Leivontablogit esittelyssä - Kakkutupa Mia
Kakkutupa Mia -leivontablogi on saanut alkunsa vuonna 2011. Blogi löytyy osoitteesta http://kakkutupamia.blogspot.fi/

Kuka olet ja mistä lähti innostus bloggaamiseen?
Olen Mia (tällä foorumilla MiaMarika), hieman yli nelikymppinen naimisissa oleva kahden ihanan tyttösen äiti. Innostus bloggaamisen lähti lapsien myötä, niin kuin monen tarina tuntuu kertovan (lapset ovat siis tälläkin erityisellä tavalla ihmeellisiä ja kantavia inspiraation lähteitä). Omaa ajatustani blogin syntyyn vauhditti myös alan vaihto ja siten työ jota teen osa-aikaisesti. Elän selvästi unelmaani työni puolesta sillä työssäni pääsen lähelle kotileipureita sekä alan vahvoja osaajia. Saan neuvoa mahtavia asiakkaita ja opin samalla itse uutta. Unelmatyö.
Vaikka blogin syntyyn vaikuttikin suurella sydämellä lapsieni syntymä, ja sitä seuranneet monet ikimuistoiset juhlat, niin suklaapiirakka on myös yksi elementti jonka myötä blogi sai alkuaskeleensa. Suklaapiirakka (tutumpi käsitteenä mokkapalat) oli se ensimmäinen, ja rakkain, leivonnainen jota kautta avautui suuri innostus leivonnan ihmeelliseen ja makunautintoja tarjoavaan maailmaan. Rajattomia mahdollisuuksia ja variaatioita. Suklaapiirakkaa leivon tänäkin päivänä meidän arkeen jossa se elää vahvana makumuistona omasta lapsuudestani, ja josta kaikki leipomiseen innoittava on saanut alkunsa.
Unohtamatta vielä että blogi on myös valokuva-albumini että reseptimappini. Sitä kautta blogista on tullut huomaamatta henkireikäni, rakas harrastus, johon uppoutuisin tuntitolkulla jos vain vuorokaudessa olisi tunteja enemmän.
Kuinka sinusta tuli - on tullut hyvän makuisten leipomusten "silmänruokaleipuri"?
Leivontablogit, sekä alan kirjallisuus, tarjoavat toinen toistaan upeampia toteutuksia joista saan usein ideoita omien "projektieni" toteuttamiseen. Sovellan hieman, kopioita en halua tehdä. En ehkä edes osaisi sillä jokaisella leipurilla on selvästi oma taiteellinen näkemyksensä ja siten myös oma kädenjälkensä. Toki joskus tulee visoita omasta päästä ja ne pitää toteuttaa. Joskus ne toimivat loistavasti ja joskus vähemmän.

Missä Mian kakkutuvassa mennään nykyään?
Kakkutuvassa leivotaan pääosin makeita leivonnaisia, niitä muffineita ja kakkuja, sillä meidän perheen naiset ovat persoja makealle. Pyrin postaamaan viikottain ainakin yhden leivonnaisen resepteineen mutta aina se ei ole mahdollista, johtuen yksinkertaisesti lapsiperhe arjesta ja sen tuomasta hektisyydestä. Siihen kaupan päälle vielä vanha rintamiestalo ja sen ikuisuus remontti. Kiirettä pitää mutta elämä on hyvä näin.
Kakkutuvassa myös unelmoidaan, sillä unelmia pitää olla. Joskus unelmat kantaa kauas ja voivat avata ovia joita ei tiennyt edes olevan olemassa. Toisinaan unelmat kantavat lähemmäs mutta silloinkin niillä on oma vahva tarkoituksensa. Minä unelmoin siitä että kakkutupa kasvaisi siihen mittasuhteeseen että siitä voisi tulla sivutoiminen työ ja että sen myötävaikutuksella voisin työllistyä kokopäivisesti johonkin alan vastaavaan konseptiin tai sitä sivuavaan työhön.
Mistä ammennat ihanat, makuhermoja herättelevät ideasi?
Olen hyvinkin perinteinen leipuri siinä mielessä että kermakakku marjoilla ja kotona leivottu pulla on aina hyvää, piste. Käytänkin leivonnassa aikalailla perusjuttuja, ja makuja. Luen näihin perusjuttuihin lähinnä suklaan, vaniljan ja marjat. Niitä yhdistelemällä, ja soveltamalla, syntyy yleensä jotain syötävän herkullista. Unohtamatta tietenkään voita, sitä ei parane säästellä. Sen oppisin jo lapsena.
Erikoiset makuyhdistelmät eivät ole niinkään minun juttuni muttaniitäkin on joskus kiva kokeilla. Sly on ollut hyvä väylä tähän ja mukaan onkin tarttunut uusia makuja ja ideoita. Mutta... perusasioista en osaa luopua joten niiden päälle on hyvä varioida jotain uutta, pikanttia yksityiskohtaa.

Mitä puuhaat keittiössäsi mieluiten tai mitä leivot mieluiten?
Leivon mieluiten muffineita (yllätys) ja kakkuja. Niiden helppotekoisuus ja mahdollisuudet löytää jokin hyvä makuyhdistelmä/koostumus kiehtoo joka kerta ihan yhtä lailla. Koristeiden valmistaminen lukeutuu myös täysin mukavuusalueelleni ja sellaisien pienen yksityiskohtien suunnitteleminen ja todeksi tekeminen on valloittavaa, ja mukaansa tempaavaa puuhaa.
Jos jauhot eivät riitä, mitä teet?
Tuvan kaapissa on jauhoja laidasta laitaan joten jauhot eivät lopu. Löytyy graham-, ruis-, ja vehnäpitoista jauhoa. Unohtamatta peruna- ja gluteenittomia jauhoja. Olen aina valmis leipomaan sillä koskaan ei tiedä milloin tuvan ovesta tupsahtaa joku kylälle taikka sitten iskee vain suunnaton into leipoa jotain herkullista todeksi.
Mikä olisi unelmiesi leipomus, jota et ole vielä tehnyt?
Monikerroksinen kakku, joka olisi yksinkertaisen selkeälinjainen mutta silti näyttävä. Olisiko se sitten hääkakku?

Onko keittiösi täynnä leivontatarvikkeita? Mikä on seuraava hankinta?
Sanotaanko näin että leivontatarvikkeet ovat levittäytyneet hallitusti tupaan, olohuoneeseen sekä yläkerran aulaan. Siellä niille on selkeästi omat laatikkonsa/hyllynsä. Tuvan puolelle ovat levittäytyneet elintarvikkeet sekä pursotusvälineet oheistarvikkeineen, ne tarvikkeet joita tarvitsen periaatteessa päivittäin. Olohuoneen senkistä palan haukkasi muffinivuoat, kakkualuset, lukuisat muotit ja työvälineet. Yläkerran aulassa sijaitseva korkea hyllykkö pitää puolestaan tallessa kakkulautaset sekä kakkuvuoat.
Haavenani on että jossain vaiheessa voisin keskittää kaikki tarvikkeet yhteen tilaan (miten se sitten onkaan mahdollista) mutta toisaalta tarvikkeet ovat löytäneet niin hyvin paikkansa että en tiedä olisiko niiden keskittäminen edes tarpeen.
Seuraava hankita? Todennäköisesti neliönmallinen kakkuvuoka.
Kun leivot, onko keittiön ovi lukossa? Onko muun perheen viisainta pysytellä loitommalla?
Meillä ei ole tuvassa ovea joten tupaan ovat kaikki tervetulleita. Silloinkin kun leivon. Niin oma väki, kuin muutkin. Isojen kakkujen kuorruttaminen on lämpimien kesäkelien aikaan joskus haastavaa ja silloin olen satunaisesti huomannut tuvan kärsivän katoa, -perhe linnoittautuu muihin tiloihin. Saattaa siis olla että silloin rauhallinenkin emäntä on hetken vähemmän rauhallinen mutta hyvällä fiiliksellä mennään, aina.
Tarkkuutta ja vaativia koristeita teen yövuorona, silloin kun perhe nukkuu. Näin koristeiden teko sujuu kaikkien kannalta joutuisammin. Yövuoron parhainta antia on selvästi se kun koriste saa pikkuhiljaa muotonsa. Unohtamatta tietenkin kahvitaukoa ja sitä suklaapatukkaa jota olen piilotellut laukussani, perheeltäni, vain tätä hetkeä varten. Miten suklaa onkaan niin hyvää kun sen saa syödä ihan itse (ja salaa)?

Mikä on lempileivonnaisesi jonka nautit kahvilassa?
Olen niinkin tylsä tapaus että suurin nautintoni on tuore, vastaleivottu reikämunkki ja ilman kardemummaa kiitos. Reikämunkin vertaiseksi yltää ainoastaan kesän ensimmäinen mansikkawiener. Se on herkku jonka vuoksi pakataan koko perhe autoon ja ajetaan Laitilaan, pieneen idylliseen kahvilaan joka tarjoaa mansikkawienerin lisäksi toinen toistaan herkullisempia leivonnaisia.
Mikä on mielestäsi onnistuneen leivonnaisen salaisuus?
Onnistuneessa leivonnaisessa on kaikki tasapainossa keskenään. Ei mitään liian vähän, eikä liian paljon.
Onko blogissasi jokin erityisosio, josta haluaisit mainita?
Erityisosio on varmastikin muffinit! Se on osio jossa kohtaa kaikki rakastamani maut ja elementit. Suklaa, vanilja ja marjat. Täydellistä makujen sinfoniaa.
Leivontablogit esittelyssä - Mamman leivontanurkka
"Mamman leivontanurkka" -blogi sijaitsee osoitteessa http://mammaleipoo.vuodatus.net/
Blogin takaa löytyy foorumilla ansioituneesti leivontahaasteissa osallistunut nimimerkki "Leivontanurkka".

Kuka olet ja mistä lähti innostus bloggaamiseen?
Olen 35 v täyttävä mamma Vantaalta, kotoota löytyy aviomiehen lisäksi 4 & 8 -vuotiaat tytöt.
Ammatiltani olen sairaanhoitaja pienten lasten parissa. Innostus leivontaan lähti esikoisen syntymän jälkeen kun eksyin muutamien blogien sivuille etsiessä tarjottava vinkkejä ristiäisiin. Pikkuhiljaa innostus imaisi mukaansa ja nyt olen leiponutkin reippaasti jo n. 6-7 vuoden ajan. Kaverini aikoinaan sai minut laittamaan blogin pystyyn.
Kuinka sinusta tuli - on tullut hyvän makuisten leipomusten "silmänruokaleipuri"?
Omien opettelujen ja kokeiluiden kautta ☺ Uusia herkullisia ohjeita jos tulee eteen, on niitä mukava kokeilla ja varioida hieman oman maun mukaan. Aina ei onnistu, mutta oppiipahan tekemään seuraavalla kerralla toisin.

Missä Mamman Leivontanurkka -blogissa mennään nykyään?
Enenemissä määrin on tullut tehtyä kakkuja, mutta myös muita herkkuja suolaisten ja makeiden puolelta. Työkaverit saa ajoittain maisteltavaksi uusia kokeiluja ja kivasti myös viestejä pukkaa kakkujen tiimoilta ;). Kotona edelleen kuitenkin oikean työn ohella leivotaan niin paljon kuin on mahdollista, kuitenkin aina taukoja pitäen unohtamatta perhettä :D Niitä he kuitenkin myös kaipaavat, mamman taukoja ja yleiskoneen hiljaisuutta XD
Mistä ammennat ihanat, makuhermoja herättelevät ideasi?
Kahviloissa käydessä, leivonta lehtiä selaillen ja löytäen ihania ja herkullisia ohjeita muiden leivonta- blogeista. Ideoita näistä ja ajoittain tyyliin ” mitähän kaapista löytyisikään, kun ”pitäisi” jotain taas tehdä ”

Mitä puuhaat keittiössäsi mieluiten tai mitä leivot mieluiten?
Kyllä se taitaa olla tällä hetkellä kakkupohjien vääntämistä ja erilaisten kakkujen päällystämistä ja koristelua. Erilaisten suolaisten piirakoiden sekä juusto-/ moussekakkuja on myös kiva kokeilla ja keksiä. Ideoita tulee myös perheeltä, perus pullaa/ sämpylöitä on heidän ajoittain myös saatava .
Jos jauhot eivät riitä, mitä teet?
Ehkä hieman panikoin ja päästän pari ärripurria…Varsinkin, jos on kakkupohja saatava just nyt tehtävä, mutta luultavasti soveltaisin muilla jauhoilla. Sämpylöiden kohdalla näin on joskus päässyt käymään, ei muuten oikeastaan.
Mikä olisi unelmiesi leipomus, jota et ole vielä tehnyt?
Oi, koko ajan löytyy lisää ja lisää ihania ohjeita joita olisi kiva kokeilla. Unelmien leipomuksesta en tiedä, mutta vähän aika sitten sain vihdoin onnistumaan tuulihatut. Niitä kokeilin kolme kertaa ennen onnistumista.

Onko keittiösi täynnä leivontatarvikkeita? Mikä on seuraava hankinta?
Kyllä vain! Kaapit pursuaa , tietysti tarpeellista, muotteja, vuokia, koristeita yms. Lomareissuilta yleensä löytyy jonkinlainen uusi kakkualunen. Niitäkin on jo hyllynpäällinen täynnä.
Seuraava hankinta olisi uusi keittiö…jossain vaiheessa toivottavasti.
Kun leivot, onko keittiön ovi lukossa? Onko muun perheen viisainta pysytellä loitommalla?
Ei ole ovea, vaikka sitä joskus kaipaisikin. Keittiömme on pieni, muutaman kaapin mittainen seinä erottaa sen olohuoneestamme. Varsinkin tytöt tykkäävät ajoittain juosta sitä ympäri. Muuttaessamme oli kyllä ovi toisella puolen mutta se otettiin kyllä heti pois lisävaloisuuden saamisen vuoksi.
Perheeni ymmärtää kyllä aika hyvin pysyä poissa kettiöstä, jos mamma leipoo!

Mikä on lempileivonnaisesi jonka nautit kahvilassa?
Budapest leivos tai jokin muu kermaisen tapainen. Useimmin kyllä ihan vain munkkirinkilä ( nimenomaan rinkilä, ei täytetty munkki ) tai voisilmäpulla lähtee kahvin tai Latten kaveriksi.
Mikä on mielestäsi onnistuneen leivonnaisen salaisuus?
Se että lopputulos näyttää ja maistuu juuri siltä kuin odotus olikin. Myöskin että, se on innolla ja ilolla leivottua.
Onko blogissasi jokin erityisosio, josta haluaisit mainita?
Kyllä se taitaa olla eri aiheiset kakut. Niitä löytyykin jo aika lailla :)
Postailen myös ajoittain pikku projekteistani ja lasten juhlista. Rakastan ja olenkin kova suunnittelemaan niitä. Ehkä joskus menee överiksikin ;)