Apilankukka

Apilankukan ohje lainattu luvalla Mansikkamäki-blogista.

Kesä on kukkia tulvillaan ja vaikkapa myrkyttömät apilat ovat tuoreina somia kakun päällä ihan sellaisenaan. Kesä ei jatku loputtomiin ja kokeilin tehdä sokerimassasta apilankukkia, joilla voisi koristella kakkuja milloin vain.

Tarvikkeet. Käytin vihreää, valkoista ja tumman vaaleanpunaista sokerimassaa. Massan tulisi olla tuoretta. Minulla oli jotain vanhoja jämiä ja siksi terälehdistä ei tullut niin siistejä (kuivui liikaa). Työstämiseen käytin kukka/lehtityövälinettä sekä kourupäistä marsipaanityövälinettä. Kukkaa on helpompi käsitellä pyöreäpäisen, ison tyllan päällä. Koolla ei ole niin väliä, kunhan tehdessä kanta sopiii sisään. Leikkaamiseen tarvitaan pienet sakset. Paremmat olisivat ne käyräpäiset, teräväkärkiset kynsisakset, mutta niitä en nyt tähän hätään löytänyt.

Vihreästä sokerimassasta pyöritellään pallo. Koko määräytyy siitä, kuinka ison kukan haluaa tehdä.

Valkoinen sokerimassa kaulitaan levyksi.

Vihreä pallo päällystetään valkoisella sokerimassalla ja ylimääräinen massa leikataan pois.

Seuraavaksi kaulitaan pinkki massa ja kietaistaan valkoisen massan päälle.

Kanta leikataan ja pyöritellään tyllaan sopivaksi.

Jos haluaa, niin kukkaa voi sävytellä tomuväreillä jo tässä vaiheessa tai sitten valmiiseen kukkaan.

Saksilla leikataan vieri viereen terälehtiä.

Seuraava kerros on edellisten välistä.

Kukan kanta sujautetaan tyllan sisään.

Kaaripää työnnetään varovasti terälehden alle ja painetaan kukka/lehtityövälineellä päältä. Näin terälehdistä saadaan litteitä.

Jokainen terälehti leikataan kärjestä kahteen osaan, mutta ei aivan juureen asti. Tämän jälkeen terälehtiä voi vielä asetella haluamallaan tavalla  (suppuun tai levittää). Kanta leikataan pois ja jätetään kuivumaan alustalle.

Lehtiä varten käytin tälläistä muottia, mutta saman voi tehdä esim. jollain muulla kukkamuotilla leikaten 3-lehtinen pala tai sitten muotoillen jokainen terälehti erikseen.

Venytin ja ohensin terälehtiä keskeltä ulospäin.

Kaulimella tasoitin pinnan.

Jälleen kukka/lehtityöväline käytössä lehtien kuvioinnissa. Joku muukin sopiva väline käy, esim. marsipaaniveitsi.

Keveitä ja tiheitä vetoja.

Apilanlehden värityksen saa aikaan valkoisella tomuvärillä.

Lehdet kuivumassa.

Valmiit kukat.

Kukkaryhmää varten kannattaa tehdä myös pienempiä kukkia ja nuppuja.

 

 

Ohje ja kuvat luvalla lainattu Mansikkamäki-blogista.