Marsipaaniruusut ilman tarvikkeita

Ylläolevat ruusut ovat saaneet myös suihkauksen helmiäistä.

Ruusuja varten tarvitset vain omat kätöset ja hommaa helpottamaan on hyvä olla jokin katkaisuun soveltuva väline, toki ilmankin pärjää.

Marsipaania työstettäessä on tärkeää pitää kädet puhtaina. Jo yhden ruusun teon jälkeen marsipaania on yleensä tarttunut sormiin niin että tekeminen hankaloituu koska sormet ovat tahmeat. Apuna voi käyttää tomusokeria, peruna- tai maissijauhoja. Niitä olisi kuitenkin hyvä käyttää mahdollisimman vähän, ettei valmiisiin koristeisiin jäisi ikäviä valkoisia tomujälkiä (joita kyllä voi koittaa esim. pehmeällä pensselillä sutia pois).

Marsipaaniruusujen valmistukseen on monia tapoja, mutta tässä yksi hyväksi havaitsemani tapa. Nämä "perusruusut" ovat tehty neljällä terälehdellä.

Muovaa marsipaanista suht samankokoisia palluroita.

Litistä pallurat toisesta reunasta mahdollisimman teräväreunaiseksi esimerkiksi nuolijaa apuna käyttäen.

Voit myös litistää pallurat pakastepussin välissä sormin painellen.

Hieman epätarkka kuva mutta tästä saa suunnilleen havaintoa minkä mallinen yhden lehden tulee olla sivustapäin katsottuna.

Jos tekemäsi lehdet ovat eri kokoisia, aloita ruusun tekeminen pienimmästä lehdestä ja jatka isommilla. Rullaa ensimmäinen lehti toisesta reunastaan itsensä ympärille ja kiepauta hieman toista reunaa ulospäin.

Paina seuraavia lehtiä kämmentä vasten jotta ne saavat kuperan muodon. Voit myös käyttää muotoilusientä apuna mutta se ei ole mitenkään välttämätön.

Suunnilleen tältä pitäisi lehden nyt näyttää.

Liitä toinen terälehti ensimmäisen päälle ja kiepauta taas terälehden reunaa ulospäin.

Liitä kolmas terälehti puoliksi toisen lehden päälle ja kiepauta taas reunaa ulospäin.

Lisää vielä neljäs lehti aiempien lehtien liitoskohdan päälle ja taita reunoja jälleen ulospäin.

Purista varovasti ruusun alapuolelta jotta ruusun voi helpommin irrottaa.

Leikkaa ruususta ylimääräinen kanta irti varovasti nuolijaa apuna käyttäen.

Ruusu on valmis. Tässä vaiheessa ruusun terälehtiä voi halutessaan vielä varovasti muotoilla lisää.

Tässä vielä vaihekuvat vierekkäin ylhäältäpäin. Ensimmäisessä alussa on 1 terälehti, toisessa 2, kolmannessa 3 ja neljännessä on kaikki 4 terälehteä eli oikeanpuoleinen on valmis ruusu.

Tässä samat vaihekuvat sivulta. Ruususta vielä leikkaamatta ylimääräinen kanta pois.

 

Ohje lainattu luvalla Ahonlaita-blogista.