- Viestejä: 160
- Vastaanotettu kiitos 0
Pikakysymykset
Mä käytän tota aina pursotuksiin, muuten käytän ihan oikeeta kermaa. Nyt on taas toiminu kyllä ihan hyvin viime aikona.
Teen ensi lauantaiksi pari kakkua hautajaisiin ja alunperin ideana oli tehdä perus kermakakku ja pursottaa päälle muutama kermaruusu. Nyt iski paniikki, että menee kuitenkin turhan monimutkaiseksi lauantaiaamuna kiireessä pursotella ruusuja. Pitäisi olla vähintään neljässä pursotuspussissa kermaa ja värjäillä kermoja yms...Kiireessä menee vielä pieleenkin ne ruusut! Joten aloin väsäämään nyt joulutähtiä (niitä kukkia) marsipaanista. Ehtiiköhän ne kuivua lauantaihin mennessä? Nyt on siis maanantai ja tänään on tarkoitus saada ne valmiiksi. Ajattelin, että ne olisivat kauniita näin joulun alla.
Toinen kysymys kukkien asettelusta. Menen siis itsekin noihin hautajaisiin, joten mulla on tilaisuus asetella kukat vasta ennen tilaisuutta. Kestääkö marsipaanista tehdyt koristeet kauan sulamatta kerman päällä? Mietin vain, kun mennään ensin viemään kakut sinne muistotilaisuuden pitopaikkaan, josta jatketaan kirkolle. Kannattaako ne kukat laittaa vasta just ennen tarjoilua vai voiskohan ne laittaa jo ennen siunaamista jolloin ne olisivat noin 1-2h kakun päällä. Ajattelin siihen päälliskermaan lisätä vähän sulatettua valkosuklaata, jolloin tulee vähän "vahvempi" se päällinen, mutta reunoilla tietysti on ihan perus Flora vispiä pelkältään.
Saikohan tästä nyt mitään selkoa! Toivottavasti joku vastailee!
- TaikinaTaivas
- Poissa
- Leivänpaistaja
-
- Viestejä: 368
- Vastaanotettu kiitos 0
Pika-apua kaipaisin nyt!

Mie kuivatan yleensä marsipaanikoristeita aika kauan, jotta kestävät sit hyvin siinä kerman päällä. Minä ottaisin varman päälle ja laittaisin koristeet kakkuun just ennen tarjoilua.
- TaikinaTaivas
- Poissa
- Leivänpaistaja
-
- Viestejä: 368
- Vastaanotettu kiitos 0
Kyllä ne ehtii kuivua, ainakin mulla on. Mä olen laittanut pari päivää "vanhoja" koristeitakin ja hyvin on kestäny. Kyllähän niiden pitäisi se 1-2h hyvinkin kestää siinä päällä, mutta onpahan varman päälle, jos vasta ennen tarjoilua laitat.
Mie tein lauantaina koristeita ja tänään lykkäsin kakun päälle, tunnissa jo alkoivat värjätä kermaa ... punaisia pikkukukkia, pari isoa ruusua ja iso amaryllis.
Mutta se mitä haluaisin kysyä on kreemin käyttö. Kakun päälle tulee vauvan kuvasta tehty kakkukuva, joten ajattelin alle laittaa sokerikreemin. Kannattaako kreemi laittaa ennen vai jälkeen pakastuksen?
- TaikinaTaivas
- Poissa
- Leivänpaistaja
-
- Viestejä: 368
- Vastaanotettu kiitos 0
Mä olen tekemässä sunnuntaiksi ristiäiskakkua ja meinasin täyttää sen perjantaina, laittaa pakkaseen ja lauantaina kuljettaa autossa 240 km ennen kuin pääsee jääkaappiin. Eli sulaa varmaan matkalla juurikin sopivasti jääkaappivalmiiksi, niin su aamulla saan sen koristella, vai mitä luulette?
Mutta se mitä haluaisin kysyä on kreemin käyttö. Kakun päälle tulee vauvan kuvasta tehty kakkukuva, joten ajattelin alle laittaa sokerikreemin. Kannattaako kreemi laittaa ennen vai jälkeen pakastuksen?
Pakastaminen kuulostaa ihan hyvältä. Mie olen kylläkin kuljettanut valmista kakkuakin kakkukuvussa n. 200 km ... laitoin kuvun alle ja päälle kylmäkalleja ja kakku oli ihan kylmä päätepisteessä. Eikös sulla olis mahdollista täyttää sitä kakkua määränpäässä elikkä perjantaina leivot pohjan, lauantaina täyttäisit kakkun ja sunnuntaina koristelet.
Mie oon kerran käyttänyt valmista kakkukuvaa ja olen käsittänyt et sen alle olis hyvä laittaa kerma ja kakun päällinenkin pitäis kostuttaa hyvin jotta kuvaa saa reilusti kosteutta (näin neuvoo ainakin Terhi Confetin ohjevideossa).
Mulla on ideat loppu. Pitäisi löytää joku kiva/helppo/nopea tapa koristella jouluinen hyydykekakku, jonka päällä on kiille. En halua laittaa sokerimassa/marsipaani tai pastillaasikoristeita, koska pelkään että ne sulaa ennenkuin kakku päätyy määränpäähänsä. Eli]
Tee suklaakoristeita! Ja jos maut sallii, niin koristeeksi voi laittaa myös vaikka kaneli- tai vaniljatankoja (käytetyt sopii mainiosti) tai kuivahedelmiä...
Mitä hittoa ostan alkosta tryffeleiden mausteeksi?? Ei mitään voimakasta, mutta kun en tiedä mitään esim. rommeista yms!
jotain brandya, kahluaa, cointreauta tai muuta likööriä?Apua, kiire!!
Mitä hittoa ostan alkosta tryffeleiden mausteeksi?? Ei mitään voimakasta, mutta kun en tiedä mitään esim. rommeista yms!
rommi aromia ei kannata käyttää, se on karseaa, maistuu imelälle eikä yhtään rommille. Oikeat viinat irrottaa muutenkin makuja paremin muista aineista.
Lisäksi jos jollakulla olisi heittää linkkiä vähän erikoismpaan muffinssitäytteeseen, on melkein kaikki mahdottomatkin kokeiltu
Olen tekemässä ensi viikonlopuksi tytölleni heppakakkua, johon päälle tulee 2 heppaa ja ajattelin ne päällystää sokerimassalla. MUTTA! tuleeko hepoista kovat koppurat vai pehmeneekö massa ollessaan? Pitääkö hepat ensin päällystää kermalla vai millä? En oo tehny aiemmin ku ruusuja ja muutaman hahmon sokerimassasta ja ne kuivettuivat aika nopsaan koviksi...
Ja tittapoo, kyllä se sokerimassa notkeana pysyy kakun päällä. Kakun päälle kannattaa sivellä ohut kermavaahto/ marmeladi kerros tarttumapinnaksi tai sitten jos haluaa estää sokerimassan liiallisen kostumisen, niin sitten esmes. marenkivoikreemi, josta Tanja onkin tehnyt foorumille kattavan tutoriaalin.
Tein tuon kick-lakritsikinuskin ihan ohjeen mukaan, mittasin aineet tarkasti jne. Keitin sopivalla lämpötilalla ja tarkan ajan mukaan. Silti kinuski jäi veteläksi ja levisi suoraan maahan. Mikä meni pieleen?
Minkälaisella ohjeella teit?
]http://www.leivontafoorumi.fi/portaali/images/icon_question.gif[/img]
Olen tekemässä ensi viikonlopuksi tytölleni heppakakkua, johon päälle tulee 2 heppaa ja ajattelin ne päällystää sokerimassalla. MUTTA! tuleeko hepoista kovat koppurat vai pehmeneekö massa ollessaan? Pitääkö hepat ensin päällystää kermalla vai millä? En oo tehny aiemmin ku ruusuja ja muutaman hahmon sokerimassasta ja ne kuivettuivat aika nopsaan koviksi...
Kakut kannattaa päällystää rasvapohjaisella kreemillä ennen sokerimassalla päällystämistä. Massa ei kovetu koppuraksi kakun päällä ollessaan, vaan kakun kosteus pitää massan leikattavana. Kreemi estää liian kosteuden imeytymästä sokerimassaan, ilman kreemiä sokerimassa saattaa "valua" kakun päältä pois vetistyttyään liikaa.
Jos kakun päällystää kermavaahdolla kuten Pricilla ehdotti, saattaa sokerimassalle käydä hassusti kuten edellä mainitsin. Tietysti jos kakku on tarkoitus laittaa tarjolle heti kuorruttamisen jälkeen, riittää kermavaahtokin tarttumapinnaksi massan alle. Marmeladin kosteussulkuominaisuuksista en menisi vannomaan, mutta saattaisi se ajaa asian kermavaahtoa paremmin. Kannatan kuitenkin rasvapohjaisen kreemin käyttöä.
Kurkkaa myös foorumilta tutoriaali kakun päälystämisestä marsipaanilla .