tutoriaali - perus kakkupohja
Perus kakkupohjamassaan ei tarvitse kuin munia, sokeria ja jauhoja. Nostatusaineiden käyttö on turhaa ja voi jopa johtaa kakkupohjan halkeamiseen uunissa.
- Ihan ensimmäiseksi laita uuni lämpenemään.
- Muista käyttää aina puhtaita ja kuivia välineitä.
- Käytä aina vähintään huoneenlämpöisiä munia. Ne voi myös lämmittää kädenlämpöisiksi esim. lämpimässä vesihauteessa.
- Jauhoja on turha siivilöidä etukäteen, ne paakkuuntuvat kuitenkin massaan lisättäessä. Siivilöi jauhot sen sijaan suoraan massaan.
- Jos kakun pinta uhkaa tummua liikaa, on uuni ollut liian kovalla tai kakku on liian ylhäällä uunissa.
Paistoaika ja -lämpötila riippuu kakun koosta (ja uunistakin). Isot kakut, 6 munasta ylöspäin kannattaa paistella miedommalla lämmöllä, 150-160 asteessa vajaan tunnin. Pienemmät kakut voi paistaa 180 asteessa 30-40min ja ihan pienet (1-3 munan) kakut paistuu jo alle puolessa tunnissa.
Ns. "keskiraskas" kakkupohjamassa syntyy seuraavista ainemääristä:
- munia 200g
- sokeria 140g
- vehnäjauhoja 140g
Prosentuaalisesti reseptiä voisi ajatella näin: munien määrä on X jolloin sokeria ja vehnäjauhoja tarvitaan molempia 70% munien painosta.
Riko munat yksitellen kopauttaen ne mielellään kulhon reunaan. Älä riko munia terävän veitsen avulla koska silloin saat todennäköisesti enemmän kuorenmurusia aikaiseksi. Munat kannattaa aina rikkoa esim. pieneen jälkiruokakulhoon ennen isompaan kulhoon laittamista, näin pystyy helpommin onkimaan mahdolliset kuorenpalaset pois.
Laita munat ja sokeri kulhoon.
Voitele ja jauhota vuoka vehnäjauhoilla, näin saat kakulle pehmeämmän pinnan kuin korppujauhoja käytettäessä. Jauhotuskaan ei ole välttämätöntä jos vuoan pohjalla käyttää leivinpaperipyörylää, tällöin kypsä kakku kiepsaistaan irti pienellä paletilla vuoan reunoilta.
Ala vatkata massaa aluksi pienellä nopeudella jotta munien rakenne menee kokonaan rikki. Nosta sen jälkeen nopeutta niin että kone käy n. 75% maksiminopeudesta (käsivatkaimen kanssa voi surruuttaa täysillä, kuten myös ranteenvoimin toimiessa).
Vaahto alkaa muodostua.
Tässä vaahto ei ole vielä valmista. Sen huomaa valuvasta massasta ja siitä että pinnalla näkyy selvästi isoja ilmakuplia. Jatka vielä vatkaamista.
Kun vatkain tuntuu "pyörivän" vaahdon sisällä vatkaamisen sijaan, lopeta vatkaus.
Valmis vaahto on paksua ja ei-niin-valuvaa...
Ja se kuuluisa jälki jää hetkeksi näkyviin kun massalla koittaa kirjoitella.
Siivilöi jauhot vähän kerrallaan massaan välillä sekoittaen. Vältä voimakasta vatkaamista tässä vaiheessa.
Kaada massa vuokaan, mutta jätä pahimmat jauhoreunat kaapimatta.
Jos joku ihmettelee joskus mistä kakkupohjaan tuli jauhopaakkuja vaikka jauhot oli siivilöity massaan, tässä vastaus. Jos nämä jauhoklimpit kaapii mukaan vuokaan, laskeutuu ne todennäköisesti vuoan pohjalle. Nam.
Tässä on 7 munan kakkupohjamassa hieman liian isossa 26-senttisessä vuoassa (koska kakkuun tulee paksut täytekerrokset enkä halunnut kakusta ylikorkeaa...) . Normaalisti n. 1/4 vuoasta riittää kohoamisvaraksi.
Pohja uunista ulos.
Hyvä merkki pohjan varmasta kypsyydestä on kun kakun reunat ovat hieman irronneet vuoan reunoista. Joskaan tätä ei tapahdu jos vuokaa ei ole jauhotettu.
Tadaa.
Miksi sitten kakku lässähtää? Tai ei nouse? Halkeaa? Kohoaa epätasaisesti?
Näihin vastausta seuraavassa tutoriaalissa...
muoks: joka löytyy täältä .
Katso myös muut tutoriaalit foorumilla.
Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
Jauhojen sekoittamiseen muna-sokerivaahtoon käy hyvin myös spagettikauha. Muutamalla pyöräytyksellä jauhot sekoittuu hyvin ja taikina pysyy kuohkeana.
Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
- wadelmatassu
- Poissa
- Kakkumaakari
-
- Viestejä: 136
- Vastaanotettu kiitos 0
Jännityksellä tässä kyttäilen parhaillaan paistuvaa pohjaa miten sille käy
Viestit siirretty täältä ketjusta.
Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
...mutta jos ei, niin ensi kerralla varmista että nää asiat on kohdallaan:
- kananmunat vähintään huoneenlämpöiset (saa olla jopa kädenlämpöiset eli lähempänä 40 astetta, vesihaude on kaveri), parempi ja tukevampi vaahto tulee jos laittaa vähän ekstrakeltuaista joukkoon
- vatkaa niin pitkään että voit kirjoittaa oman nimesi (yksi kirjain ei riitä) munasokerivaahdolla,
- siivilöi jauhot (+leivinjauhe jota ei tarvitse) jo valmiiksi erilliseen kulhoon, josta ne voi suoraan kaataa munasokerivaahdon joukkoon
- valmis kakkupohjamassa mahdollisimman nopeasti ja varovasti vuokaan ja heti uuniin -paistolämpötila 180C
Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
- wadelmatassu
- Poissa
- Kakkumaakari
-
- Viestejä: 136
- Vastaanotettu kiitos 0
Mulla vaan tuppaa olemaan sellainen ongelma just nyt, että teen pohjan täysin samalla ohjeella ja täysin samallalailla kuin aina (monetmonet vuodet), mut ei, ne ei vaan jaksa nousta. Tai joo, nousee vähän, ihan vaan lässähtääkseen heti uunista päästyään
Eli kaikki nuo mainitut kohdat on hanskassa, joten mitä vaihtoehtoja jää....??
Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
- wadelmatassu
- Poissa
- Kakkumaakari
-
- Viestejä: 136
- Vastaanotettu kiitos 0
Kyllä mä mielestäni paistan sitä ihan kunnolla; pohja irtoaa reunoista, eikä tikkuun jää tökättäessä taikinaa, neljän munan pohjaa paistelen 25-35 min, 5-6 munan pohjaa 30-40. Avaan luukun eka kerran vasta kun pohja alkaa näyttää jo (lähes) valmiilta, ja monesti se onkin valmis jo kun eka kerran avaan.
Ohjeena käytän kaikkia saman verran, tosin sokeria laitan ihan himpun verran vähemmän. En punnitse. Mulla on itsellä edelleen mielessä yksi syy, miksei onnaa, mut odotan josko joku ehdottais sitä
Lämpöä laitan 175-185, like always. Vuoatkin on ihan perus irtopohjavuokia, jotka täytän taikinan koosta riippuen noin puolilleen...
Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
- wadelmatassu
- Poissa
- Kakkumaakari
-
- Viestejä: 136
- Vastaanotettu kiitos 0
Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
- TaikinaTaivas
- Poissa
- Leivänpaistaja
-
- Viestejä: 368
- Vastaanotettu kiitos 0
4 munan pohja:
4 munaa
1½ dl sokeria
1½ dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
½ tl leivinjauhetta (vaikka tätä ei kuulemma tarvita laitan kuitenkin ... tottumiskysymys ja taikauskoa)
Meidän uunilla pitää paistaa miedolla lämmöllä elikkä 150 asteessa (alatasolla) ja n. 45-50 min, normaalisti varmaan 175 aste on hyvä. Ihanan kuokea pohja tulee. Muna-sokerivaahto on sopivaa, kun se pysyy valumatta sormen päässä. Jos sähkövatkaimella vatkaan niin sen vatkaimen pitää antaa olla siinä keskellä, ei saa kolisuttaa pitkin reunoja, kuohkeus kärsii.
Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
- wadelmatassu
- Poissa
- Kakkumaakari
-
- Viestejä: 136
- Vastaanotettu kiitos 0
Ollaan muutettu muutama kuukausi sitte, ja kaikki nää lässähdykset on siis tässä asunnossa. Oon tehny kaiken ihan samoin kuin aina, joten siksi en keksi enää muuta syytä kuin sen, että tuon uunin luukku jotenki vuotaa alareunasta, ja uunissa käy veto. Kokeilin huvikseni eilen, että jos nostan vuokaa pykälän ylemmäs, eli käytännössä parisen senttiä, ja nostan ihan hintsusti lämpöä ( oli ehkä 185), ja kas! Sehän toimi! Ei se ihan täydellisesti noussut vieläkään, mutta eipä kyllä lässähtänytkää Ainakaan niin pahasti, sen verran kuitenkin että se jäi tasaiseksi, mutta ei painunut montulle Koitan tänään samalla kaavalla, jospa tää äitienpäiväkakkukriisi saadaan vielä pelastettua
Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
- wadelmatassu
- Poissa
- Kakkumaakari
-
- Viestejä: 136
- Vastaanotettu kiitos 0
Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
- wadelmatassu
- Poissa
- Kakkumaakari
-
- Viestejä: 136
- Vastaanotettu kiitos 0
Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
Onko tuo munien määrä siis (tietty) ilman kuoria punnittu?
Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
- wadelmatassu
- Poissa
- Kakkumaakari
-
- Viestejä: 136
- Vastaanotettu kiitos 0
Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
- wadelmatassu
- Poissa
- Kakkumaakari
-
- Viestejä: 136
- Vastaanotettu kiitos 0
Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
- Kermaruusu
- Poissa
- Pullanpyörittäjä
-
- Viestejä: 73
- Vastaanotettu kiitos 0
Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
Ja siis tein 3 munan pohjan, tällä ohjeella.
Ja paistoin pohjaa tosiaan vaan 16 minuuttia, ja se on valmis..
Ei tää mua toki haittaa, mutta ihmettelen vaan.
Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
3 munan pohjaa paistan 150 -asteessa 20-25min! Silloin kakku ei kuivetu reunoista, eikä myöskään lässähdä Niin ja mainittakoon vielä että lämmitän aina uunin 175 -asteeseen ja lasken lämpöä kun laitan pohjan uuniin.
Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
Miksi pitää käyttää huoneenlämpöisiä tai lämpimämpiä munia?
Miksi vatkataan 75% teholla eikä täydellä teholla?
Luuletko että jauhojen kaapimisella reunalta on muita haittavaikutuksia kuin jauhopaakut?
Ihmettelee hän yrittäessään löytää syitä sille miksi kakusta tulee uunissa Mount Everestin (tai St. Helensin) muotoinen.
Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.