tutoriaali - sveitsiläinen marenki

Lisää
01.10.2009 20:20 - 01.10.2009 20:20 #19339 : Tanja
Marenkeja on monenlaisia ja niistä on moneksi. Ne käyvät kermavaahdon korvikkeena koristeluun, niistä voi tehdä kakkuja ja leivoksia tai sitten pelkästään pursottaa kauniita ruusukkeita ja kuivattaa uunissa suussasulaviksi herkuiksi sellaisenaan tai sekoittaa niihin vaikka ja mitä.

Lisäksi tarvitset kattilan, kuumaa kestävän kulhon (huom. teräskulho johtaa paremmin lämpöä kuin muovinen, joten siinä homma on nopeampaa), käsivispilän ja sähkökäyttöisen vispausvehkeen.

Tässä ohje sveitsiläiseen marenkiin.
  • 1 osa valkuaisia
  • 2 osaa sokeria

Eli sokeria kaksi kertaa valkuaisten määrä. Näissä kuvissa tehtyyn marenkiin käytin 100g valkuaisia ja 200g sokeria.

Laita vesi kattilaan lämpenemään. Erottele valkuaiset keltuaisista huolellisesti ja laita valkuaiset kulhoon joka mahtuu olemaan kattilan päällä. (Säästä keltuaiset ja tee niistä vaikka vaniljakreemiä .) Lisää sokeri valkuaisten joukkoon ja laita kulho kattilan päälle.


Vatkaile valkuaisia käsin kulhossa hiljalleen, niin kauan kunnes kun sormin koitat että et tunne enää sokeria vaahdon seassa. Sokerin täytyy siis liueta kokonaan valkuaisiin. Parhaillaan valkuaiset siis kuumenevat ja tarpeeksi ison lämpötilan saavutettuaan (reilut 70 astetta) ne pastöroituvat ja useimmat niissä olevat mikrobit kuolevat, jolloin myös säilyvyys paranee.


Kun sokeri on kokonaan liuennut valkuaisiin, siirry vatkaamaan koneella. Vatkaa vaahtoa niin kauan kunnes se on huoneenlämpöistä. Voit nopeuttaa vaahdon viilenemistä laittamalla kulhon alle esim. kylmäkalleja tai mitä keksitkään.


Valmis marenki on tasaista ja kiiltävää.


Katso myös muut tutoriaalit foorumilla.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
09.10.2009 17:37 - 09.10.2009 17:37 #1673 : Anonymous
Vastaus käyttäjältä Anonymous aiheessa Re: tutoriaali - sveitsiläinen marenki
Marengit ovat siis niitä kuivia kermavaahtoa mistuttavia koristeita, joita silloin tällöin näkee kakkujen päällä?

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
09.10.2009 21:28 - 09.10.2009 21:28 #1675 : Tanja
Vastaus käyttäjältä Tanja aiheessa Re: tutoriaali - sveitsiläinen marenki

Marengit ovat siis niitä kuivia kermavaahtoa mistuttavia koristeita, joita silloin tällöin näkee kakkujen päällä?

Juu, esimerkiksi. Tosin kakun koristeina kerman päällä ovat melko huonoja kun sulavat kastuessaan.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
31.10.2009 16:10 - 31.10.2009 16:10 #2024 : Trassi
Vastaus käyttäjältä Trassi aiheessa Re: tutoriaali - sveitsiläinen marenki
Tekaisin tätä ja hyvää tuli. Vähän työlästä oli tehdä tavallisella vatkaimella mutta oli vaivan arvoinen. Oli todella helppoa levittää ja tuli kaunis jälki ja maku oli ok. Tulen tekemään vastaisuudessakin......kiitos tutorista.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Sivu luotiin ajassa: 0.135 sekuntia
Toteutus: Kunena foorumi

Sponsorit 2017