Syyskuun 2013 haaste: "Tumma & Vaalea Ruokaleipä"

Lisää
01.09.2013 09:13 - 01.09.2013 09:13 #19152 : nami-hiiri
nami-hiiri loi aiheen:
.


SYYSKUUN LEIVONTAHAASTE ON kaksi leipää, TUMMA & VAALEA RUOKALEIPÄ

Leipä on viljasta valmistettua ruokaa, joka leivotaan taikinasta ja paistetaan. Yleensä leipätaikinaan lisätään hiivaa tai käytetään taikinajuurta jotta taikina nousisi.

Tänä vuonna Leipäviikkoa vietetään viikolla 37 eli 9.-15. syyskuuta. Tästä saimme ajatuksen haasteeseen ’LEIPÄ’. Maistuvan voileivän perusta on aina maukas leipä, joka maistuu vaikka ilman päällysteistä koottua vuortakin.

Yksi tykkää tummasta toinen vaaleasta – tehdäänpä siis molemmat eli kaksi leipää!
    Haasteeseen ei kelpuuteta mitään sämpylöitä, ainoastaan leipiä ja sekä vaalea, että tumma ruokaleipä.
    Viljalajike on omassa valinnassasi]aktiivijäsen[/url].
    Haasteleipomuksia ei saa julkaista muilla nettisivuilla tai omassa blogissa ennen kuin voittaja ratkeaa!
Osallistumisaika päättyy su 22. syyskuuta klo 20 Suomen aikaan. Näin voit osallistua]
    Paista tumma & vaalea leipäsi 2.- 22. syyskuuta välisenä aikana ja postaa saman ajanjakson sisällä osallistumisesi tämän ketjun jatkeeksi Haasteosallistuja -nimimerkkejä käyttäen.
    Tunnukset/ohjeet löydät syyskuulle 2013 aktiivijäsenien palstalta]http://www.leivontafoorumi.org/viewtopi ... 034#p19034[/url]

    Liitä mukaan 3 kuvaa leivistä. ( Vältä ylisuuria kuvia, sekä rekvisiittaa kuvissa, jotta leivät saisivat kaiken tarvittavan huomion. )

    Anna LYHYT ytimekäs nimi haastetyöllesi, jotta vastuuhenkilö tunnistaa leipomuksesi - ja myöhemmin selkeyttää äänestyslistan.
    Laita nami-hiirelle yksityisviestiä omalla nimimerkilläsi ja kerro mikä leipäpari on sinun.

Äänestys]
    Äänestysaika alkaa välittömästi osallistumisajan päätyttyä, kun numeroitu lista ilmestyy näkyviin - ja tapahtuu yksityisviestillä -> nami-hiiri.
    Äänestä KOLMEA parasta leipäparia pistein 5 - 3 - 1 eli parhaalle 5 jne. Omaa leipää ei luonnollisestikaan pisteytetä.
Äänestysaika päättyy 30.09.13 klo 24]
Mahdollinen palaute/arvostelu voidaan kirjoittaa haastetöistä pisteytyksen yhteydessä nami-hiirelle tai myöhemmin syyskuun höpinöihin.[/list]

Syyskuussa sponsorimme ovat]



Sponsoripalkinnoista]
Olisi suotavaa aina laittaa palkinnon kuva esille omaan blogiin - ja vaikka voitokkaan leipomuksen kuvan kera, sekä linkki ko. kuukauden haastehöpinöihin. Se on varmasti paras kiitos sponsorillekin.
Syyskuun mahdollisten blogittomien voittajien oletetaan myös julkaisevan saaduista tuotepaketeista kuva 'syyskuun höpinöissä'.
Sponsoripalkinnot lähetetään vain kotimaan osoitteisiin.
Jos haluat lahjoittaa saapuneen palkintosi, se on täysin oma asiasi, mutta kuvaathan sen ensin, kiitos!

Syyskuun haasteesta ja säännöistä vastaa nami-hiiri, Lf team avustavat tarvittaessa.

.

Voisin lopettaa suklaan syömisen, jos haluaisin, mutta en ole luovuttajatyyppiä.
Aihe on lukittu.
Lisää
16.09.2013 14:03 - 16.09.2013 14:03 #17071 : Haasteosallistuja
Haasteosallistuja vastasi aiheeseen: Re: Syyskuun 2013 haaste: "Tumma & Vaalea Ruokaleipä"
Ruis- ja maissileipä



Näin meillä leivottiin leipäviikolla]http://i1291.photobucket.com/albums/b556/Sanja_Alisic/c6e067f2-51d6-43ff-ac7c-88a3d5e9782e_zps4a598813.jpg[/img]
Aihe on lukittu.
Lisää
17.09.2013 09:05 - 17.09.2013 09:05 #17075 : Haasteosallistuja
Haasteosallistuja vastasi aiheeseen: Re: Syyskuun 2013 haaste: "Tumma & Vaalea Ruokaleipä"
Makeaa & hapanta





Molemmat leivät ovat leivottu hapanjuureen, toinen vehnäiseen ja toinen rukiiseen. Nämä valmistetaan ensin. Ohje on kummallekin sama, vain jauhot ovat erit.


Hapanjuuri

50 g vettä
100 g vehnä-/ruisjauhoja
50 g omenaraastetta

Mittaa kaikki ainekset kulhoon, jossa on tilaa käymiselle. Sekoita ainekset hyvin sekaisin ja laita kulhon kansi kiinni. Anna olla kolme päivää huoneenlämmössä. Juurta kannattaa sekoitella 1-2 kertaa päivässä. Neljäntenä päivänä lisää juureen

100 g vettä
100 g vehnä-/ruisjauhoja

Sekoita lisätyt ainekset hyvin juuren sekaan ja anna olla vielä yksi päivä huoneenlämmössä. Viidentenä päivänä juuri on valmista käytettäväksi. Nyt juurta kannattaa säilyttää jääkaapissa käyttöön asti.


Omena-aprikoosileipä
2 kpl

60 g kuivattuja aprikooseja
350 g vettä
175 g vehnähapanjuurta
10 g tuorehiivaa
475 g vehnäjauhoja
100 g durumjauhoja
40 g siirappia
15 g suolaa
70 g omenaa

Kuutioi kuivatut aprikoosit ja liota niitä tunti vedessä. Valuta ylimääräinen vesi pois. Kuori ja kuutioi omena. Yhdistä vesi, juuri, hiiva, jauhot ja siirappi. Vaivaa taikinaa yleiskoneella 10-15 minuuttia, käsin pidempään. Lisää taikinaan suola ja jatka vaivaamista 5 minuuttia. Lisää viimeiseksi aprikoosi ja omena. Vaivaa sen verran, että hedelmät sekoittuvat taikinaan. Taikina saa levätä kulhossa 30 minuuttia. Jaa taikina kahteen osaan ja leivo niistä pitkät leivät. Nosta leivät pellille leivinpaperin päälle ja anna nousta hyvin leivinliinan alla. Paista 200 asteessa noin 35-40 minuuttia.




Puolukkainen ruisleipä
2 kpl

esitaikina]http://i39.tinypic.com/2hy84zn.jpg[/img]
Aihe on lukittu.
Lisää
17.09.2013 16:39 - 17.09.2013 16:39 #17076 : Haasteosallistuja
Haasteosallistuja vastasi aiheeseen: Re: Syyskuun 2013 haaste: "Tumma & Vaalea Ruokaleipä"
Mallasleipä ja Sipuli-juustoleipä



Mallasleipä 3 - 4 leipää

5dl vettä
1dl kaljamaltaita
1pss kuivahiivaa/25g tuore hiivaa
2tl suolaa
1rkl siirappia
3/4 rkl fenkolia (voi jättää pois, sopii joululeipään)
3 dl ruisjauhoja
1 1/4 dl täysjyväjauhoja
1dl hiivaleipäjauhoja
0,5 - 1l vehnäjauhoja

Keitä vesi ja kaada kaljamaltaiden joukkoon (voit myös käyttää kotikaljasta jääneen mäskin kuten itse käytin, mummolasta hain). Anna jäähtyä sopivan lämpöiseksi hiivan liuottamiseen. Lisää hiiva, suola, siirappi, fenkoli sekä muut jauhot paitsi vehnäjauhot joita lisää vähitellen kunnes taikina sopivan paksua. Kohota lämpimässä paikassa liinan alla vähintään 30min. Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa ilma pois taikinasta. Ota pala taikinaa ja tee siitä paksuhko tanko ja laita se voideltuun leipävuokaan. Laita uuni päälle 175 asteeseen ja anna taikinan kohota sillä välin. Paista n.30min. Kaada leipä vuoasta ja kopauta pohjaa, jos kumisee on kypsää. Anna jäähtyä ritilän päällä.



Sipuli - Juustoleipä 2 leipää

3 sipulia
1/2 dl vettä
Taikina]
3 dl vettä
25 g hiiva/ 1 pss kuivahiivaa
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
1/2 dl ruohosipulia
3 dl kaurahiutaleita
7 dl vehnäjauhoja
1/2 dl öljyä
Pinnalle]
Juustoraastetta

Kuori ja hienonna sipulit. Pehmennä sipulit kattilassa pienessä vesimäärässä varovasti kiehuen. Jätä jäähtymään. Hienonna ruohosipuli. Liuota hiiva kädenlämpöiseen/ lämpimänpään veteen. Lisää sokeri, suola, hiutaleet, sipulit myös ruohosipuli ja suurin osa jauhoista. Alusta taikinaa käsin tai koneella. Lisää öljy ha loput jauhoista. Kohota taikina lämpimässä paikassa peitettynä. Muotoile taikinasta 2 tankoa jotka laita voideltuun leipävuokaan. Kohota. Ripottele päälle juustoraastetta. Paista 175asteessa n.30min. Kaada vuoasta pois ja kopauta pohjaa jos kumisee on kypsää. Anna jäähtyä ritilän päällä.



Nauti voin kera. HAUSKAA SYKSYÄ!!
Aihe on lukittu.
Lisää
20.09.2013 21:59 - 20.09.2013 21:59 #17084 : Haasteosallistuja
Haasteosallistuja vastasi aiheeseen: Re: Syyskuun 2013 haaste: "Tumma & Vaalea Ruokaleipä"
Sitruunaleipä ja Ruislimppu



Sitruunaleipä, 2 leipää

1. päivä
Esitaikina
100 g hienoja ruisjauhoja
150 g durumvehnäjauhoja
10 g hiivaa
250 g (2 ½ dl) vettä

Mittaa jauhot kulhoon. Liuota hiiva veteen ja kaada seos jauhojen päälle. Vaivaa taikinaa pienellä nopeudella 10 minuuttia. Siirrä taikina öljyttyyn, kannelliseen muoviastiaan. Laita astia yöksi jääkaappiin.

2. päivä
Taikina
2 sitruunaa
650 g vehnäjauhoja
15 g hiivaa
250 g (2 ½ dl) vettä
50 g (1/2 dl) vihreää kylmäpuristettua oliiviöljyä
20 g merisuolaa
-
pinnalle polentajauhoja

Pese ja kuivaa sitruunat. Raasta niiden keltainen kuoriosa hienoksi raasteeksi. Mittaa jauhot taikinakulhoon ja lisää joukkoon esitaikina sekä sitruunoiden kuoriraaste. Liuota hiiva veteen ja kaada neste muiden aineiden joukkoon.

Vaivaa taikinaa pienellä nopeudella 3 minuuttia. Lisää öljy ja jatka vaivaamista 10 minuuttia. Lisää suola. Lisää nopeutta ja jatka vaivaamista 7 minuuttia, kunnes taikina on kiinteää ja kimmoisaa. Taikinan ihanteellinen lämpötila on 26 °C.

Kaada taikina öljyttyyn, kannelliseen muoviastiaan ja anna sen levätä 90 minuuttia. Painele taikina kerran kasaan lepäämisen aikana. Kaada silloin taikina alustalle, painele ilmakuplat kämmenellä pois, käännä taikinan kulmat keskustaa kohti, nosta taikinapaketti saumapuoli alaspäin takaisin kulhoon ja laita kansi kiinni (painelun ansiosta taikinan lämpötila tasaantuu ja hiivasolut saavat uutta ravintoa, jolloin taikina kohoaa nopeammin ja leivän sisuksesta tulee kimmoisaa).

Kumoa taikina jauhotetulle alustalle ja jaa se kahteen osaan. Pyöritä taikinapalat palloiksi ja anna niiden levätä liinalla peitettyinä 10 minuuttia. Muotoile taikinapalat soikeiksi, päistään kapeneviksi leiviksi, jotka näyttävät sitruunoilta.

Voitele leivät vedellä ja kääntele ne polentajauhoissa. Nosta leivät jauhotetun leivinliinan päälle kohoamaan. Nosta liina leipien välistä ylös, jotta leivät kohoavat ylöspäin, eivätkä sivusuuntaan. Peitä leivät toisella liinalla ja anna kohota kooltaan kaksinkertaisiksi eli noin 60 minuuttia.

Laita uunipelti uuniin ja kuumenna uuni 250 asteeseen. Ota kuuma pelti pois ja laita leivät pellille ja uuniin (minulla oli leipien alla kestoleivinpaperi). Suihkuta uuniin vettä suihkupullosta, jotta pinta halkeilee. Vähennä lämpö 200 asteeseen 5 minuutin kuluttua. Jatka paistamista 10 minuuttia, avaa uuninluukku ja päästä uuniin ilmaa. Toista tämä kaksi kertaa paistamisen aikana, jotta leivistä tulee rapeita. Paista leipiä yhteensä 45 minuuttia.

Ota leivät pois uunista ja nosta ne ritilälle. Suihkuta päälle vettä, jotta pinta halkeilee kauniisti (meinasin unohtaa ja suihkutin liian myöhään, jolloin pinta ei enää juurikaan halkeillut). Anna leipien jäähtyä ritilällä.

Sitruunaleivät sopivat hyvin pakastettaviksi. Sulata leivät muovipussissa, siirrä ne pussista uunipellille ja kuumenna niitä 5 minuuttia 200 asteen lämmössä. Leipä maistuu sen jälkeen vastapaistetulta.

Sitruunaleipä sopii hyvin kalaruokien kanssa nautittavaksi!



Ruislimppu, 2 limppua

Ruishapanjuuri
1.-3. päivä
50 g (1/2 dl) vettä
100 g ruisjauhoja
50 g raastettua omenaa

Sekoita 35-asteinen vesi, jauhot ja omenaraaste keskenään kulhossa. Kaada seos 2 litran vetoiseen kannelliseen lasitölkkiin. Laita tölkki kolmeksi päiväksi lämpimään paikkaan (esim. suljettuun uuniin). Paras lämpötila on 26-30 astetta. Jouduta juuren käymistä sekoittamalla sitä pari kertaa päivässä.

4. päivä
100 g ruisjauhoja
100 g vettä

Kaavi juuri suureen astiaan. Lisää ruisjauhot ja 35-asteiseksi lämmitetty vesi. Sekoita juuriseos huolellisesti kauhalla. Anna juuren olla vielä yksi vuorokausi samassa lämmössä kuin aiemmin (peitin kulhon kannella).

5. päivä
Juuri on nyt valmis. Säilytä sitä jääkaapissa kannellisessa astiassa käyttöön asti.

Limppujen leipominen

1. päivä
Esitaikina
250 g (2 1/2 dl) 35-asteista vettä
125 g ruishapanjuurta (täysin kypsää ja aktiivista)
400 g hienoja ruisjauhoja

Mittaa 35-asteinen vesi, hapanjuuri ja ruisjauhot vähintään 4 litran vetoiseen taikinakulhoon ja sekoita paksuksi taikinaksi. Peitä astia kelmulla ja laita se uuniin tai muuhun paikkaan, jossa on tasainen lämpötila. Anna kohota vähintään 12 tuntia tai yön yli.

2. päivä
Taikina
30 g hiivaa
180 g (1,8 dl) 35-asteista vettä
500 g (5 dl) piimää
675 g hienoja ruisjauhoja
30 g merisuolaa

Liuota hiiva 35-asteiseen veteen. Lisää joukkoon kaikki muut aineet paitsi suolaa. Lisää joukkoon esitaikina ja vaivaa taikinaa pienimmällä nopeudella 10 minuuttia. Lisää suola ja jatka vaivaamista 5 minuuttia. Taikinan ihanteellinen lämpötila on 28 °C, mikä takaa voimakkaan kohoamisen ja leivän pinnan halkeilemisen.

Anna taikinan levätä öljytyssä, kannellisessa muovikulhossa 60 minuuttia. Kumoa taikina jauhotetulle alustalle ja jaa se kahteen osaan. Siivilöi leivinliinan päälle reilusti ruisjauhoja. Muotoile taikinapaloista kaksi pyöreää leipää. Nosta leivät liinan päälle ja siivilöi niiden pinnalle runsaasti ruisjauhoja. Anna leipien kohota huoneenlämmössä 60-90 minuuttia, kunnes ne ovat kohonneet kooltaan kaksinkertaisiksi ja niiden pinta on halkeillut.

Laita uunipelti uuniin ja kuumenna uuni 250 asteeseen. Ota pelti pois, siirrä leivät sille ja laita uuniin (minulla oli leipien alla kestoleivinpaperi). Suihkuta uuniin runsaasti vettä suihkupullosta, jotta pinta halkeilee. Vähennä lämpö 190 asteeseen 5 minuutin kuluttua. Jatka paistamista 10 minuuttia, avaa uuninluukku ja päästä uuniin ilmaa. Toista tämä kaksi kertaa paistamisen aikana, jotta leivistä tulee rapeita. Paista leipiä yhteensä noin 60 minuuttia, kunnes niiden sisälämpötila on 98 °C. Ota leivät uunista ja anna niiden jäähtyä ritilällä.
Minä paistoin limput omilla pelleillään, koska eivät mahtuneet yhdelle. Paistoin ne kiertoilmalla ja pidin lämmön 20 °C pienemmällä kuin ohjeessa.

Ruislimppu säilyy viikon ilmatiiviisti pakattuna.

Ruislimppu sopii hyvin pakastettavaksi. Sulata leivät muovipussissa, siirrä ne pussista uunipellille ja kuumenna niitä 5 minuuttia 200 asteen lämmössä. Leipä maistuu sen jälkeen vastapaistetulta.

Rapeaa kuorta ja mehevää sisusta.
Aihe on lukittu.
Lisää
21.09.2013 08:43 - 21.09.2013 08:43 #17085 : Haasteosallistuja
Haasteosallistuja vastasi aiheeseen: Re: Syyskuun 2013 haaste: "Tumma & Vaalea Ruokaleipä"
Pähkinäinen hedelmäleipä ja ruislimppu

Pähkinäinen hedelmäleipä



30 g saksanpähkinöitä
30 g cashewpähkinöitä
30 g kuivattuja karpaloita
5 dl vettä
½ dl siirappia
1 pss kuivahiivaa
30 g rusinoita
250 g spelttijauhoja
30 g vehnäleseitä
n. 350 g vehnäjauhoja
½ tl suolaa

Lisää lämpimään veteen spelttijauhot, vehnäleseet, pähkinät, kuivatut larpalot, rusinat sekä siirappi. Sekoita ne keskenään. Lisää vehnäjauhoja vähitellen samalla alustaen taikinaa. Taikina on valmista, kun se on tahmeahkoa, mutta ei jää kiinni käsiin tai kulhon reunoihin/alustaan. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi.

Laita leivinkivi uuniin ja säädä lämpötilaksi 200 astetta. Pyöritelle taikinasta 2-3 leipää. Anna leipien kohota uunin lämpeämisen ajan. Voitele leivät laihalla siirappi-vesi seoksella ja ripottele päälle vehnäleseitä. Laita uuniin. Alenna uunin lämpötilaa 175 asteeseen jos leivät tummuvat liikaa päältä. Leivät ovat valmiita kun pohjaa naputtaessa tulee kumea ääni.


Ruislimppu



2 l vettä
n. 10 g hiivaa (tai n. 3 g kuivahiivaa)
leivänjuuri
n. 2 tl suolaa (alustus vaiheessa)
n. 2 kg ruisjauhoja

Lämmitä vesi n. 40 asteiseksi. Lisää juuri ja hiiva veteen ja hämmennä. Sekoita n. 1 litra jauhoja niin, että taikina muistuttaa velliä. Anna muhia 20-24 tuntia. Sekoita välillä ja puolessa välissä aikaa lisää pari desiä jauhoja sekaan.

Alustus]https://lh4.googleusercontent.com/4fbLRuhDBumqrBJWPAM1_QQAclYVTpOgdXfCjjB8LD8=w302-h207-p-no[/img]
Aihe on lukittu.
Lisää
22.09.2013 06:20 - 22.09.2013 06:20 #17089 : Haasteosallistuja
Haasteosallistuja vastasi aiheeseen: Re: Syyskuun 2013 haaste: "Tumma & Vaalea Ruokaleipä"
Sadonkorjuun vaaleaviipale ja Saariston tummaviipale



Saariston tummat] [/url]

Sadonkorjuun vaaleat] [/url]

leiväntuoksuista viikonloppua!
Aihe on lukittu.
Lisää
22.09.2013 10:26 - 22.09.2013 10:26 #17090 : Haasteosallistuja
Haasteosallistuja vastasi aiheeseen: Re: Syyskuun 2013 haaste: "Tumma & Vaalea Ruokaleipä"
Ruisreikäleipä ja Challah

Ruisreikäleipäohje on otettu Kotiruoka-keittokirjasta ja Challah-ohje Parhaat Leivonnaiset kirjasta.

Ruisreikäleipä]

Taikinajuuri]http://i44.tinypic.com/1zg6mgy.jpg[/img]

Challah

on juutalainen sapattileipä, joka on palmikoitu kuudesta taikinasäikeestä.



Taikina:
25 g hiivaa
4 dl vettä
100 g margariinia tai voita
2 tl suolaa
2 tl sokeria
1 muna
n. 1,3 l vehnäjauhoja

Voiteluun ja pinnalle:
1 muna
3-4 tl unikonsiemeniä (vaaleita - itselläni oli vain tummia)
Murenna hiiva kulhoon. Lämmitä vesi kädenlämöiseksi. Liuota hiiva pieneen nestetilkkaan. Lisää loppu vesi ja vähän jauhoja ja sekoita löysä taikina.
Sekoita rasva, suola ja sokeri ja hieman jauhoja ryynimäiseksi seokseksi ja yhdistä se taikinaan. Lisää muna ja vaivaa joukkoon lähes kaikki jauhot. Amma taikinan kohotoa kaksikertaiseksi eli 30 minuuttia.
Kumoa taikina leivinpöydälle ja vaivaa joukkoon loput jauhot. Jaa taikina yhteen suurempaan ja yhteen pienempään osaan. Jaa isompi osa kolmeen osaan ja tee pötköt ja palmikoi pitkoksi. Tee samoin pienemmälle taikinaosalle. Nosta pienempi pitko isomman päälle ja taita päät pitkon alle. Anna kohota 30 minuuttia. Voitele leipä vatkatulla munalla ja ripottele unikonsiemenet päälle. Paista pitkoa uunin alaosassa 200 asteessa 15 minuuttia. Vähennä lämpö 175 asteeseen ja paista vielä noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä peitettynä ritilän päällä.
Leipä syödään niin tuoreena kuin mahdollista. Säilyy leipälaatikossa 3 päivää ja pakastimessa n. 3 kk.
Aihe on lukittu.
Lisää
22.09.2013 15:24 - 22.09.2013 15:24 #17091 : Haasteosallistuja
Haasteosallistuja vastasi aiheeseen: Re: Syyskuun 2013 haaste: "Tumma & Vaalea Ruokaleipä"
Saaristoleipä suklaalla ja suppisleipä



Saartistoleipä suklaalla
3 dl sahtia
1 pss kuivahiivaa
1 dl vaaleaa siirappia
1 dl kaljamaltaita
1 dl neljänviljanhiutaleita
1 tl suolaa
4 dl vehnäjauhoja
40 g maitosuklaata
1 rkl kaakaojauhetta
ripaus muskottipähkinää ja pomerenssia
Voiteluun siirappivettä 1 rkl / 1rkl
Lämmitä sahti ja sekoita muut aineet taikinaksi. Kaada taikina vuokaan ja anna taikinan nousta noin tunti lämpimässä paikassa. Paista leipiä uunin alimmalla ritilätasolla 175 asteessa tunti , voitele siirappi vedellä ja paista noin vartti
Anna leipien tekeytyä viileässä muutama päivä.




Suppisleipä
2,5 dl vettä
1 pss kuiva hiivaa
6 dl (+noin 2 dl) vehnäjauhoja
1/3 tl suolaa
2 rkl voita
Täyte
suuri kourallinen tuoreita suppilovahveroita
1 valkosipulinkynsi
2 rkl voita
ripaus kuivattua kirveliä

Yhdistä lämmin vesi, hiiva, 6 dl vehnäjauhoja ja alusta taikinaa koneella noin 5 min. Lisää pehmeä voi ja suola sekä alusta löysää taikinaa toiset 5 min. Peitä kulho kelmulla ja anna taikinan nousta kaksinkertaiseksi.

Hienonna sienet, paista pannulla lisää hienonnnettu valkosipuli ja voi , paista lisää. Jäähdytä seos tahmeaksi.

Laita leivin alustalle noin desi vehnäjauhoja ja kaada löysä taikina sen päälle. Nosta taikinaa reunoilta keskelle niin kauan että taikina on mielesesi paksuista, lisää alustalle tarvittaessa lisää jauhoja. Venyttele taikina ohueksi ja levitä sienet sekä ripottele kirveliä päälle, rullaa ja kierrä leipä pötköksi peitä liinalla , anna kohota rauhassa puolisen tuntia. Lämmitä uuni + 200 ja laita pohjalle vesikippo, laita leipä uuniin ja vähennä lämpö +175, paista leipä kypsäksi noin 30 min.


Haaste aikataulu meni hiukan tiukaksi ja olisin mielelläni leikannut suppisleivän jäähtyneenä, en uunikuumana, jolloin siivusta olisi tullut ehkä hiukan sievempi
Aihe on lukittu.
Lisää
22.09.2013 15:42 - 22.09.2013 15:42 #17092 : Haasteosallistuja
Haasteosallistuja vastasi aiheeseen: Porkkanaleipä ja kuituinen ruislimpukka
Meillä tykätään kovasti porkkanasämpylöistä ja mikä ettei siitä saisi leivänkin ja sadonkorjuu on nyt parhaimmillaan. Siispä tässä porkkanaleipä (ohjeesta tulee 1 iso tai 2 pientä)



Porkkanaleipä

2 porkkanaa raastettuna hienoksi
2,5dl maitoa
puoli pakettia hiivaa
1tl suolaa
1rkl siirappia
2dl täysjyvävehnäjauhoja
n. 5dl vehnäjauhoja
n. 1dl kaurahiutaleita
50g voita

Raasta porkkanat, lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja kaada porkkanaraasteen joukkoon. Murenna hiiva sekaan ja lisää myös siirappi. Sekoita. Lisää suola ja jauhot sekä hiutaleet, jätä kuitenkin noin desi vehnäjauhoja jäljelle. Vaivaa kunnolla noin kymmenisen minuuttia ja lisää loputkin jauhot jos on tarvis. Anna kohota puolisen tuntia ja muotoile joko yhdeksi isoksi tai kahdeksi pienemmäksi leiväksi, ripota päälle kaurahiutaleita.
Kohota lämpimässä paikassa ainakin 45 minuuttia ja paista 200 asteessa n. 35 minuuttia.



Kuituinen ruislimpukka

Piti tehdä ruisleipä mutta nämä jäivät sen verran mataliksi että olkoot vaikka limpukoita.

5dl vettä
1/4 pkt hiivaa
vajaa rkl suolaa
1rkl (tummaa) siirappia
n. 5-6dl hienoja ruisjauhoja
1dl sokerijuurikaskuitua hiutaleina
1dl auringonkukansiemeniä
1dl pellavansiemenrouhetta

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja murenna joukkoon hiiva. Lisää kaikki loput aineet ja sekoita reilusti sekaisin. Lisää jauhoja jos taikina on kovin löysää. Anna kohota tunnin. Muotoile kaksi leipää tai paista vuoassa. Anna nousta tunnin.
Paista aluksi 225 asteessa 15min jonka jälkeen säädä uuni 200 asteeseen ja jatka paistoa vielä 45min tai kunnes leipä kumisee pohjaan kopautettaessa. Anna jäähtyä ja leikkaa vasta sitten siivuiksi. Jos paistat vuoassa, pidennä paistoaikaa 15 minuutilla.



Itse en malttanut jäähdyttää vaan leikkasin heti kun näpit kesti leipää, oli niin himo tuoreeseen ruisleipään Taikina jäi melko löysäksi joten nämä tulivat vähän lättänöiksi, kuin reikäleipiä mutta ilman reikää. Näillä saa vatsan toimimaan!
Aihe on lukittu.
Lisää
22.09.2013 18:59 - 22.09.2013 18:59 #17098 : Haasteosallistuja
Haasteosallistuja vastasi aiheeseen: Re: Syyskuun 2013 haaste: "Tumma & Vaalea Ruokaleipä"
Osallistun tähän haasteeseen kahdella leivällä, joissa molemmissa on juuritaikina, joka käynnistetään vuorokausi ennen leivän varsinaista leipomista.

Vaalea leipä saa maun pähkinästä ja viikunoista ja on vaivaton valmistaa. Tätä taikinaa ei vaivata tai alusteta missään vaiheessa ja silti siitä valmistuu kuohkea, ilmava ja kostean maukas, rapeakuorinen leipä.

Tummassa leivässä makuaineena on anis. Tässä leivässä avainsana on huolellinen kohottaminen, muuten tämän eteen ei tarvitse paljon vaivaa nähdä. Paistamisen arvoinen leipä, iiiihana leipä, kuten yksi lapsistani sanoi.







Sekoitettava pähkinäinen viikunaleipä 1-2 leipää

7,25 dl vehnäjauhoja (+ taitteluun)
0.25 tl kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 dl pilkottuja pehmeitä viikunoita
½ dl rouhittuja pähkinöitä (pistaaseja, hasselpähkinää, saksanpähkinää)
3,5 dl haaleaa vettä

Sekoita kuivat aineet ja lisää vesi. Puuharukalla sekoitellen vääntele aineet sekaisin ja peitä kulho kelmulla. Anna seistä 18-24 tuntia huoneenlämmössä. Valmis ja tarpeeksi kohonnut ja levännyt taikina on kuohkeaa ja kiiltelevää.

Kaavi taikina leivinpaperiarkin päälle, ripottele sen päälle jauhoja ja taputtele litteäksi. Taittele leipää muutaman kerran reunoilta keskelle reilusti jauhottaen. Toista taittelu pariin kertaan, jauhoita vielä pinta ja peittele taikina leivinliinalla. Jätä pöydälle lepäämään pariksi tunniksi.

Kuumenna uuni 240-250 asteeseen. Laita (kannellinen) uunivuoka kuumenemaan uuniin lämpeämisen ajaksi. Kun uuni on kuumentunut, ota vuoka pois uunista ja nosta leivinpaperiarkin päällä oleva taikinapallo kuumaan uunivuokaan niin, että se leivinpaperiarkki jää vuokaan alimmaiseksi.
Peitä vuoka kannella ja paista leipää kypsäksi 30 minuuttia uunin alatasolla. Jos kantta ei ole, peitä vuoka ja leipä foliolla. Poista kansi puolen tunnin paiston jälkeen ja jatka paistamista vielä noin vartin verran, jotta pinnasta tulee rapea.
Jäähdytä leipä ritilän päällä.




TUMMA ANISLEIPÄ

Vaalea taikinajuuri
200g vehnäjauhoja
0,25 tl kuivahiivaa
140g vettä
0.5 tl suolaa

Sekoita kaikki aineet ja vaivaa käsin tasaisemmaksi. Paakuista ei kannata tässä vaiheessa välittää, kunhan ainekset ovat sekaisin. Kelmuta astia ja jätä juurikimpale huoneenlämpöön 1 vuorokaudeksi.

Varsinainen taikina

400 g ruisjauhoja (Pirkka)
120 g täysjyvä grahamjauhoja (Myllyn Paras)
käymään alkanut juuritaikina
1 tl suolaa
410g vettä
1 rkl aniksensiemeniä (käytä kuumalla kuivalla pannulla, niin maku irtoaa paremmin)

voiteluun kahvia

Yhdistä kaikki taikinan aineet ja juuri ja vaivaa taikinaa yleiskoneella 10 minuuttia. Kaada taikina sitten jauhotetulle alustalle ja taputa ohuemmaksi jauhotetuilla käsillä. Kääntele taikinan reunat keskelle pari kertaa, muotoile palloksi ja laita jauhotettuun kulhoon kohoamaan tunnin ajaksi.

Kaavi taikina taas jauhotetulle alustalle, taittele uudelleen palloksi ja anna taas levätä tunnin ajan.

Jaa taikina nyt kahteen osaan ja taputtele kummastakin leivinpaperin päällä jauhotetuin käsin pyöreät tai soikeat leivät. Jätä taikina liinan alle lepäämään 1,5 tunniksi.

Laita uuni kuumenemaan kiertoilmalla 230 asteeseen (normaali uuni 250). Voitele leipien pinnat kahvilla. Paista leipiä 5 minuuttia ja laske sitten uunin lämpötila 175 asteeseen (normaali 200). Paista vielä 20 minuuttia ja sammuta uuni. Jätä leivät vielä jälkilämpöön 10 minuutin ajaksi ja jäähdytä ritilällä. Sisältä kypsä leipä kumisee ontosti, kun sitä koputtelee pohjasta. Muista, että paistoajat vaihtelevat uunien mukaan.
Aihe on lukittu.
Lisää
23.09.2013 05:49 - 23.09.2013 05:49 #17100 : nami-hiiri
nami-hiiri vastasi aiheeseen: Re: Syyskuun 2013 haaste: "Tumma & Vaalea Ruokaleipä"
.
KYMMENEN LEIPÄPARIA SAATIIN KOKOON !
Mikä leipäpari olisi suosikkisi?

Äänestys]
Äänestysaika alkaa välittömästi ja äänestysaika päättyy keskiyöllä 30.09.13
Äänestä KOLMEA parasta leipäparia pistein 5 - 3 - 1 eli parhaalle 5 jne. Omia leipää ei luonnollisestikaan pisteytetä.

Mahdollinen palaute/arvostelu voidaan kirjoittaa haastetöistä pisteytyksen yhteydessä nami-hiirelle tai myöhemmin syyskuun höpinöihin.

Voittajat I – IV julkaistaan 5. pvä lokakuuta !!!

Lf leipähaasteen leivät syyskuu 2013 :

1. Ruis- ja maissileipä

2. Makeaa & hapanta

3. Mallasleipä ja Sipuli-juustoleipä

4. Sitruunaleipä ja Ruislimppu

5. Pähkinäinen hedelmäleipä ja ruislimppu

6. Sadonkorjuun vaaleaviipale ja Saariston tummaviipale

7. Ruisreikäleipä ja Challah

8. Saaristoleipä suklaalla ja suppisleipä

9. Porkkanaleipä ja kuituinen ruislimpukka

10. Vaaleassa pähkinä-viikuna & Tummassa anis

Voisin lopettaa suklaan syömisen, jos haluaisin, mutta en ole luovuttajatyyppiä.
Aihe on lukittu.
Lisää
07.10.2013 14:43 - 07.10.2013 14:43 #17138 : nami-hiiri
nami-hiiri vastasi aiheeseen: Re: Syyskuun 2013 haaste: "Tumma & Vaalea Ruokaleipä"
IHANAT Lf KISAILIJAT tuhannesti anteeksi viivytys tuloksissa....tarkistan vielä, että kaikki on oikein - en ole omalla koneella, joten aina hieman mutkikasta....
Äänestys prosentti oli tosi alhainen, mutta kaikkiaan saimme 'herkutella' maukkailla leivillä, joita oli 20 kpl.

ONNEKSI OLKOON "REDROSE" , "Pikkumurunen", "Tahmatassu" ja "Onneli" !


Sokerivaltakunta 1. Ruis- ja maissileipä

• Oikein hyvän näköiset leivät. Ihanat suolahiutaleet leivän päällä.
• Ruisleipä vaikuttaa herkulliselle, siemenelliset leivät ovat hyviä.
• Ruisleipä kuulostaa houkuttelevalta siemenineen =) ja maissileipää haluaisin maistaa (en ole maistanut)
• Erityisesti maissileipä houkuttaa minua. Niin kaunis tuo kellertävä väri ja makukin varmasti mahtava. Ruisleivässä siemenet tuovat kivaa purtavuutta ja makua.

Pikkumurunen 2. Makeaa & hapanta 1 5 5 1 5 5 = 22

• Nätit leivät ja makoisat ohjeet. Näitä voisi kokeilla.
• Erikoisia leipiä, haluaisin maistaa (vaikka en puolukasta pidäkään niin ruissipseissä ei ollut pöllömpää niin miksei myös ruisleivässä maistuis), ihanat jauhopinnat
• Jo ulkonäkö houkuttaa paljon maistamaan. Kauniit sekä ulkoa että sisältä.
• Kohotuskori olisi ihana omistaa Molemmat reseptit vaikuttavat hurrrjan hyviltä!!

Redrose 3. Mallasleipä ja Sipuli-juustoleipä 5 3. 5 5. 5 = 23

• Ihanat makuideat leivälle ja mallasleipä on ihan must! = 3 pistettä
• Kumpikin leipä kuulostaa herkulliselta enkä kummankaanlaista ole aikaisemmin tehnyt. Taatusti tulee koitettua!
• 5 pistettä - Mehevän ja pehmoisen oloiset leivät. Mallaslimppu kuuluu omiin suosikkileipiin.
• Minäkin harkitsin sipulileivän leipomista. Hyvältä vaikuttaa resepti. Ehkä jättäisin kuitenkin juuston pinnalta pois.

Onneli 4. Sitruunaleipä ja Ruislimppu 3 5 1 1 3 = 13

• Huikean hienot leivät ja minulle ihan uusi idea]Tahmatassu 5. Pähkinäinen hedelmäleipä ja ruislimppu 1. 3 3 1. 5 1 = 14[/color]

• Mmm.. vesi herahti kielelle = 1piste
• 1 piste - Vaalea leipä vaikuttaa herkulliselle ja näyttää mehevälle. Ruislimppu ihanan muhkea.
• Todella herkullisen kuuloinen ja näköinen pähkinäleipä. Perinteinen ruisleipä on vaan niin hyvää
• Pähkinäisessä hedelmäleivässä paljon makuja. Varmasti siis maukas Ruislimppu näyttää perushyvältä ja mehevältä.

MaxinMami 6. Sadonkorjuun v.viipale ja Saariston t.viipale 3. 3 3 = 9

• Ihanat gluteenittomat ohjeet.
• 3 pistettä - Hyvän ja kuohkean näköiset gluteenittomat leivät.
• Tumma kuulostaa herkullisen erilaiselta ja vaalea ihanan kuohkealta näyttää
• Kauniit ja mehevän näköiset leivät. Reseptit sisältävät paljon mielenkiintoisia ja houkuttelevia aineksia.

Vispilä 7. Ruisreikäleipä ja Challah 3 1 1 = 5

• Challah on mielenkiitoisen pullamainen vaalealeipä
• Oih, nyt alkoi tekemään mieli reikäleipää. Näyttää herkulliselle ja rapeakuoriselle, nam.
• Ruisleipä perinteisen hyvää ja tuo vaalea ihanan pullamaisen näköinen ja varmasti sekin hyvää
• Ihanan kotoisat ruisreikäleivät! Palat siitä tekisi mieli haukata heti suuhun. Mielenkiintoinen, näyttävä ja uusi tuttavuus minulle tuo challah. Upean näköinen leipä ja unikonsiemenet ovat kauniina koristamassa ja maustamassa.

Piipak 8. Saaristoleipä suklaalla ja suppisleipä 3 3 5 = 11

• Nami - saaristoleipä on herkkua - hauska lisä suklaasta. Suppisleivässä ihana muoto.
• Mielenkiintoiset makumaailmat. Sienileipään ei ihan joka päivä törmääkään
• Ihanan erikoinen saaristolaisleipän NAMI ja tosi herkullisen kuulonen vaalealeipä, sienet on vaan niin hyviä
• Saaristoleipä on yksi herkkuleivistäni. SItä voisi helposti syödä monta palaa kerralla. Hauska lisä tuo suklaa. Suppisleipä näyttää kivalta ja maukkaalta. Sopii hyvin syksyiseen ajankohtaan.


Tanja 9. Porkkanaleipä ja kuituinen ruislimpukka 1 1 = 2

• Tätä haluan kokeilla, koska täälläkin porkkanasämpylät kovasti pidettyjä. Lämmin ruisleipä ja siihen sulava voi - voiko olla ihanampaa??
• Meillä myös porkkanaleipä on yksi ehdoton suosikki, se vaan on niin hyvää
• Porkkanasämpylät ovat kyllä herkkuja, hyvä idea tehdä niistä leipä.
• Porkkanaleipä on vaan hyvää ja ihana erikoisuus ruisleivässä tuo sokerijuurikaskuitu hiutaleina =)
• Porkkanaleipä vaikuttaa hyvältä. Ruislimpukka sisältää kivoja aineksia. Pellavarouhetta en olekaan hoksannut vielä leipään laittaa. Nytpä täytyy muistaa hoksata

PullaAkka 10. Vaalea pähkinä-viikuna & Tumma anis 5 1 1 3 = 10

• Oi miten hyvän näköinen leipä, herkullinen resepti. Anis ei mausteena ole suosikkini.
• Herkullisen näköiset leivät, varsinkin vaalea ihanan kuohkea ja hyvä makumaailma
• Namia ja erilaista molemmat, vaaleassa erityisesti pähkinät ja viikuna kiinnostaa sekä tummassa erikoinen mauste
anis kiinnostaa =)
• Helppotekoiset leivät. Ihania makuja leivissä. Kahvilla voitelua voisikin kokeilla.
-

Voisin lopettaa suklaan syömisen, jos haluaisin, mutta en ole luovuttajatyyppiä.
Aihe on lukittu.
Sivu luotiin ajassa: 0.118 sekuntia
Toteutus: Kunena foorumi

Sponsorit 2017