KESÄkuu 2013 "Tuunaa eines"

Lisää
01.06.2013 02:11 - 01.06.2013 02:11 #19133 : nami-hiiri
nami-hiiri loi aiheen:
.
Tuunaa eines (valmistuote) on kesäkuun leivontahaaste!
Haasteaika on LA 1. - MA 24. kesäkuuta välinen aika!


Haasteen aiheen idea tuli viime vuoden puolelta, kun kyselimme teiltä, foorumin aktiivit mitä haluaisitte haasteeksi. Idea oli mitä parhain ja näin kesähelteille ehkäpä ihan sopivakin? Lomille ei välttämättä saa mukaan kaikkia lempparileivontarvikkeita, eikä silti välttämättä vieraille halua pöytään laittaa valmispiirakkaa pakkausmuoveineen...

Tuunaa siis eines josta riittää syötävää kuudelle hengelle.
SE voi olla esimerkiksi valmiskääretorttu (pullat, kakut...), pakkasesta löytyvä jäätelökakku, pullat yms tai esimerkiksi muutaman eineksen yhdistelmä.

Tässä haasteessa ei turvauduta uuniin, lieden levyihin tai edes pallogrilliin, eli tuote voi olla lämmitettävä, mutta ei kypsennettävä! Eli ei valmistaikinoita!

OSALLISTUMINEN]
Haasteeseen voi osallistua kuka tahansa Leivontafoorumin aktiivijäsen.
Haasteeseen osallistutaan omalla Lf nimimerkillä - ja voit halutessasi julkaista leipomuksen myös blogissasi.

Tuunaa makea tarjottavasi 1.-24.6.13 välisenä aikana

+ koristele eineksesi haluamallasi tavalla

+ kirjoita postaukseesi käytetyt einekset ja muut aineet, sekä liitä (img) kaksi (2) kuvaa, joissa toisessa näkyy koko tuotos.

+ Anna eineksellesi nimi arvostelun helpottamiseksi !

ÄÄNESTÄMISESTÄ]
Äänestys ja kommentointi tapahtuu YV:nä Tekilalle 25. - 30.6. välisenä aikana.

Yleistä asiaa]
- Parhaan kuvan leipomuksista saa aina päivänvalossa.
- Olisi suotavaa aina laittaa palkinnon kuva esille omaan blogiin - ja vaikka leipomuksen kuvan kera.
- Kesäkuun mahdollisten blogittomien voittajien oletetaan julkaisevan saaduista tuotepaketeista kuvan 'kesäkuun höpinöissä'.
- Sponsorien palkinnot lähetetään vain kotimaan osoitteisiin. ( Muistathan, jos haluat lahjoittaa saamasi palkinnon, se on täysin oma asiasi, mutta kuvaathan sen ensin, kiitos! )

Kesäkuun leivontahaasteen emännöi TEKILA ja tarvittaessa muut modet auttavat!
(hiiri vain toimi sihteerinä Tekilan ohjeiden mukaan)


Kesäkuussa sponsorimme ovat]



Voisin lopettaa suklaan syömisen, jos haluaisin, mutta en ole luovuttajatyyppiä.
Aihe on lukittu.
Lisää
09.06.2013 22:37 - 09.06.2013 22:37 #16666 : nami-hiiri
nami-hiiri vastasi aiheeseen: Re: KESÄkuu 2013 "Tuunaa eines"
.
Nopea kesäkakku !

Kesäkuun haasteessa tuunataan valmistuote ilman paistoksia….
Omaa leipomusta vaikka puoliksi karrelle palanutta ei liukuhihnapullat juurikaan päihitä.
Hiirenkolossa pelien ja vehkeiden kanssa syntynyt tulos olisi ollut ehkä fiinimpi, ehkä mutkallisempi.

nami-hiiren ratkaisu valmistuotteista]http://soa-file.rohea.com/file/vuodatus/50d45b38d26466c27b000000/51b499978464da6162000017/image-normal.jpg[/img]

1.
Italialaiset yksittäispakatut minikakut suklaisella täytteellä. ( Marketeista löytyy monen eri eurooppalaisen valmistajan.)
Pakkaukset sisältää 10 tai 20 kpl kosteahkoa ns. minibaarikakkua.

2.
Piparnakkelia muistuttava yksittäispakattu jäätelö, joita on 6 kpl tai 12 kpl /paketti. (Monia eri valmistajia)

3.
Tällä hetkellä jääkapissa olleet tuoreet mansikat, vadelmat ja karhunvadelmat pääsivät kakun päälle osin leikeltynä.
Koristeluun vispattua kermavaahtoa ( 1,5 -2 dl ) ja piparmintun tuoreita lehtiä. ( Käytä kermavaahtoa säästeliäästi !)



Tuotteet voi koota näyttäväksi 'kakuksi' nopeasti tarjolle tai annoslautasille henkilölukumäärän mukaan!
Jäätelö on yhtä leveä, mutta pidempi kuin kakkupala. Se joutui alimmaiseksi.

Einesten yksittäispakkaus on oiva ratkaisu kesät talvet pienissä talouksissa, milloin oven taakse muodostuu jonoa!

Makoisaa kesää !
.

Voisin lopettaa suklaan syömisen, jos haluaisin, mutta en ole luovuttajatyyppiä.
Aihe on lukittu.
Lisää
13.06.2013 10:42 - 13.06.2013 10:42 #16685 : taikataikinat
taikataikinat vastasi aiheeseen: Re: KESÄkuu 2013 "Tuunaa eines"
Lomanalottajaiskakku



Tänään alkoi meillä päiväkotilaisen kesäloma ja sitä juhlistettiin herkullisella mutta helpolla kakulla!

Minun lapsuuden kesiini kuului erottamattomasti mansikkakakku kaupan torttupohjasta, kermavaahdosta ja mansikoista, ja edelleenkin vähintään kerran kesässä on sellainen tehtävä ja se jos mikä maistuu kesälle; tämä on hieman pidemmälle viety versio siitä tortusta.

Tarvitset]http://i44.tinypic.com/f55coz.jpg[/img]

Vatkaa kerma vaahdoksi, mausta maun mukaan sokereilla (muutama teelusikallinen sokeria riittää, marjat ja marenki ovat valmiiksi makeita!). Levitä tortun päälle ja koristele marjoilla. Murenna päälle vielä muutama marenki.
Nauti heti!
Aihe on lukittu.
Lisää
17.06.2013 13:38 - 17.06.2013 13:38 #16704 : pikkumurunen
pikkumurunen vastasi aiheeseen: Re: KESÄkuu 2013 "Tuunaa eines"
Superhelpot cupcaket

Nämä cupcaket valmistuvat helposti ja nopeasti. Avuksi ei tarvita juuri mitään välineitä, joten nämä valmistuvat vaikka telttaretkelläkin



Tarvitaan]vaniljakuorrutetta[/url], joka on valmiiksi pursotuspussissa (riittää noin 15 muffin kuorruttamiseen)
hilloa (omena-vanilja)
koristerakeita & -kukkia
muffivuokia, jos haluaa vaihtaa siistimmät



- vaihda muffineihin siistit kapselit
- pursota jokaiseen rengas kuorrutteella
- täytä keskiosa hillolla
- koristele
Aihe on lukittu.
Lisää
19.06.2013 13:29 - 19.06.2013 13:29 #16706 : Piipak
Piipak vastasi aiheeseen: Re: KESÄkuu 2013 "Tuunaa eines"
KESÄNMAKUINEN PITKO



Valmis täytepitko kuvassa voisilmäpitko
(tuoreita) marjoja esim mansikoita
(hyytelösokeria , paketin ohjeen mukaan)
tomusokeria

Asettele mansikat pitkon päälle , kiillota marjat hyytelösokerilla haluttaessa ja tomuta tomusokerilla.

Aihe on lukittu.
Lisää
20.06.2013 16:53 - 20.06.2013 16:53 #16722 : Henna73
Henna73 vastasi aiheeseen: Re: KESÄkuu 2013 "Tuunaa eines"
Kesäprinsessa

Prinsessakakusta kesäinen pikaversio



Tarvikkeet]http://1.bp.blogspot.com/-Jd9tNfDSwMg/UcMyJkmWb9I/AAAAAAAADmU/OT9qx7jy2a4/s1600/DSC_1898.JPG[/img]

Valmistetaan vanillakreemi pakkauksen ohjeen mukaan kermaan. Marsipaanikansi aukaistaan ja kreemi levitetään kannen keskelle. Kääretorttu voidellaan hillolla ja asetetaan kreemin päälle. Marsipaanikansi pyöräytetään tortun ympäri ja päistä leikataan ylimääräiset marsipaanit pois. Kakku koristellaan tomusokerilla ja nonparelleilla.

Henna73/ruokaunelmia
Aihe on lukittu.
Lisää
20.06.2013 19:52 - 20.06.2013 19:52 #16723 : Onneli78
Onneli78 vastasi aiheeseen: Re: KESÄkuu 2013 "Tuunaa eines"
Tiikerin sukellus mansikkaan



Pehmeä tiikerikakku saa raikkaan mansikkakylvyn saadessaan väliinsä ja päällensä mansikkaista kerma-rahkavaahtoa ja nappaamalla tuoreita mansikoita koristeeksi. Tiikeri on kesämielellä! (tiikerin sisäraidoitus näkyvillä blogissani).

1 suorakaiteen muotoinen tiikerikakku, 350 g
1 ½ dl vispikermaa
1 prk (200 g) maustettu rahka Makea mansikka
1 rkl tomusokeria
12 suurehkoa (170-200 g) mansikkaa

Jaa tiikerikakku vaakatasossa kolmeen osaan. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon rahka ja tomusokeri. Ota täytettä varten 2 dl vaahtoa toiseen kulhoon. Laita loppu vaahto pursotinpussiin (käytin tähtityllaa) ja anna olla jääkaapissa täytön ajan.

Pilko puolet mansikoista pieniksi paloiksi ja sekoita täytevaahdon joukkoon. Laita kakun pohjaosa tarjoiluvadille ja levitä puolet täytteestä sen päälle. Nosta keskimmäinen levy päälle ja levitä sen päälle loput täytteestä. Nosta kansiosa päälle. Pursota kakun kanneksi kerma-rahkavaahtoa. Pursota vaahtoa myös kakun alareunaan ja kulmiin (jos haluat). Siivuta loput mansikoista. Asettele mansikkasiivut kakun päälle (en laittanut mansikoiden päätypaloja).

Aihe on lukittu.
Lisää
21.06.2013 12:56 - 21.06.2013 12:56 #16724 : Sokerivaltakunta
Sokerivaltakunta vastasi aiheeseen: Re: KESÄkuu 2013 "Tuunaa eines"
Ranskalainen suukko



Tuunaa eines- haasteen teema. Tiesin heti, että lähden mukaan. Minulla oli ässä hihassa. Tällä oikein vanhalla reseptillä on monet kasvot!

Tällä kertaa ohje soveltuu erityisesti lapsille]http://i1291.photobucket.com/albums/b556/Sanja_Alisic/fotoaparat008_zps6759b967.jpg[/img]
Aihe on lukittu.
Lisää
22.06.2013 17:58 - 22.06.2013 17:58 #16729 : tahmatassu
tahmatassu vastasi aiheeseen: Re: KESÄkuu 2013 "Tuunaa eines"
Unelmaleivokset



Tästä ei enää eineksen tuunaus voi helpommaksi muuttua! Ja silti leivoksista tuli hyvin maukkaita ja kauniita katsella.

Tarvikkeet]http://i9.aijaa.com/b/00512/12368514.jpg[/img]
Aihe on lukittu.
Lisää
24.06.2013 14:01 - 24.06.2013 14:01 #16738 : MinttuMaaria
MinttuMaaria vastasi aiheeseen: Re: KESÄkuu 2013 "Tuunaa eines"
Mansikkaiset marenkileivokset


https://lh5.googleusercontent.com/JSW1XdK6lR7KSTOX-cm_ruykIl5QWE868PwdMPdPD1Q=w600-h400-no

Marenkileivoksista saa nopeasti ja helposti hyvää tarjottavaa. Marenkileivos-pohjia on kahdenlaisia, pelkkiä valkoisia sekä näitä missä paketissa on 3 eri väriä, yhteensä 9kpl. Sopii gluteenittomaan ruokavalioon, eli käteviä jos saa vieraaksi yllättäen henkilön joka ei siedä tavallisia viljatuotteita.

Tarvikkeet]
9kpl Valmiita marenkileivospohjia
2dl vispkermaa
sokeria, vanilliinisokeria
Tuoreita mansikoita
Pinnalle koristeeksi mariannerouhetta

Vatkaa kerma vaahdoksi. Mausta sokerilla ja vanilliinisokerilla.
Pursota kerma marenkikekojen keskelle.
Koristele tuoreilla mansikoilla ja ripottele hieman mariannerouhetta päälle.


MinttuMaarian leipomukset :-)
Aihe on lukittu.
Lisää
24.06.2013 19:27 - 24.06.2013 19:27 #16742 : fadeout
fadeout vastasi aiheeseen: MudCake vaniljajäätelöllä
Parempaa herkkua kaupan pakastealtaasta saa hakea, tämä mutakakku on aivan taivaallisen hyvää!
Ja sen kanssahan täytyy tottakai olla jäätelöä. Siispä ostetaan kaupasta vain mutakakku ja jäde paketti sekä etsitään piparkakkumuotti.


Sulatetaan mutakakku ohjeiden mukaan.
Leikataan palanen jäätelöä, asetetaan lautaselle.
Otetaan muotilla pala mutakakkua ja asetetaan jäätelön päälle.
Koristele haluamasi tavalla.
Tarjoile vieraille!
Aihe on lukittu.
Lisää
24.06.2013 20:41 - 24.06.2013 20:41 #16743 : kakkuilija
kakkuilija vastasi aiheeseen: Re: KESÄkuu 2013 "Tuunaa eines"
KESÄN MARENKISITRUUNAUNELMA




sitruunakahvikakku
2 kpl marenkilevyjä
2 dl kermaa
200 g mascarponea
sokeria maun mukaan
litra mansikoita
Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon mascarpone ja mausta sokerilla. Aloita kakun kokoaminen marenkilevyllä ja levitä sen päälle noin kolmasosa vaahdosta. Painele pintaan kiinni pilkottuja mansikoita. Seuraava kerros koostuu kakusta. Leikkaa sitruunakakusta viipaleta ja peitä pinta niillä. Sitten taas kerros vaahtoa ja mansikoita. Viimeisenä marenkilevy. Kakun päälle voi levittää vaahtoa ja mansikoita koristeeksi. Viimeisenä silauksen murustin päälle loput sitruunakakusta.

Aihe on lukittu.
Sivu luotiin ajassa: 0.109 sekuntia
Toteutus: Kunena foorumi

Sponsorit 2017