Joulukuu 2012: Maistuva kahvikakku lahjaksi !

Lisää
01.12.2012 22:54 - 01.12.2012 22:54 #19077 : nami-hiiri
nami-hiiri loi aiheen:
JOULUKUUN NOPEA MAISTUVA HAASTE:

Leivotaan säilyvä kahvikakku lahjaksi !

Hyödynnä Lf]aktiivijäsen[/url]. Hyvä tarkistaa, mitä tuo tarkoittaa

KUVAT (lisätään käyttäen Img-tagia)]HAASTEESEEN VARATTU AIKA[/color]]2.-16.12.12[/color] välisenä aikana eli osallistuminen päättyy sunnuntaina.

ÄÄNESTYS SIIRTYNYT ] 17.-18.12.2012
YV/nami-hiiri pisteytyksellä]nami-hiiri,[/i] (muut moderaattorit avustavat tarvittaessa).
Jos osallistuja ei noudata haasteen sääntöjä, hänet voidaan jättää järjestäjän päätöksestä arvonnan ulkopuolelle. Haasteen tarkoitus on tuottaa iloa osallistujille , joten pidetään hauskaa ja pilke silmäkulmassa !

Sponsoreina toimivat joulukuussa]


Voisin lopettaa suklaan syömisen, jos haluaisin, mutta en ole luovuttajatyyppiä.
Aihe on lukittu.
Lisää
08.12.2012 21:06 - 08.12.2012 21:06 #15511 : Paula
Paula vastasi aiheeseen: Re: Joulukuu 2012: Maistuva kahvikakku lahjaksi !
Mantelinen piimäkakku

Ajatuksissani oli maustekakku pienellä twistillä. Päädyin piimäkakkuun, jossa on tiikerikakkumaiset manteliraidat ja sokerikuorrute. Palakuvan sain, kun olin paikassa, jonne kakku meni.



Kakku]
2 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
2 tl neilikkaa
2 tl inkivääriä
2 tl pomeranssinkuorta
1 dl sulatettua voita
3 dl piimää tai kermaviiliä

Täyte]
1 dl mantelirouhetta
1 dl fariinisokeria
1 tl kanelia

Kuorrute]
30 g voita
2,5 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl maitoa

- Sekoita täytteen ainekset keskenään.
- Voitele ja korppujauhota rengasvuoka. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää jäähtynyt voi ja piimä tai kermaviili. Sekoita tasaiseksi ja kaada kolmasosa taikinasta vuokaan. Ripottele päälle puolet täytteestä. Kaada kolmasosa taikinasta päälle. Ripottele loput täytteestä ja kaada loput taikinasta päälle.
- Paista 175-asteessa 45-60 minuuttia.
- Anna jäähtyä vuoassaan hetken aikaa.
- Tee kuorrute: sulata voi kattilassa. Kun voi on vaalean ruskeaa, ota pois liedeltä. Sekoita joukkoon sokerit. Kaada vähitellen joukkoon maitoa, kunnes seos on sopivan valuvaa. Koristele kakku.








1 piste: nro 1. Mantelinen piimäkakku, Paula. Mehevän näköinen kakku, manteliraidat tuovat kakkuun mukavaa erillaisuutta.
Aihe on lukittu.
Lisää
09.12.2012 17:22 - 09.12.2012 17:22 #15518 : Niinan
Niinan vastasi aiheeseen: Re: Joulukuu 2012: Maistuva kahvikakku lahjaksi !
Suussasulava pähkinäkakku

Tämä pähkinäkakku lähtee huomenna työpaikkaani piristämään rakkaiden työkavereideni maanantaita. Kakku on aivan ihanan pähkinäinen ja se ihana makea pähkinäntuoksu leijailee keittiössä vielä pitkään sen jälkeen, kun kakku on jo otettu uunista jäähtymään !






Pähkinäkakku


4 dl sokeria
3 munaa
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
3 dl hasselpähkinärouhetta
6 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
2 1/2 dl maitoa
2 dl sulatettua voita


Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Vatkaa sokeri ja munat vaahdoksi. Lisää sulatettu ja jäähdytetty voi ja maito vuorotellen vaahtoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Kaada voideltuun kakkuvuokaan (kakku on iso, joten käytä vähintään 2 litran vuokaa). Paista uunin alatasolla 175 n. tunti. Kokeile kypsyyttä esim. hammastikulla.



Kuorrute

50 g voita
2 rkl sokeria
1 dl kermaa
5 dl tomusokeria
hasselpähkinärouhetta

Sulata sokeri pannulla tai kattilassa ja anna sen hieman ottaa väriä, mutta älä kuitenkaan polta sitä! Kuumenna kerma kiehuvaksi ja lisää sula sokeri kiehuvaan kermaan. Anna jäähtyä. Hiero voi vaahdoksi ja lisää seokseen. Sekoita lopuksi sähkövatkaimella tomusokeri joukkoon. Kuorruta jäähtynyt kakku ja koristele hasselpähkinärouheella.

Tuossa alimmassa kuvassa tuo kuorrute näyttää vähän hassulta, koska tein vain puolikkaan kuorrutemäärän ja siitä tuli todella ohut kerros kakun päälle. Tuolla kokonaisella määrällä taas tulee niin paljon kuorrutetta, että sitä tahtoo aina jäädä yli. Mutta toisaalta se on kyllä niin hyvää, että se yleensä kyllä katoaa...
Aihe on lukittu.
Lisää
09.12.2012 20:59 - 09.12.2012 20:59 #15519 : pikkumurunen
pikkumurunen vastasi aiheeseen: Re: Joulukuu 2012: Maistuva kahvikakku lahjaksi !
Englantilainen hedelmäkakku

Päätin leipoa haasteeseen hedelmäkakun, joka vain paranee ajan kanssa. Eräästä lehdestä sain ajatuksen käyttää kakussa hieman perinteisestä poikkeavia hedelmiä ja lisäksi kehittelin kakulle suklaisen kuorrutteen. Kakkuja tuli leivottua kaksi, koska pitihän sitä itsellekin jäädä



taikina
100 g rusinoita
100 g kuivattuja viikunoita pilkottuna
50 g viskiä
- laita kannelliseen purkkiin ja anna maustua yön yli
200 g voita huoneenlämpöisenä
200 g ruokosokeria
- vaahdota
3 kananmunaa
- lisää yksitellen koko ajan vatkaten
180 g vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
- yhdistä ja lisää
100 g manteleita rouhittuna
75 g tummaa suklaata rouhittuna
- lisää
30 g vehnäjauhoja
- lisää jauhot liotettuihin hedelmiin ja lisää sitten taikinaan
- kaada taikina voideltuun vuokaan ja paista 160 °C noin tunti tai kunnes tikkuun ei jää taikinaa
- anna kakun maustua hyvin pakattuna ainakin kaksi päivää



kuorrutus
25 g viskiä
- lämmitä kattilassa
25 g voita
25 g tummaa suklaata rouhittuna
- ota kattila liedeltä ja lisää voi ja suklaa
- sekoita kunnes sulavat
2 dl tomusokeria
- lisää ja lämmitä koko ajan sekoittaen, kunnes kuorrute on tasaista
1 tl vaniljasokeria
- mausta
- kaada kakun päälle ja levitä pinnalle
- koristele halutessasi suklaarouheella ja erilaisilla koristerakeilla




Kakun voi antaa maustua valmiinakin paketoituna, kunhan paketti on tarpeeksi tiivis.



Englantilainen hedelmäkakku / pikkumurunen /4p, jouluinen,selkeä, upeat makuyhdistelmät, erilaiset tavanomaisiin joulukakkuihin verrattuna. Kaunis lahjapaketti, herkkä, ei liikaa pinnoitteita.

Pikkumurusen kakku oli mielestäni ehkä joukon kaunein!
Aihe on lukittu.
Lisää
09.12.2012 22:50 - 09.12.2012 22:50 #15523 : anna
anna vastasi aiheeseen: Re: Joulukuu 2012: Maistuva kahvikakku lahjaksi !
Katastrofien Halko

Kakkutaikina]
250g voita
2,5 dl sokeria
3 munaa
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1,5 dl mustikoita
150g valkosuklaata

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi, lisää munat yksitellen vatkaten. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään ja vatkaa taikinaan. Rouhi valkosuklaa pieniksi paloiksi. Ota 1/3 taikinasta ja lisää siihen mustikat. Sekoita valkosuklaa 2/3 taikinaan.

Käytä vuokassa leivinpaperia! Vuokan pohjalla olevat valkosuklaahiput saavat taikinan tarttumaan jopa teflon vuokaan.

Täytä vuokasta 1/3 valkosuklaataikinalla, lisää mustikkataikina ja lopuksi lopu valkosuklaa taikina. Taikinoia ei tarvii vuokassa sekoittaa, osa mustikoista valuu alimpaan kerrokseen.

Paistoaika kiertoilmauunissa 150 asteessa noin tunti. Tavallisessa uunissa sopiva lämpotila noin 175 tienoilla.

Kuorrute]
200g valkosuklaata
muutama pala tummaa suklaata

Sulata valkosuklaa ja levitä jäähtyneen kakun päälle.
Sulata tummasuklaa ja piirrä viivat.

Superhuonot kuvat:

Melkein ehjänä vuokasta irrotettu kakku:


Ei niin onnistunut valkosuklaan levitys]https://lh4.googleusercontent.com/-3v_XuEc3SHY/UMURMabpfQI/AAAAAAAAAYA/DprMU1EtgBM/s399/IMG_0123.JPG[/img]

"Paketoituna pakastepussiin"]https://lh6.googleusercontent.com/-PJW2XMBSLug/UMURMRoL0sI/AAAAAAAAAYE/9fiAMO-fwqE/s433/IMG_0124.JPG[/img]

Ulkonäöstä huolimatta vuokan pohjalta kaivettu kakku oli varsin maukasta ja miellyttävän kosteaa.
Aihe on lukittu.
Lisää
10.12.2012 18:42 - 10.12.2012 18:42 #15526 : Henna73
Henna73 vastasi aiheeseen: Re: Joulukuu 2012: Maistuva kahvikakku lahjaksi !
Suklainen paholaiskakku

Sain Paholaisen kakun ohjeen anopiltani, josta olen muokannut oman suklaisemman version. Kakku päätyy lahjaksi omalle äidilleni.



Pohja]http://2.bp.blogspot.com/-i2ts_FWE8o8/UMYqP9LKEPI/AAAAAAAACeQ/m_3rKRtoGCM/s1600/DSC_8589.jpg[/img]

Tee kuorrutus]http://1.bp.blogspot.com/-EtwRAosIGxM/UMYsAyy0IeI/AAAAAAAACeg/m9sBkWAHeoU/s1600/DSC_8628.jpg[/img]

Henna73/ruokaunelmia
Aihe on lukittu.
Lisää
11.12.2012 12:52 - 11.12.2012 12:52 #15532 : Kakkumonsteri
Kakkumonsteri vastasi aiheeseen: Re: Joulukuu 2012: Maistuva kahvikakku lahjaksi !
Kakkumonsterin maustekakku



Tämä kakku meni työkavereilleni lahjaksi ennen lomallejäämistäni. Halusin kokeilla perinteistä maustekakkua, mutta lisäsin siihen oman säväykseni kaakaojauheella ja valkosuklaalla. Passasivat kyllä hyvin kakkuun. Kakusta pitäisi riittää 8-10henkilölle.
    150g voita
    3,5dl vehnäjauhoja
    2munaa
    2dl sokeria
    1tl ruokasoodaa
    1tl pomeranssinkuorta
    2tl kanelia
    1tl neilikkaa
    1tl kardemummaa
    2tl inkivääriä
    2dl kermaviiliä
    1rkl kaakaojauhetta

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää jäähtynyt voisula ja sekoita puulusikalla varovasti. Lisää kermaviili. Lisää kuivat aineet. Paista 175asteessa noin 50min.

Päällä 130g valkosuklaata. Suklaan voi halutessaan temperoida tai ohentaa parilla ruokalusikallisella öljyä, jos siitä haluaa juoksevampaa. Koristeet ovat karkkimassaa.


Aivoni eivät selkeästikään vieläkään toimi vaan alaspäin koko ajan mennään. Toivottavasti tajunta palaa taas synnytyksen jälkeen. Unohdin ottaa kunnollisen kuvan, jossa kakku on juuri uunituoreena. Toivottavasti tämä kuva hieman ajaa samaa asiaa jottei kakkua tarvitse hylätä..


Ja tässä kuva kakusta "paketoituna". Sain kakun iltamyöhällä valmiiksi ja huomasin, että sellofaania ei ollut jäljellä tarpeeksi. No eihän sitä enää yöllä mistään voinut lähteä ostamaan. Tarkoitus oli kääriä kakku sellofaaniin ja laittaa kultainen nauha päälle. Mutta kakku siis lähti näin kauniisti paketoituna eli leipurin kädessä matkaan.

Noh, kaikesta huolimatta hyvää joulua kaikille! =))
Aihe on lukittu.
Lisää
11.12.2012 19:57 - 11.12.2012 19:57 #15539 : MrsBaker
MrsBaker vastasi aiheeseen: Re: Joulukuu 2012: Maistuva kahvikakku lahjaksi !
Karpalo-sitruunakakku


Leivoimme poikieni kanssa kummisedalle kakun, jota setäkin voi syödä ilman vatsanväänteitä. Karpalot kuuluvat olennaisesti meidän jouluun, ja olenkin tavannut tehdä karpalokakkua jälkiruoaksi. Tällä kertaa tein kuitenkin kakun eri reseptilla, jotta saisimme kakusta viljattoman ja maidottoman. Karpalo-sitruunakakusta tuli ihanan makuinen, eika karpalot maistuneet liian kirpakoille lapsillekaan. Itseasiassa he luulivat karpaloitten olevan kirsikoita! (tein taikinan kaksinkertaisena, ja paistoin toisesta puolesta muffineita) Kun törmasin reseptiin täällä , tiesin mita meilla syodaan jouluna. Vastaavanlaisia kuorrutteita olen nähnyt useassa blogissa, ja nyt tuli tilaisuus kokeilla itsekin. Tämä kakku onnistuisi varmasti hienosti myos puolukoista.

Ainekset kakkuun]http://i46.tinypic.com/33adhrb.jpg[/img]

Kuorrute]http://i45.tinypic.com/2im0sx5.jpg[/img]



6 pistettä: nro 7. Karpalo-sitruunakakku mrs. Baker. Kerrassaan vaikuttava resepti, vaatii todellista taitoa tehdä kauniita ja maukkaita maidottomia, sokerittomia ja jauhottomia leivonnaisia.

6p menee nrolle 7- MrsBakerin Karpalo-sitruunakakulle; Tätä tulen tekemään 100% varmasti joulupöytään! Loisto ohje viljattomaan ruokavalioon! Iso pala maistuu itsellekin
Aihe on lukittu.
Lisää
12.12.2012 12:47 - 12.12.2012 12:47 #15551 : Kuista
Kuista vastasi aiheeseen: Re: Joulukuu 2012: Maistuva kahvikakku lahjaksi !
Pehmeä pähkinäpiparkakku

Kahvikakkujen ystävänä halusin ehdottomasti ottaa osaa tähän haasteeseen! Joulukuussa maistuu pähkinä ja piparkakku ja siitä syntyi ajatus tähän kahvikakkuun.



Taikina
100 g voita
2 dl hienoa sokeria
3 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 rkl piparkakkumaustetta
1 tl kardemummaa
1 dl hasselpähkinärouhetta
1 dl kuohukermaa

nokare voita vuoan voiteluun
korppujauhoja

Koristeluun
0,5 dl aprikoosimarmeladia
1 rkl vettä
sokeroituja kirsikoita
hasselpähkinää
sokerimassalehtiä
koristenauhaa
sokerikuorrutetta

Vaahdota voi sekä sokeri sähkövatkaimella. Lisää joukkoon kananmunat yksitellen samalla sekoittaen. Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe, piparkakkumauste sekä kardemumma ja sekoita taikinaan. Lisää hasselpähkinä sekä kuohukerma ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan (halk. 20 cm) ja paista kakkua uunissa 175 asteessa n. 50 minuuttia. Anna valmiin kakun jäähtyä hyvin vuoassaan.

Koristele kakku kiehauttamalla kattilassa marmeladi sekä vesi. Sivele kakun pinta ohuesti marmeladilla ja koristele sokerimassalehdillä, kirsikoilla sekä hasselpähkinällä. Sivele kirsikoiden pinnalle marmeladia. Mittaa kakun ympärille sopivan pituinen koristenauha ja kiinnitä se paikoilleen muutamalla pisaralla sokerikuorrutetta.

Kakku uunituoreena

Kakku lahjapaketissa




Pehmeä pähkinäpiparkakku / Kuista /2p Herkullisen näköinen, muhea kakku.

Pehmeä pähkinäpiparikakku, Kuista / 2 pistettä Herkkullisen jouluisa resepti sekä kaunis kakun koristelu.
Aihe on lukittu.
Lisää
12.12.2012 13:56 - 12.12.2012 13:56 #15553 : Vispilä
Vispilä vastasi aiheeseen: Re: Joulukuu 2012: Maistuva kahvikakku lahjaksi !
APPELSIINISUKLAAKAKKU

Tarvitset]http://i47.tinypic.com/2j5gbpc.jpg[/img]





Jos sinulla on isompi kakkuvuoka, tee annos 1,5 kertaisena.
Suklaapalat jäävät mukaviksi maukkaiksi sattumiksi kakkuun.
Makoisaa joulua kaikille!
Aihe on lukittu.
Lisää
15.12.2012 12:26 - 15.12.2012 12:26 #15557 : Pioni
Pioni vastasi aiheeseen: Re: Joulukuu 2012: Maistuva kahvikakku lahjaksi !
Valkosuklainen karpalokakku

Yksi parhaimmista kahvikakkuresepteistä on mielestäni Rouva Koiviston kahvikakku. Jouluiseksi se jalostui karpalojauheen ja valksuklaan avulla.



Valkosuklainen karpalokakku
150 g voita tai margariinia
2,5 dl sokeria
3 munaa
1 dl kermaa
250 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 rkl karpalojauhetta
150 g suklaarouhetta

1. Vaahdota voi ja sokeri.
2. Lisää munat yksitellen välillä voimakkaasti vatkaten.
3. Sekoita keskenään kuiva-aineet ja suklaarouhe.
4. Lisää vaahtoon kerma ja kuiva-aineet.
5. Nostele taikina tasaisesti voideltuun kakkuvuokaan.
6. Paista 175 asteessa n. 1 tunti.

Koristeluun valkosuklaata ja nomparellejä.

Tässä kakku uunituoreena;



Ja tässä joulutervehdykseksi pakattuna;





Valkosuklainen karpalokakku / Pioni / 6p, herkkä, naturel, ei mitään liikaa, siis ei pinnoitteitakaan. ihanat maut, täytyy itsekin koettaa.

4 pistettä: nro 10. Valkosuklainen karpalokakku, Pioni. Yksinkertaisen hienostunut kakku, kahvikakku parhaimmillaan.

4p. menee nrolle 10- Pionin Valkosuklainen karpalokakku; Karpalo on kakussa yksi lemppareista kirsikoiden lisäksi. Valkosuklaan kanssa vie varmasti kielen mennessään -ja kakku on ulkoisestikin täysi 10.
Aihe on lukittu.
Lisää
15.12.2012 13:35 - 15.12.2012 13:35 #15559 : Pippurinen
Pippurinen vastasi aiheeseen: Re: Joulukuu 2012: Maistuva kahvikakku lahjaksi !
Suklaakakku piparminttu-vaahtokarkkikuorrutteella

Innostuin joulukuun haasteesta heti, kahvikakkuja tulee tehtyä ihan liian vähän ja upouusi vuoka poltteli käsisä. Jo aiemmin olin löytänyt Iloleipureiden sivuilta reseptin jota halusin kokeilla yhdistämällä siihen jonkun jouluisan kuorrutteen.



Herkullinen suklaakakku
200 g voita
1 pkt (300g) suklaakastiketta
4 kananmunaa
2 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

1.Sulata voi kattilassa. Nosta kattila levyltä ja lisää suklaakastike voin joukkoon, sekoita tasaiseksi. Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi.
2.Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi seos taikinaan. Kaada joukkoon voi-suklaakastike varovasti nostellen. Kaada taikina hyvin voideltuun ja korppujauhotettuun Roosa nauha -sydänvuokaan.
3.Paista kakkua uunin alaosassa 175 ast. noin 50 min. Tarkista kypsyys tikulla.
4. Anna jäähtyä ja kumoa.

Piparminttu-vaahtokarkkikuorrute ( linkki )
60ml voita, huoneenlämpöistä
180ml Marshmallow fluffia
½-1tl piparminttu aromia
480 ml tomusokeria
5rkl maitoa
3 karkkikeppiä murskattuna

1.Sekoita voita ja marsmallow fluffia kunnes seos on tasaista, lisää pipparminttu ja sekoita kunnolla.
2.Lisää joukkoon tomusokeri kahdessa erässä ja sekoita seos kunnolla joka kerta.
3.Lisää maitoa ja sekoita seos tasaiseksi.
4.Lusikoi kuorrute kakun päälle ja koristele karkkikeppimurulla.

(tein koko määrän kuorrutetta, mutta kakun päälle en laittanut edes puolia valmiista kuorrutteesta, eli yhteen kakkuun mielestäni riittää tästä reseptistä puolet)

Uunituore kakku


paketoitu kakku
Aihe on lukittu.
Lisää
15.12.2012 13:40 - 15.12.2012 13:40 #15560 : taikataikinat
taikataikinat vastasi aiheeseen: Re: Joulukuu 2012: Maistuva kahvikakku lahjaksi !
Glögillä maustettu hedelmä-pähkinäkakku




Halusin tehdä melko perinteisen joulukakun pähkinöillä ja kuivatuilla hedelmillä, kakku vietiin mieheni kummitädille joululahjaksi.

Glögimarinoidut hedelmät

1½ dl rusinoita, kuivattuaa omenaa, aprikoosia (pieninä paloina) ja karpaloita
Glögitiivistettä

Laita hedelmät astiaan, kaada päälle glögitiivistettä niin että peittyvät, anna marinoitua seuraavaan päivään.

1½ dl intiaanisokeria
1½ dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
3/4 dl perunajauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria
½ dl glögitiivistettä (voit käyttää samaa missä marinoita hedelmät)
1 prk Valion maustettua rahkaa rommi-rusina
2 kananmunaa
150 g voita
marinoidut kuivahedelmät
1-1½ dl pähkinöitä (käytin saksan-, pekaani-, hassel- ja cashewpähkinöitä sekä manteleita)

Rouhi pähkinät.
Yhdistä kuivat aineet (myös sokerit) kulhossa. Sulata voi. Vatkaa toisessa kulhossa munien rakenne rikki, lisää rahka, glögi sekä sulatettu voi.
Siivilöi kuivat aineet joukkoon, sekoita tasaiseksi. Lisää hedelmät ja pähkinärouhe.

Voitele ja korppujauhota vuoka, kaada taikina vuokaan ja paista 200 asteessa noin 50 min, peitä paiston puolivälissä foliolla ettei pinta pala.




Koristeluun]http://3.bp.blogspot.com/-x_hMkOoguZQ/UMuC4IRPKYI/AAAAAAAAAsk/WlbR78q14Xs/s320/kuva+068.JPG[/img]


Tein kakkutaikinasta myös pienen muffinssin, ihan siis vain testatakseni maun kun itse reseptin kehittelin että kehtaahan sen viedä lahjaksi, ja oli kyllä hyvää, ihanan mehevää!
Niin, ja koristeluunkin oli ihan erilainen idea aluksi, mutta se muuttui pariin otteeseen, ensimmäinen ideani kaatui siihen ettei tomusokeria ollut tarpeeksi, sitten ajattelin korvata tomusokerikuorrutuksen valkosuklaalla (vaikka alkuun päätinkin että kerrankin teen leipomuksen mihin ei tule suklaata mutta....), ja sitten kuitenkin päädyin hieman yksinkertaisempaan ratkaisuun, vähemmän on joskus enemmän..
Aihe on lukittu.
Lisää
15.12.2012 14:53 - 15.12.2012 14:53 #15562 : Tekila
Tekila vastasi aiheeseen: Re: Joulukuu 2012: Maistuva kahvikakku lahjaksi !
Maustekakku

Maustekakun valitsin sen jouluisuuden takia. Mitä ihanampia mausteita seassa ja maku vain paranee, kun pyhät pitenee!

uunista ulos...

Pohja]
230 g huoneenlämpöistä suolatonta voita
650 g sokeria
5 kananmunaa
2,4 dl täysmaitoa
1 tl vanilja-aromia
0,25 tl sitruuna-aromia
0,25 tl neilikkaa
0,25 tl kanelia
0,25 tl inkivääriä
0,25 tl muskottipähkinää
400 g vehnäjauhoja
0,5 tl ruokasoodaa
0,5 tl suolaa

Kuumenna uuni 170-asteiseksi.
Mittaa voi ja sokeri kuppiin ja vatkaa vaaleaksi kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen joukkoon, vatkaa jokaisen munan jälkeen taikina taasiseksi. Vatkaa joukkoon maito sekä vanilja- ja sitruuna-aromit.

Sihvilöi neilikka, kaneli, inkivääri, muskottipähkinä, jauhot, sooda ja suola erilliseen kulhoon ja sekoita. Lisää seos voivaahtoon ja vatkaa ainekset sekaisin.

kaada taikina vuokaan ja tasoittele pinta (iso vuoka, ei riitä perinteinen kakkuvuoka kaupasta) Paista kakkua uunissa 1h – 1h 10min tai kunnes kakku on kullanruskea ja sen keskelle työnnettyyn tikkuun ei tartu enää taikinaa. Annan kakun jäähtyä hetki vuoassaan ja kumoa se sittenr itilän päälle jäähtymään kokonaan.


Kuorrutettuna

Kuorrute]
3/4 dl vispikermaa
2 rkl voita
70 g fariinisokeria
1/2 vaniljatankoa
2 dl tomusokeria

Sihvilöi tomusokeri astiaan. Laita loput aineet kattilaan ja anna kiehua noin 3 minuutin ajan sekoittaen. Kaada seos tomusokerin päälle ja vatkaa sähkövatkaimella kuorrute vaaleaksi. Anna kuorrutteen jäähtyä, vatkaa sitä silti välillä sähkövatkaimella ettei pinta kohmetu.


paketissa lähdössä mukaan töihin.



Maustekakku / Tekila /1p,selkeä, jouluinen, mukavat maut, laatikkopakkaus hieman hukkasi kaunista kakkua.
Aihe on lukittu.
Lisää
15.12.2012 15:12 - 15.12.2012 15:12 #15563 : kakkuilija
kakkuilija vastasi aiheeseen: Re: Joulukuu 2012: Maistuva kahvikakku lahjaksi !
Taateli-maustekakku appelsiinillä maustettuna

En osannut valita maustekakun, taatelikakun ja appelsiinikakun välillä, joten yhdistin ne. Kakku on tosi mehevä ja maku vaan paranee jääkaapissa.




1 pkt kivettömiä taateleita(200-250g)
3 dl vettä
1 1/2 dl sokeria
200 g margariinia
2 munaa
1 appelsiinin kuori raastettuna
0,75 dl appelsiinimehua
3 1/2 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa
1 tl kanelia
1/2 ti muskottipähkinää
1 tl inkivääriä


Keitä kattilassa soseeksi paloitellut taatelit, sokeri ja vesi.
Sekoita kuumaan soseeseen rasva.
Jäähdytä seosta, etteivät munat kypsenny lisättäessä.
Vatkaa munat joukkoon yksitellen.
Lisää appelsiini raaste ja mehu.
Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet.
Kaada taikina voideltuun ja jauhoitettuun vuokaan ja paista 175 asteessa alimmalla tasolla noin tunti.
Koristele jäähtynyt kakku tomusokerilla.





Aihe on lukittu.
Lisää
15.12.2012 17:05 - 15.12.2012 17:05 #15566 : nami-hiiri
nami-hiiri vastasi aiheeseen: Re: Joulukuu 2012: Maistuva kahvikakku lahjaksi !
Webhotellin päivitysten aihettaman Lf kaatumisen vuoksi nami-hiiri uuskopio haasteosallistuja "Katjuzqan" haastekakun. Hän on viikonlopun pois ja nippa-nappa ehtisikö kotiin ajoissa ennen haasteen sulkeutumista.
Hiiri uskoo, että kaikki ymmärtää - autetaan kaveria mäessä !

13. joulukuuta 2012

Luumu-rusinakakku

Hyviä joulun makuja! Lapset eivät pidä luumusoseesta ja koska sitä kaapissa oli, päätin käyttää sen mehevöittämään kuivakakkua. Eka meni anopille synttärilahjaksi ja toinen työkavereille ja useampi oli sitä mieltä, että ihmeellisen mehevä kuivakakku. Sitä se totisesti onkin ja itsekään en uskonut sitä eka kakun jälkeen, vaan piti testimielessä tehdä sama taikina uusiksi, jotta pystyi varmistumaan, ettei kyseessä vain ollut puhdas vahinko.

Tällä kakulla osallistuin KLeivontafoorumin joulukuun haasteeseen, jossa leivottiin lahjaksi maistuva kuivakakku. Yhden tein anopille synttärilahjaksi ja toisen työmaalle kollegoiden maisteltavaksi.

Luumu-rusinakakku

200 g voita
2 dl sokeria
3 kananmunaa
3½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
n. 200 g luumusosetta (sokeroimatonta, esim. Muksu-lastensose)
1 dl rusinoita

1. Vatkaa pehmeä voi ja sokeri kuohkeaksi. Lisää kananmunat yksi kerrallaan koko ajan vatkaten. Munat kannattaa rikkoa vaikka lasiin, ettei kuoria joudu taikinan sekaan.
2. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja kaneli.
3. Lisää taikinaan rusinat, luumusose ja jauhoseos ja sekoita varoen tasaiseksi.
4. Kaavi taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan.
5. Paista uunissa (ala- tai keskitaso) 175 asteessa 45 minuuttia. Voit kokeilla kypsyyttä puutikiun avulla, mutta älä paista kakkua ylikypsäksi, jotta se jää meheväksi.
6. Anna jäähtyä vuoassaan viitisen minuuttia ja kumoa leivinpaperin päälle. Anna jäähtyä kakkuvuoan alla.


Uunituore kakku


Koristeena kaakaotomusokeria.


Sellofaanin sijasta lahjakakun voi pakata kakkukuvun alle.

Voisin lopettaa suklaan syömisen, jos haluaisin, mutta en ole luovuttajatyyppiä.
Aihe on lukittu.
Lisää
15.12.2012 17:45 - 15.12.2012 17:45 #15567 : tahmatassu
tahmatassu vastasi aiheeseen: Re: Joulukuu 2012: Maistuva kahvikakku lahjaksi !
MANTELINEN KARPALOKAKKU

Höpinät siis uusiksi viestin katoamisen myötä

Eli valitsin kakkusen haasteeseen puhtaasti ulkonäöin perusteella ja kakkuni esikuva saikin veden herahtamaan kielelle. Vaikkei kysees´sä olekaan ehkä ihan kaikkein perinteellisin kahvikakku, niin uskallan sillä haasteeseen osallistua. Kakun alkuperäinen nimi on kuitenkin Cranberry Coffee Cake

Mantelinen karpalokakku

Karpalo täyte]

1 dl vettä
1 dl sokeria
2 dl karpaloita

Laita sokeri ja vesi pieneen kattilaan. Kiehauta. Lisää karpalot kattilaan ja kiehauta uudelleen. Anna kiehua hiljalleen miedolla lämmöllä n. 10 minuttia. Siirrä kattila pois levyltä ja anna jäähtyä huoneen lämpöiseksi.


Taikina]

4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
100 g voita
2 dl sokeria
2 isoa munaa
1 tl manteliaromia
200 g kermaviiliä
1 dl pähkinärouhetta

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele ja jauhota tasapohjainen kuivakakkuvuoka (halkaisija n. 24 cm) tai irtopohjavuoka (tällöin voit halutessasi rakentaa foliosta keskitötterön).
Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja ruokasooda keskenään. Laita voi ja sokeri kulhoon ja vatkaa sähkövatkaimella ne hyvin sekaisin. Lisää munat yksitellen ja sekoita ne sähkövatkaimella. Lisää munien jälkeen manteliaromi. Lisää 1/3 jauhoseoksesta ja vatkaa sähkövatkaimella ne taikinaan. Lisää puolet kermaviilistä ja sekoita taas. Lisää 1/3 jauhoista, sekoita. Lisää loput kermaviilistä, sekoita. Lisää loput jauhoista, sekoita.
Laita 2/3 taikinasta vuokaan ja tasoita pinta. Laita karpalotäyte taikinan päälle ja täytteen päälle loput taikinat. Tasoita tasaiseksi. Ripottele pähkinärouhe taikinan pinnalle. Paista 40-45 minuttia tai kunnes kakku on kullanruskea.
Paistamisen jälkeen anna kakun jäähtyä 10-15 minuttia ennen kun koristelet sen.


Mantelinen kuorrute]

2 dl tomusokeria
0,5 tl manteliaromia
vettä

Laita tomusokeri kulhoon ja lisää manteliaromi sen joukkoon. Lisää vettä vähitelleen teelusikallinen kerrallaan, kunnes kuorrute on juoksevahkoa. Koristele kakku kuorrutteella.



Kakku uunituoreena.



Kakku koristeltuna mantelikuorrutteella.



Ja koska kakku ei lähtenyt todellisuudessa mihinkään lahjaksi, pakettikuvan tilalla kuva kakkuviipaleesta, jossa näkyy tuo hauska karpalohilloraita (joka tosin pääsi hieman valumaan turhan pohjalle).
Aihe on lukittu.
Lisää
15.12.2012 18:04 - 15.12.2012 18:04 #15571 : PullaAkka
PullaAkka vastasi aiheeseen: Re: Joulukuu 2012: Maistuva kahvikakku lahjaksi !


En ole ennen käyttänyt pistaasipähkinöitä leivonnassa ja tähän haasteeseen halusin kokeilla kehittää jotakin kyseisistä tuotteista. Syntyi siis pistaasitiikeri, pähkinäinen ja mantelinen kakku vihreällä pistaasiraidalla.

Pistaasitahna

1 dl kuorittuja suolattuja pistaaseja
½ dl sokeria
½ dl vettä
(vihreää elintarvikeväriä)

Laita silppuriin kuoritut pistaasit ja aja ne hienoksi (tai käytä morttelia). Laita kattilaan pähkinät, sokeri ja vesi ja keitä hiljalleen kymmenisen minuuttia. Jos haluat tahnan tuovan leipomukseen intensiivisemmän vihreän, lisää hiukan elintarvikeväriä haaleaan tahnaan. Jäähdytä.




Taikina

250g Voita
3 dl sokeria
3 kananmunaa
5,25 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
1 tl pomeranssinkuorta
1,75dl kermaa
< tl manteliaromia

Rouhittuja pistaasipähkinöitä

Koristeluun Royal pähkinäsuklaata ja pistaasirouhetta


- Vaahdota pehmeä voi ja sokeri kuohkeaksi. Lisää huoneenlämpöiset kananmunat yksitellen taikinaan ja vatkaa jokaisen munan jälkeen taikina huolellisesti vaahdoksi.

- Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää ne vuorotellen manteliaromilla maustetun kerman kanssa taikinaa.

- Ota erilleen taikinasta 1/4 ja yhdistä siihen pistaasitahna.

- Lisää vaalean taikinan joukkoon maun mukaan kevyesti rouhittuja pistaasipähkinöitä ja kääntele ne taikinan joukkoon.

Laita voideltuun kakkuvuokaan ensin puolet vaaleasta taikinasta. Taita sen jälkeen vihreää taikinaa päälle ja lopuksi vielä loput vaaleasta. Kuvioi kakku kahden haarukan avulla nostellen.
Jos käytät silikonivuokaa, sitä ei tarvitse erikseen voidella. Muista kuitenkin silloin antaa kakun jäähtyä kokonaan vuoassa ennen kakun kumoamista!

Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 45-55 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla. Jäähtyneen kakun päälle sulatin pienen levyn Royal pähkinäsuklaata ja ripottelin kevyesti rouhittua pistaasirouhetta.



Tämä kakku matkasi Vantaalta Myllykoskelle. Hyvää joulua
Aihe on lukittu.
Lisää
15.12.2012 21:15 - 15.12.2012 21:15 #15577 : jensku
jensku vastasi aiheeseen: Re: Joulukuu 2012: Maistuva kahvikakku lahjaksi !
Jouluinen suklaakakku
Idea tähän tuli pätkiskakun kautta- vaihdoin pätkikset Fazerin joulusuklaaseen (käytin sitä, jossa on omenaa, mantelia ja piparia mausteena). Tuo joulusuklaa on niin jouluisen makuista, että halusin kokeilla, saisinko saman joulun maun sitä käyttämällä kakkuunkin. Tulokseen olin tyytyväinen, joulusuklaan mausteet maistuivat sopivasti sekä oli hyvänmakuinen, mukavan kostea ja pinnalta rapea .



Joulusuklaa-kakku
150 g voita
2 1/4 dl sokeria
2 kananmunaa
4 3/4 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaakaojauhetta
1 1/2 tl leivinjauhetta
vajaa 1/2 tl soodaa
2 dl maitoa
140 g joulusuklaata

Vatkaa voi ja sokeri hyvin vaahdoksi. Lisää kananmunat joukkoon yksitellen vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa ja lisää ne vuorotellen maidon kanssa joukkoon. Rouhi suklaa sopiviksi sattumiksi ja kaada taikinan sekaan. Sekoita ja kaada koko massa hyvin voideltuun vajaan 1,5 litran vuokaan. Paista 175 asteessa noin 50-55 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä. Voit kokeilla kypsyyttä painamalla cocktailtikun kakkuun, ja jos tikkuun ei tartu märkää taikinaa, on kakku kypsä. Anna kakun jäähtyä hetki vuoassa ja kumoa kakku sen jälkeen tarjoiluastialle.

KUVA PUUTTUU !

Misteli-koristeet tein pikeeristä. Niiden kuivumiseen täysin meni useita päiviä, mutta tähän kakkuun riittää vajaan 2 päivän kuivatus. Idean sain, kun näin kaupassa valmiita, mutta huomattavasti pienempiä samantyyppisiä koristeita, ja päätin kokeilla niiden onnistumista pikeeristä.

Pikeeri
tomusokeria
kananmunan valkuaista
(sitruunamehua)
vihreää ja punaista elintarvike-/pastaväriä

Erottele kananmunanvalkuainen kulhoon ja lisää siihen tippa tai pari sitruunamehua (ei välttämätön). Sekoita tomusokeria niin, että saat hyvin paksun pikeerin. Vihreitä lehtiä varten tarvitsee hyvin jämäkän pikeerin, että kuvio ei häviä pursottamisen jälkeen. Värjää suurin osa pikeeristä vihreäksi ja pieni osa punaiseksi. Laita vihreä pikeeri pursotuspussiin, jossa on haluamasi kokoinen lehtitylla. Notkista ihan vähän punaista pikeeriä, sen ei tarvitse olla ihan niin jäykkää kuin vihreän, mutta paksua senkin. Laita myös punainen pikeeri pussiin, johon voit leikata sopivankokoisen reiän. Pursota vihreästä pikeeristä leivinpaperille sopivia lehtiä niin, että lehdet ovat päistään yhdessä. Kuvion lehtiin saat, kun "poimutat" lehteä sopivaan muotoon pursottaessasi. Punaiset marjat tein pursottamalla leivinpaperille erilleen erikokoisia palluroita punaisesta pikeeristä.

Kun lehdet olivat kuivuneet yön yli, irrotin ne varovasti leivinpaperista veitsen avulla ja nostin lautaselle kuivumaan toisin päin niin, että myös alapuoli kuivuu kunnolla. Kun olivat riittävästi kuivuneet, kiinnitin jäljelle jääneellä punaisella pikeerillä marjat lehtiin.

Myös kakun koristelun tein punaisella pikeerillä. Mistelikoristeet laitoin kakkuun niin, että "porasin" pienen reiän cocktailtikun terävällä päällä koristeen päähän, jossa marjatkin ovat. Myös kakkuun tein pienet reiät niihin kohtiin, jonne koristeet laitoin. Katkaisin hammastikun melko lyhyeksi ja laitoin pikeerillä kiinni koristeen reikään (pikeerillä lähinnä varmistin, että tikku tulee koristeen mukana kakusta pois, mutta kun testasin ilman, pysyi tikku ihan hyvin kiinni ilmankin). Kun koristeet olivat kiinni, laitoin päälle vielä vähän tomusokeria.

Kakun vein korissa, jonne laitoin alle pari punaista liinaa sekä koristelin vihreällä nauhalla.


Kakkua pääsin itsekin maistelemaan paikassa, jonne se vietiin. Myös cocktailtikkuja irroteltiin koriteiden kanssa sitä mukaa, kun kakkua syötiin .



2p. menee nrolle 18- Jenskun Jouluinen suklaakakku -maut kohdallaan koska joulusuklaa on ihana Ja koriin pakkaaminen on hyvä idea! Suklaakakku on mun lemppareita!
Aihe on lukittu.
Lisää
15.12.2012 21:41 - 15.12.2012 21:41 #15579 : mare78
mare78 vastasi aiheeseen: Re: Joulukuu 2012: Maistuva kahvikakku lahjaksi !
Taatelisuklaakakku

Paras taatelikakun resepti jos minulta kysytään. Lisäsin taikinaan vielä bonuksena tummaa suklaarouhetta, mutta suklaa ei ole vättämätön. Kakku on todella maukas ja mehevä ilmankin.




200g voita/margariinia
250g taateleita
3 dl vettä
2 munaa
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
(50g tummaa suklaata karkeaksi pilkottuna)
n.1,8l vuoka

Keitä taatelit, vesi ja sokeri kattilassa tasaiseksi soseeksi. Keitin kauan jotta sokerikin vähän karamellisoitui. Lisää voi kattilaan ja anna jäähtyä. Lisää kananmunat ja vatkaa huolellisesti sekaisin. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Paista 180 asteessa n.40 min. Koristelu Candy Melts.


Kakku uunista ulos..

Ja valmiina kaverinoven taa yllätykseksi..

Ihanaa joulunaikaa kaikille foorumilaisille tämän kakun myötä!
Aihe on lukittu.
Lisää
16.12.2012 12:21 - 16.12.2012 12:21 #15584 : Onneli78
Onneli78 vastasi aiheeseen: Re: Joulukuu 2012: Maistuva kahvikakku lahjaksi !
Tein jouluisen lempparikakkuni, johon lisäsin vielä rouhittua tummaa suklaata. Tehtyäni ensin testikakun meille totesin, että toimi! Tuunasin laatikon alusineen lumitähtileimasimella.

Arabialainen maustekakku suklaahipuilla



200 g margariinia

3 1/2 dl sokeria

3 kananmunaa

5 dl vehnäjauhoja

1/2 tl ruokasoodaa

1 tl leivinjauhetta
3/4 tl (ruusu)suolaa
1 tl vaniljasokeria
3/4 tl jauhettua muskottipähkinää
1 tl kanelia
1 rkl kaakaojauhetta
2 dl kevytkermaa
100 g tummaa suklaata karkeaksi rouhittuna

Vaahdota margariini ja puolet sokerista. Vaahdota toisessa kulhossa munat ja puolet sokerista paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi. Yhdistä vaahdot keskenään. Sekoita keskenään kuivat aineet (paitsi suklaarouhe). Sekoita varovasti/kääntele joukkoon vuorotellen kuiva-aineseosta siivilän läpi ja kevytkermaa. Lisää suklaarouhe.

Voitele vuoka ja kaada taikina siihen (ajatuksissani myös jauhotin vuoan ja jauho näkyy hassusti kakun pinnalla). Tämä vuoka on vetoisuudeltaan 2,4 litraa. Paista kakku 175-asteisessa uunissa alatasolla noin tunti. Kypsyyden voi testata puutikulla (upota se kakkuun ja jos se on pois vedettäessä puhdas niin kakku on valmis, jos siihen jää taikinaa, paista kakkua vielä hetki). Anna kakun jäähtyä.

Kuorrutus
6 rkl pehmeää voita
1 kananmunan keltuainen
1 1/2 rkl kaakaojauhetta
1 1/2 tl kanelia
5 dl tomusokeria
1 1/2 rkl vahvaa kahvia

Vaahdota kevyesti pehmeä voi ja keltuainen. Sekoita keskenään kaakaojauhe, kaneli ja tomusokeri. Sekoita seos kahvin kanssa vuorotellen vaahdon sekaan. Levitä kuorrute kakun pinnalle (todella mukavasti levittyvä kuorrute). Pinnan voi jättää epätasaiseksi.

Koristelu
tomusokeria
pari palaa valkosuklaata
vihreää pastaväriä
valkoisia nonparelleja

Siivilöi kakun pinnalle tomusokeria. Asettele päälle aiemmin tekemät suklaakuusikoristeet. Sulatin suklaata ja värjäsin sen vihreällä pastavärillä. Kaadoin suklaan pieneen Mingrip-pussiin. Leikkasin minireiän kulmaan ja pursotin leivinpaperille kuusia. Laitoin nonparellit latvoihin koristeeksi. Annoin jähmettyä jääkaapissa.



Lumitähtileimasimella tuunattu laatikko.
Aihe on lukittu.
Lisää
16.12.2012 12:50 - 16.12.2012 12:50 #15585 : Redrose82
Redrose82 vastasi aiheeseen: Re: Joulukuu 2012: Maistuva kahvikakku lahjaksi !
Piparminttu kahvikakku

Ohje on alun perin Pullahiireltä ( http://www.pullahiiri.com/2011/12/joulukalenterin-luukku-15_14.html ) ja tarkoitettu muffinsseihin, mutta halusin kokeilla miten onnistuisi kahvikakku. Tein ohjeen tuplana ja sain 4 pientä kahvikakkua (Wiltonin 4pientä kahvikakkua.”pellillä”).



Piparminttu kahvikakku (ohje on tuplana tässä)

4dl ruokokidesokeria
4dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
1tl suolaa
4tl vaniljasokeria
1,5dl kaakaojauhetta
12 piparminttutikkua rouhittuna
4 munaa
2dl maitoa
1dl öljyä

Sekoita kuivat aineet keskenään myös rouhitut piparminttutikut. Sekoita munat, maito ja öljy keskenään (rikoin munien rakenteen kevyesti). Kaada muna-maito-öljy seos kuvien aineiden joukkoon ja sekoita kunnes taikina tasaista. Voitele kahvikakkuvuoat ja korppujauhota. Kaada taikina vuokiin. Paista 175asteessa n.30min. Anna jäähtyä ennen kumoamista muuten pinta jää kiinni vuokaan (itsellä jäi, mutta korjasin koristelussa pinnan).

Koristelu
Valkoistasuklaata
Piparminttutikku rouhetta

Sulata suklaa minigrip pussissa varovasti mikrossa. Leikkaa pussin kulman auki ja pursuta suklaata kakun päälle. Koristele piparminttu-rouheella.



Ikävästi jäi vuokaan kiinni kun kiirehdin kumoamista



Koristeltuna niin kaunis vaikka itse sanonkin Kakun vien huomenna meidän neuvolatädille, kun nuorimman tytön 10kk:tis neuvola on Kaikki kakut koristelin ja yhden meille jota maistoin itse, oli hyvää

Oikein Maistuvaa Joulun odotusta kaikille!!!
Aihe on lukittu.
Lisää
16.12.2012 19:37 - 16.12.2012 19:37 #15591 : Piipak
Piipak vastasi aiheeseen: Re: Joulukuu 2012: Maistuva kahvikakku lahjaksi !
TAATELIKAKKU sahdilla

Sahdin puuttuessa suosittelen nesteeksi kahvia


Taatelikakku
Kaksi kakkukylää

Ainekset
250 g taateleita
2 dl sahtia
2 dl sokeria
200 g voita tai margariinia
2 munaa
1 dl ranskankermaa
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

koristeeksi
tomusokeria
paperileikkurilla leikattuja vohvelipaperi lumihiutaleita

Valmistus

Keitä taatelit, sahti ja sokeri soseeksi. Lisää rasva lämpimään seokseen ja anna sen sulaa. Jäähdytä seosta hetki.

Lisää munat, ranskankermaa ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada taikina voideltuun vuokaan. Paista 175 asteessa tunti.
Koristele jäähtynyt kakku tomusokeilla ja 'lumihiutaleilla'


Uunista otettuna.


Koristeltuna


Visiona lumisade purkissa.
Aihe on lukittu.
Lisää
16.12.2012 20:19 - 16.12.2012 20:19 #15592 : MaxinMami
MaxinMami vastasi aiheeseen: Re: Joulukuu 2012: Maistuva kahvikakku lahjaksi !
Suklaakakku (gluteeniton)



100g voita
2dl sokeria
2 munaa
3dl semper finmix-seosta
1tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria
3rkl kaakaojauhetta
1 1/4 dl kermaa

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri kuohkeaksi. Lisää munat yksitellen. Sekoita jauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri ja kaakao yhteen ja siivilöi ne taikinaan. Lisää lopuksi kerma. Sekoita mahdollisimman vähän.

Kaada taikina riisijauhoilla/gluteenittomilla korppujauhoilla leivitettyyn vuokaan. Tästä tulee 3 pientä tai yksi 1.5l vuokaan sopiva kakku.

Paista uunin alasosassa 175asteessa n. 35-40min.



Anna jäähtyä hyvin ennenkuin kumoat kakun -muutoin se jää kiinni vuokaan.

Sirottele tomusokeria ja valkosuklaahiutaleita päälle. Lopuksi koristele Suklaa-konvehteilla.





Tämä kakku matkaa työkaverille, laatikot hankin Tiimarista ja vuorasin kakkupaperilla. Kakun rinnalle konvehteja ja päälle joulupöytää koristamaan jouluinen paperinarusta askarreltu kukkaköynnös!

Herkullista joulua kaikille foorumilaisille
Aihe on lukittu.
Lisää
16.12.2012 20:56 - 16.12.2012 20:56 #15593 : Petra
Petra vastasi aiheeseen: Re: Joulukuu 2012: Maistuva kahvikakku lahjaksi !
Pukin rommikakku



Pikeerikoristeet

ohje Kinuskikissalta ( http://www.kinuskikissa.fi/pikeeri-royal-icing/ )
0,25 dl valkuaista
1,75 dl tomusokeria
3 tippaa omenaviinietikkaa
Vatkaa valkuaista ja 1 dl tomusokeria sähkövatkaimella 3 minuuttia. Sekoita joukkoon etikka ja loput tomusokerista. Jatka vatkaamista hetken aikaa.
Tee lumihiutalekoristeet pienen kirjoitustyllan avulla leivinpaperin päälle, anna kuivua seuraavaan päivään. (Varo ettei kissa hyppää pöydälle ja syö puolia vastavalmistuneista koristeista)

Rommiomenat

2,5 dl kuivattuja omenakuutioita (Urtekram)
1,5 dl hunajarommia (tai rommia, johon lisätty hunajaa)
Sekoita rommi ja hunaja keskenään, anna imeytyä kannellisessa rasiassa seuraavaan päivään

Kakkutaikina

200 grammaa voita
2 dl sokeria
3 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
1tl soodaa/ 2 tl leivinjauhetta
1 tl jauhettua inkivääriä
rommiomenaseos

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri, lisää munat yksi kerrallaan. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää taikinaan vuorotellen omena-rommiseoksen kanssa. Paista 175 asteessa n. 40 min. kunnes taikina ei enää tartu puutikkuun.
Anna kakun jäähtyä vuoassaan.



Koristele tomusokerihunnulla ja pikeerikoristeilla. Anna pukille kiitokseksi. Kakku siis.


Kakku on vaalea, mutta kuvaajantaidoillani se näyttää joissain kuvissa jostain syystä melkein mustalta, en osannut korjata asiaa.

Mukavaa ja herkullista joulua kaikille!



1p menee nrolle 24-Petran Pukin Rommikakulle -pala rommikakkua kuuluu joka jouluun, kun sitä tehdään vain kerran vuodessa. Koskaan en ole törmännyt omenoihin , jotka on rommissa... mielenkiintoinen ajatus!
Aihe on lukittu.
Sivu luotiin ajassa: 0.191 sekuntia
Toteutus: Kunena foorumi

Sponsorit 2017