Toukokuun 2012 leivontahaaste: sateenkaaren värit!

Lisää
01.05.2012 15:19 - 01.05.2012 15:19 #18994 : Paula
Paula loi aiheen:
Toukokuun leivontahaasteen aiheena on sateenkaaren värit.

Haasteeseen voi osallistua kakulla tai leivoksilla. Syötävää on riitettävä vähintään 6]Osallistuminen tapahtuu omilla nimimerkeillä.[/u]Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jokainen haasteeseen osallistuja postaa omalla nikillään leipomuksensa suoraan haasteketjuun. Erillistä haastetunnuksen käyttöä ei tässä haasteessa ole. Ei myöskään tarvitse ilmoittaa etukäteen leipomuksensa nimeä. (Oman leipomuksen voi postata blogissaan samaan aikaan)

Haasteeseen, kuten myös voittajan äänestämiseen voi osallistua kaikki leivontafoorumin aktiivijäsenet .

Osallistuva leipomus tulee olla leivottu 1.-20.5 2012 välisenä aikana. Osallistumisaika päättyy sunnuntaina 20.5.2012 klo 22]Osallistumisviestiin tulee kirjoittaa:[/u] leipomuksen nimi, valmistuksessa käytetty resepti sekä liittää yksi tai kaksi kuvaa leipomuksesta näkyviin käyttäen Img-tagia. Toisessa kuvassa tulee näkyä koko leipomus, toisessa vapaaehtoisessa kuvassa haluamasi yksityiskohta leipomuksesta.

Viesti kannattaa esikatsella ennen lähettämistä. Kuvien uppaus nettiin ja viestiin lisääminen -tutoriaalista saattaa olla apua, voit myös testata koodien toimivuutta testipalstalla.
Voit tarvittaessa kysyä lisäohjeita yksityisviestillä haasteen emolta (Paula3).

Parhaan leipomuksen äänestys on 21.-28.5.2012 välisenä aikana]HUOM![/b]
SPONSOREIDEN palkinnoilla palkitaan kuusi (6) parasta leipomusta suoraan äänestystulosten perusteella.
Jos parhaalla leipomuksella on leivontablogi, laitetaan ao. linkki Leivontafoorumin etusivulle, kunnes seuraava haaste ratkeaa.

Palkintosponsoreina toimivat toukokuussa Leivontafoorumin vuoden 2012 yhteistyökumppaneista Dr. Oetker, Fazer, Myllyn Paras, Valio, Van Houten ja Euracon] [/url]


Voit osallistua yleiseen keskusteluun tai kysyä haasteesta osiossa]"Haastehöpinät / Toukokuu 2012"[/url]

Haasteen säännöistä ja järjestämisestä vastaa toukokuussa Paula3 ja modejoukko avustaa tarvittaessa.

Jos osallistuja ei noudata haasteen sääntöjä, hänen leipomuksensa voidaan jättää järjestäjän päätöksestä äänestyksen ulkopuolelle. Ohjeiden vastaista leipomusta ei palkita.
Aihe on lukittu.
Lisää
03.05.2012 13:51 - 03.05.2012 13:51 #13485 : Redrose82
Redrose82 vastasi aiheeseen: Re: Toukokuun 2012 leivontahaaste: sateenkaaren värit!
Sataa Sataa Ropisee...-Kakku



Kakku kuvastaa sateenkaaren syntyä kun aurinko paistaa ja vettä sataa.

Pohjana 4värinen kääretorttu-pohja]http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/91392/1351894664_img-d07922cfb79c6ec674153de63b0f01a1.jpg[/img]
Aihe on lukittu.
Lisää
04.05.2012 19:47 - 04.05.2012 19:47 #13503 : Tekila
Tekila vastasi aiheeseen: Re: Toukokuun 2012 leivontahaaste: sateenkaaren värit!
An apple a day ...

Idea tähän oli aika selkeä! Minulla on vahvat muistot sateenkaaresta Applen tuotteista, ennen muinoin heillä oli logossa sateenkaaren värit. Valitettavasti liilaa väriä joutuu vähän "kuvittelemaan" kun oli niin tummia viinirypäleitä kaupassa. Harmi, että kaupoissa ei vielä ole hyviä ja edes kohtuuhintaisia hedelmiä / marjoja. Tuli aika tyyris kakku



Kakkupohja]
25x27 cm reunusvuoka

6 munaa
220 g sokeria
150 g vehnäjauhoja
70 g perunajauhoja

Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita nostellen jauhot joukkoon. Kaada rasvattuun reunusvuokaan ja paista 40 minuuttia 170 asteisessa uunissa. Tarkista kypsyyttä tikulla välillä.

Jätä kakku jäähtymään hetkeksi vuokaan. Kun jäähtynyt, nosta reunus pois ja nosta pohja ritilälle jäähtymän.

Applen logon otin googlen kuvahaulla, suurensin logon 22x22 cm kokoiseksi. Leikkasin irti ja käytin sitä sapluunana. Leikkaa kakkupohja sapluunan mukaisesti omenan muotoon. Halkaise vielä kahtia. Kostuta pohjat hedelmämehulla.

Kostutus]
1 dl hedelmämehua

Täyte / kuorrute]
4 dl kermaa
250 g Valion valkoista rahkaa
2 rkl sokeria (tai maun mukaan)
1 tl vaniljasokeria (tai maun mukaan)

Sateenkaaren väreiksi]
Punainen = Mansikka, Vadelma
Vihreä = Kiiwi, Viinirypäle
Oranssi = Persikka, appelsiini
Keltainen = Ananas (Banaani)
Sininen = Mustikka
Liila = Tumma viinirypäle

Leikkaa hedelmät ja marjat sopiviksi paloiksi.

Levitä kostutetulle pohjalle kerma-rahkaa kerros. Asettele oman maun mukaan hedelmiä ja marjoja pohjalle. Itse levitin täytettä samassa hengessä, mitä koko kakkuun:



Levitä vielä kerma-rahkaa hedelmien/marjojen päälle pieni kerros. Nosta kansi päälle, kostuta ja tasoita koko kakku kermalla. Levitä pinnalle hedelmät/marjat värien mukaan aloittaen vihreestä, keltaisen ja oranssin kautta punaisen ja liilan lopusta siniseen.
Aihe on lukittu.
Lisää
06.05.2012 14:56 - 06.05.2012 14:56 #13514 : Piipak
Piipak vastasi aiheeseen: Re: Toukokuun 2012 leivontahaaste: sateenkaaren värit!
MINTTU-SUKLAA MINIKAKUT
En ole koskaan vielä tehnyt minikakkuja mutta nut sekin on tehty.




1,5 dl maitoa
100 g voita
50 g tummaa suklaata
1 dl tummaa sokeria
1 dl sokeria
3/4 dl maitorahkaa
1 munaa
2 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa

Sulata voi ja lisää maito, suklaa ja sokerit. Sekoita kunnes ainekset ovat sulaneet sileäksi seokseksi.
Jäähdytä seosta vähän. Vatkaa käsin keskenään maitorahka ja munat . Vispaa, kunnes seos on tasaista. Yhdistä seokset.Sekoita keskenään vehnäjauhot ja sooda ja lisää ne taikinaan. Sekoita taikinaa, kunnes se on sileää ja kaikki ainekset ovat hyvin sekoittuneet. Kaada taikina muffinivuokiin

Paista + 200 10-15 min koosta riippuen. Minä olin laiska ja paistoin silikonimuoteissa ja kypsensin mikrossa täydellä teholla ...ööö noin 4 min. Anna jäähtyä rauhassa

noin 75 g voita
noin 50 g tomusokeria
noin 1 dl maitoa
pari tippaa minttu aromia
paketti sokerimassaa
elintarvikevärejä
Mausta maito mintulla ja kostuta muffinit.Vatkaa voi, tomppa ja mausta mintulla, kuorruta muffinit seoksella jotta sokerimassa tarttuisi niihin kii. Värjää sokerimassa , kauli ja päälystä muffinit, koristele makusi mukaa.

Täytyy häpeäksini tunnustaa jos nämä olisi mennyt oikeaan kahvipöytää niin olisin ehkä panostanut hieman enemmän sileään pintaan .....
Aihe on lukittu.
Lisää
06.05.2012 19:51 - 06.05.2012 19:51 #13518 : laaranen
laaranen vastasi aiheeseen: Re: Toukokuun 2012 leivontahaaste: sateenkaaren värit!
Super helpot TuttiFrutti-muffinssit
30 kpl minimuffinsseja


Lastenkutsujen takuu hitti, joka maistuu myös aikuiselle herkkupeelle =) Muffarit valmistuu nopeasti, ilman munien ja sokerin vatkaamista tai pelkoa lässähtämisestä jauhoja lisätessä. Valmiit muffinssit ovat sisältä kuohkean pehmeitä ja päällä on tavallisista muffinsseista poiketen, vähän cookiemainen sitkeän rapsakka pinta.

Resepti
1 kananmuna
1/2 prk (75g) maitorahkaa
1/2 dl maitoa
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1/2 tl soodaa
ripaus suolaa
2,5 dl vehnäjauhoja
75 g voita tai margariinia
1/2 dl vaniljakreemijauhetta (sallisen)
1 1/2 dl kylmää vettä
1pss TuttiFrutti Crush-rakeita

Sulata ja jäähdytä rasva. Vatkaa kreemijauhe ja vesi sekaisin ja laita jääkaappiin tekeytymään. Sekoita sekaisin rahka, muna, sokeri ja maito kulhoon. Sekoita jauhot, vaniljasokeri, sooda ja suola siivilässä ja vatkaa siivilän läpi kulhoon kosteiden aineiden sekaan. Lisää lopuksi rasva ja reilu desilitra TuttiFrutti Crush-rakeita.

Laita taikinaa muffinssivuokiin, niin että pohja peittyy. Lisää vuokiin n. pikkurillinpään kokoinen nökäre vaniljakremiä ja peitä taikinalla. Paista 200 asteessa n.12 min.

Laita loput tuttifrutti-rakeet jälkiruokakulhoon. Sivele jäähtyneisiin muffareihin ohut kerros vaniljakreemiä ja dippaa rakeisiin ja nauti =)


Muffinsseissa on täyteläinen vaniljakreemisydän. Toinen suussasulava vaihtoehto kreemille on nökäre lemon curdia täytteeksi
Aihe on lukittu.
Lisää
07.05.2012 21:04 - 07.05.2012 21:04 #13554 : Lotta
Lotta vastasi aiheeseen: Re: Toukokuun 2012 leivontahaaste: sateenkaaren värit!
hirvittävän hedelmäinen sateenkaarikakku



sokerikakkupohja:
4munaa
1,5 dl sokeria
2 dl jauhoja
1 tl leivinlauhetta

Vispaa munat ja sokeri vaaleaksi kevyeksi vaahdoksi, siivilöi jauhot ja leivinjauhe ja sekoita varovasti vaahtoon. Kaada kakkutaikina 20cm irtopohjavuokaan ja paista uunissa (175 astetta) noin puoli tuntia. Anna viiletä ja leikkkaa kolmeen osaan.

mango-persikka-päärynä mousse
1 kpl flora vispi
nokare maitorahkaa
150g mangososetta
200g persikka-päärynä sosetta
3 liivatelehteä
(sokeria)
1/2 tlk persikoita sokeriliemessä

Vaahdota flora vispi ja sekoita joukkoon maitorahka ja soseet, hedelmiä voi käyttää maun mukaan ja sokeria lisätä tarvittaessa. Pistä liivatteet kylmään veteen viideksi minuutiksi ja sulata sen jälkeen tilkkaan kuumaa vettä, sekoita mousseen. Kuutioi persikat.

Pese irtopohjavuoka ja kokoa kakku siihen, pistä joka kerokseen persikanpaloja. Anna hyytyä jääkaapissa noin kolme tuntia. Koristele hedelmillä ja marjoilla (ylhäältä: mansikoita, persikkaa ja appelsiinia, banaania, kiiwiä, mustikoita ja rypäleitä) ja tee kiille hyytelösokerista ja vedestä (1/2 dl hyytelösokeria ja 1 1/2 d vettä). Viimeistele kermapursutuksin, kuvan kakkun pursutuksiin meni tasan 1 flora vispi.
Aihe on lukittu.
Lisää
10.05.2012 17:47 - 10.05.2012 17:47 #13600 : Tilli85
Tilli85 vastasi aiheeseen: Re: Toukokuun 2012 leivontahaaste: sateenkaaren värit!
kurpitsamangokäärö

Tämän leivonnaisen ohje tuli täysin yllätten mieleeni kun kaappeja siivoilin ja löytin kurpitsahilloa



Kääretorttupohja:

4 Munaa
1 ½ dl Sokeria
1 dl Perunajauhoja
1 dl Vehnäjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta

Täyte:

Sitruunalla maustettua kurpitsahilloa
Säilykemangoa

Koristelu:

Mangotuorejuustoa
tomusokeria
Tutti Frutti Crunsh

Valmistus:


1. Vaahdota munat ja sokeri
2. sekoita kuivat aineet keskenään
3. lisää jauhoseos munasokerivaahtoon.
4. Levitä leivinpaperille ja paista 200asteessa uunin keskitasolla n.6-8min
5. Kumoa kääretorttu levy toisen leivin paperin päälle ja anna hetki jäähtyä. irroita leivinpaperi.
6. Pieni säilykemango ja sekoita kurpitsahillon kanssa. Levitä kääretorttulevylle.
7. Kääri rullalle ja anna hettki "huilia" jääkaapissa.
8. Sekoita tomusokeri ja tuorejuusto keskenään. Levitä kääretortun päälle. Ripottele pinnalle Tutti Frutti Crunshia.

05/15 syntyneen prissessan leipova äiskä. Kynnen aluset useasti myös mullassa puutarhassa vietetyn ajan takia :)
Aihe on lukittu.
Lisää
11.05.2012 11:39 - 11.05.2012 11:39 #13613 : Katjuzqa
Katjuzqa vastasi aiheeseen: Re: Toukokuun 2012 leivontahaaste: sateenkaaren värit!


Tämä helppo piirakka valmistuu ilman vatkaimia. Kuka tahansa voi varioida piirakkaa omaan makuun, sillä täytteeksi käyvät niin marjat kuin hedelmätkin. Mutta värit tuovat kyllä näyttävyyttä - sateenkaaren merkeissä! Pohja ei ole tarkoituksella kovin makea, mutta sitähän jokainen voi säätää omaan makuun sopivaksi.

Kätevän emännän rahkapiirakka

3 dl vehnäjauhoja
½ dl kauraleseitä (voi korvata vehnäjauhoilla)
1/4 tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
2 - 3 rkl sokeria
1 kananmuna
1½ dl kevytmaitoa
½ dl öljyä

1 prk rahkaa
1 dl kermaviiliä, kermaa tai maitoa
1 kananmuna
1 dl sokeria

marjoja, hedelmiä (pensasmustikoita, vadelmia, mansikoita, ananasta ja mangoa)

1. Valmistele marjat ja hedelmät täytettä varten ja laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
2. Sekoita taikinaa varten kuivat aineet. Sekoita keskenään kananmuna, kevytmaito ja öljy ja lisää seos kuiviin aineisiin. Sekoita nopeasti tasaiseksi ja kaada 24 cm irtopohjavuokaan (leivinpaperin päälle).
2. Täytettä varten sekoita rahka, kermaviili, sokeri ja kananmuna. Valuta täyte pohjan päälle. Voit jättää reunoille täytteettömän alueen, niin pohja nousee reunoiksi piirakan laidoille.
3. Asettele marjat ja hedelmät täytteen päälle. Täytteen voi laittaa myös rahkaseoksen alle.
4. Paista 35 - 40 minuuttia uunin keskitasolla.
5. Koristele jäähtyneenä tomusokerilla ja tuoreilla marjoilla tai hedelmillä.

Aihe on lukittu.
Lisää
12.05.2012 20:46 - 12.05.2012 20:46 #13625 : maya
maya vastasi aiheeseen: Re: Toukokuun 2012 leivontahaaste: sateenkaaren värit!




Sateenkaarikakku


Tein siskontytön syntymäpäiville kaksi kakkua (⌀ 20 ja 24 cm). Toisen kakun tein itseäni varten maidottomana. Kakut yhdistin sokerimassasta tehdyllä sateenkaarella. Kakut täytin kinuski-vadelmatäytteellä ja päällystin vaahtokarkkimassalla. Molemmat kakkupohjat tein munattomalla ohjeella. Pilvet ovat vaahtokarkkeja.

Kakkupohja (munaton)

150 g maidotonta margariinia
4 dl persikan lientä (käytin 2 dl mehukeittoa + 2 dl vettä)
3 dl sokeria
8 dl vehnäjauhoja
5 tl leivinjauhetta
4 tl vaniljasokeria

Sulata margariini ja sekoita joukkoon mehu. Lisää sokeri ja lopuksi jauhot, joihin leivinjauhe ja vaniljasokeri on sekoitettu. Kaada korppujauhoitettuun irtopohjavuokaan (⌀ 20-24 cm) ja paista uunin keskitasolla 200 asteessa 40 minuuttia. Helppoa ja nopeaa mutta anna kakkupohjan vielä jäähtyä kunnolla.

Kinuski-vadelmatäyte (maidoton)

2 dl soijavispikermaa
1½ dl fariinisokeria

2½ dl soijavispikermaa
200 g vadelmia

Valmista kinuski etukäteen, jotta se kerkeää jäähtyä (hätähousut laittavat kinuskin jäähtymään pakkaseen). Mittaa kerma ja sokeri kattilaan ja keitä kunnes seos kiehahtaa. Nosta kinuski pois liedeltä jäähtymään.

Vatkaa kinuski ja kerma vaahdoksi ja sekoita ne keskenään. Kokoa kakku mieluiten rengasvuokaan. Levitä kerrosten väliin kinuskikermaa ja painele sekaan vadelmia. Nosta jääkaappiin jähmettymään.

Jos teet täytteen tavallisesta kermasta/vispikermasta, lisää ½ dl vaniljakreemijauhetta. Vaniljakreemijauhe sisältää maitojauhetta, joten sitä ei voi laittaa maidottomaan täytteeseen. Soijavispikerma on itsessään tarpeeksi jämäkkää, joten se ei kaipaa lisävahvistusta.

Vaahtokarkkimassa

300 g vaahtokarkkeja
350-500 g tomusokeria
2 rkl vettä
(pastaväriä)

Siivilöi noin 4 dl tomusokeria kulhoon. Öljyä mikron kestävä kulho ja laita vaahtokarkit ja vesi siihen. Sulata vaahtokarkkeja 30 sekunnin välein sekoittaen, kunnes massa on tasaista (yht. noin 2 min). Tässä vaiheessa massan voi värjätä elintarvikeväreillä. En värjännyt massaa, koska käytin suoraan vaaleanpunaisia vaahtokarkkeja.

Kaada massa siivilöidyn tomusokerin päälle. Pyörittele ja vaivaa massaa kunnes se ei enää tartu käsiin ja kulhon reunoihin. Lisää loppu tomusokeri vaivauksen yhteydessä. Tomusokerin menekki on tapauskohtaista. Itselläni yhteen annokseen kului noin 3/4 pakettia tomusokeria. Varo ettei massasta tule liian kovaa ja sitkeää. Sopiva massa on pehmeä ja lähtee hieman valumaan kämmeneltä, mutta sen verran kiinteää, että kauliminen onnistuu.

Kauli massa ja nosta kakun päälle. Leikkaa ylimenevä osa pois. Marsipaanimassa kaipaa alleen kreemin, jotta täytteen koskeus ei sulata kuorrutetta. Vaahtokarkkimassan olen huomannut kestävän kakun kosteutta vaikka kakun kuorruttaisi jo edellisenä päivänä, joten levitin kuorrutteen alle vain tasoitukseksi ylimääräistä kermavaahtoa.

Ohje on mitoitettu reilusti yhdelle kakulle, sillä kakku on helpompi kuorruttaa kun massaa on ylimääräistä. Kahta kakkua varten (⌀ 20 cm ja 24 cm) tein ohjeen 1½ kertaisesti.
Aihe on lukittu.
Lisää
13.05.2012 19:58 - 13.05.2012 19:58 #13638 : sitrusperhonen
sitrusperhonen vastasi aiheeseen: Re: Toukokuun 2012 leivontahaaste: sateenkaaren värit!
Värikkäät juustokakkuleivokset



Tälläisen sateenkaari version sain aikaiseksi. Ajattelin että on kiva saada vähän värien mukaan myös maut. Joten hain leivoksiin maut sen mukaan mikä mistäkin väristä tuli mieleen.



Pohja
2 Munaa
91g Sokeria
91g Vehnäjauhoja

Punnitse munat ja kerro gramma määrä 0,7 ja saat sokerin sekä vehnäjauhojen määrät. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää jauhot sihdaten ja sekoita kevyesti. Kaada leivinpaperilla vuorattuun 25x30cm:n vuokaan. Paista 160 asteessa (kiertoilmauuni) 17minuuttia. Jäähdytä.

Juustokakku
2dl Kermaa
2 Valkuaista
300g Maustamaton tuorejuustoa
1dl Sokeria
2rkl Vaniljasokeria
5 Liivatetta
25g Mustikkoita
35g Vadelmia
3rkl Sitruunanmehua + hiemaan kuoriraastetta
3rkl Appelsiiniin mehua + hieman kuoriraastetta
3rkl Limen mehua + hieman kuoriraastetta
Wiltonin pastavärejä (royal blue, christmas red, lemon yellow, naranja, kelly green)

Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Jokainen omaan astiaan. Vaahdota kerma ja sokerit. Vatkaa joukkoon tuorejuusto kunnolla sekoittaen. Vaahdota valkuaiset ja lisää ne tuorejuustovaahdon joukkoon. Jaa vaahto tasan viiteen astiaan. Lisää yhtä väriä aina yhteen astiaan. Sekoita niin että väri on tasainen. Lisää siniseen mustikat, punaiseen vadelmat, keltaiseen osa sitruunan mehusta ja kuoriraaste, oranssiin osa appelsiinin mehusta ja kuoriraaste sekä vihreään osa limen mehusta ja kuoriraaste.
Ota leivos vuoalla palat pohjasta jokaiseen leivokseen. Tee tästä eteenpäin yksi väri kerraallaan. Kiehauta pieni määrä nestettä (appelsiini, sitruuna ja lime käytä loput mehusta) ja lisää siihen liivate. Sekoita vaahtoon ja kaada kahteen leivosvuokaan pohjan päälle. Tee näin jokaisella maulla. Anna hyytyä jääkaapissa tunnin verran.

Kiille
2 1/2 Liivatetta
1/2 dl Sitruunanmehua
1/2 dl Vettä
1/2 dl Sokeria
Wiltonin pastavärejä (rooyal blue, christmas red, lemon yellow, naranja, kelly green)

Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Aina puolikas omaan astiaansa. Purista sitruunan mehua ja lisää siihen vesi sekä sokeri. Sekoittele niin kauan että sokeri liukenee. Jaa tasan viiteen astiaan. Laita jokaiseen astiaan yhtä väriä ja sekoita. Tee seuraavaksi yksi väri kerrallaan. Kuumenna neste mikrossa ja lisää puolikas liivate. Anna jäähtyä hieman ja kaada sen jälkeen kahden saman värisen leivoksen päälle. Toista jokaisella värillä. Anna hyytyä aamuun.

Irroita vuoista painamalla pohjasta ylöspäin. Ja herkuttele.
Aihe on lukittu.
Lisää
13.05.2012 22:04 - 13.05.2012 22:04 #13640 : nami-hiiri
nami-hiiri vastasi aiheeseen: Re: Toukokuun 2012 leivontahaaste: sateenkaaren värit!
Tuulihattujen värielämä !

Hiiri ei ole kovin räikeiden värien kannattaja ja se valitettavasti näkyy joka paikassa – leivoksissakin !
Sateenkaari on kaunis katseltavaa - toisinaan sekin on aika haalea kirkasta taivasta vasten




Tuulihatut ovat ihan perusreseptillä valmistettuja
Taikinasta tulee normaalisti 25 kpl.

Valmistusaineet]http://www.leivontafoorumi.fi/portaali/images/icon_redface.gif[/img] .

Kermatäyte]http://www.leivontafoorumi.fi/portaali/images/icon_wink_5683e144d0652.gif[/img] !

6. Vedä leivinpapereineen tuulihatut varovasti ritilälle jäähtymään. Anna jäähtyä rauhassa.

7. Täytä tuulihatut hieman ennen tarjoilua. Leikkaa hatut terävällä veitsellä kahtia tai jätä osasta kiinni -> lakki jää silloin kivasti auki ja kallelleen täytteen päälle.

8. Vaahdota kermat

9. Laita juustoa/mango-raparperiä pohjaosaan, 4 vadelmaa ja niiden keskelle hieman vihreää hilloa.
Pursota kermavaahtoa vadelmien päälle ja laita yläosa/lakki paikoilleen.
Tikut antavat lisää väriä tuulihattujen elämään, mutta oikeasti estävät hieman lakkien painumista !

Nauti leivos tai pari juuri keitetyn espresson kanssa !

Voisin lopettaa suklaan syömisen, jos haluaisin, mutta en ole luovuttajatyyppiä.
Aihe on lukittu.
Lisää
14.05.2012 14:14 - 14.05.2012 14:14 #13654 : PullaAkka
PullaAkka vastasi aiheeseen: MAAPÄHKINÄVOI-KEKSIT
Pulla-Akan kaappiin oli ilmestynyt Maapähkinävoi-purkki ja siksi ajattelin hyödyntää sitä tässä haastessa.




125 g margariinia
1 dl pehmeää maapähkinävoita
2 dl sokeria
0.8 dl fariinisokeria
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
3,5-4 dl jauhoja

* elintarvikevärejä (käytin Wiltonin geelivärejä valmiiseen taikinaan)

Vatkaa vaahdoksi rasva, maapähkinävoi sekä sokerit. Lisää kananmuna ja vaahdota hyvin. Lisää viimeiseksi kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi keksitaikinaksi.

Jaa taikina osiin ja värjää osat haluamiisi väreihin.Kauli kukin väri ohueksi levyksi voipaperin päällä ja asettele kaulittuina levyinä pinoksi. Kun kaikki värit ovat päällekkäin levynä, rullaa alimpana olevan voipaperin avulla taikina pötköksi ja laita se viileään kovettumaan.

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Ota taikinapötkö kylmästä ja leikkaa siitä <1 cm kiekkoja pellille. Paista noin 10 minuuttia. Keksit ovat uunista tullessaan vielä pehmeitä, muitta kovettuvat jäähtyessään. Koska jokainen uuni on oma yksilönsä, kannattaa ensin paistaa yksi testikeksi paistoajan selvittämiseksi. Jos keksit leviävät pellillä, voit myös lisätä tässä vaiheessa vielä jauhoja.

Aihe on lukittu.
Lisää
17.05.2012 17:32 - 17.05.2012 17:32 #13668 : Kakkumonsteri
Kakkumonsteri vastasi aiheeseen: Re: Toukokuun 2012 leivontahaaste: sateenkaaren värit!
Red velvet cake



Tämä kakku on perinteinen amerikkalainen kakku, jonka väri syntyi aikoinaan viinietikan ja kaakaojauheen reagoidessaan keskenään. Nykyaikaiset jauhot ovat sen verran puhtaampia, että mukaan on lisättävä hieman elintarvikeväriä, jotta saataisiin kivan punainen väri. Olen halunnut jo pitkään kokeilla tätä kakkua, koska tämän maku on kerrassaan loistava! Tein tämän töihin työkavereita piristämään, jotta jaksaa vielä huomisen painaa töissä ennen viikonloppua. =P Ensin meinasin hieman muokata reseptiä ja tehdä joka kerroksesta eri värisen, mutta sitten aika loppui kesken..

Pohja:
    250g jauhoja
    ½tl suolaa
    2rkl kaakaojauhetta
    113g voita
    300g sokeria
    2munaa
    1rkl vaniljaa
    240ml piimää
    2rkl punaista elintarvikeväriä
    1tl viinietikkaa
    1tl ruokasoodaa

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
Vuoraa kaksi 20cm kakkuvuokaa leivinpaperilla ja voitele reunat.
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen. Sekoita punainen väri piimän joukkoon. Lisää vuorotelleen kuivien aineiden kanssa seokseen. Sekoita tasaiseksi. Sekoita viinietikka ja sooda keskenään, anna kuplia hetki ja sekoita taikinan sekaan. Kaada taikina välittömästi vuokiin ja paista noin 30min. Anna jäähtyä.


Kuorrute ja täyte:
    200g tuorejuustoa
    250g mascarponea
    1tl vaniljaa
    115g tomusokeria
    2dl kermaa

Sekoita juustot tasaiseksi. Lisää vanilja ja sokeri. Vaahdota kerma ja lisää seokseen.



Mukavaa helatorstaita kaikille!
Aihe on lukittu.
Lisää
18.05.2012 12:45 - 18.05.2012 12:45 #13673 : Vispilä
Vispilä vastasi aiheeseen: Re: Toukokuun 2012 leivontahaaste: sateenkaaren värit!
SUKLAISET TYRNILEIVOKSET

Näiden iloisen väristen leivosten välissä oranssi kirpeä tyrnivaahto.



Pohja]http://i49.tinypic.com/e04e82.jpg[/img]
Leikkaaminen annospaloiksi onnistuu, kun laittaa kielen keskelle suuta.
Aihe on lukittu.
Lisää
20.05.2012 16:04 - 20.05.2012 16:04 #13691 : Pippurinen
Pippurinen vastasi aiheeseen: Re: Toukokuun 2012 leivontahaaste: sateenkaaren värit!
Sateenkaari leivokset sitruunakiisseli- vaniljarahka täytteellä


Näihin leivoksiin reseptit on lainattu Kinuskikissalta, koristelu oman mielikuvituksen tuotetta. Itse tein pyöreitä leivoksia mutta neliön mallisia tulee tietysti enemmän. Koko satsista saa noin 12 leivosta.

Linkki pohjan reseptiin Kinuskikissan sivuille http://www.kinuskikissa.fi/kaaretorttupohja/?sliderpage=1&ref=27

Kääretorttu pohja
4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
(2 rkl kaakaojauhetta)
200 astetta uunin keskitasolla, 6-8 min

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Vaahto on valmista, kun vatkaimella/nuolijalla valuttamasi kuvio jää hetkeksi vaahdon pintaan. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne vaahtoon pienissä erissä varovasti sekoittaen. Kaada uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 6-8 min. Kumoa sokeroidun leivinpaperin päälle. Irrota leivinpaperi heti.

Linkki täyteresepteihin Kinuskikissan sivuille http://www.kinuskikissa.fi/sitruunakiisseli-ja-kerma-vaniljarahka/?sliderpage=6&ref=16

Huom! Täytteistä tein vain 2/3 annoksen koska pohja jäi niin lättänäksi että täysi määrä täytettä tuntui aika isolta. Resepti on koko annos.

Sitruunakiisseli]http://i49.tinypic.com/2l9ozsm.jpg[/img]
Aihe on lukittu.
Lisää
20.05.2012 16:05 - 20.05.2012 16:05 #13693 : Sandrina
Sandrina vastasi aiheeseen: Re: Toukokuun 2012 leivontahaaste: sateenkaaren värit!
Sateenkaarijuustokakku


Kuvan saa klikkaamalla suuremmaksi!

Limellä maustettu mansikka-valkosuklaatuorejuustokakku sateenkaaren sävyissä, kääretorttupohjalla. Annos riittää hyvin ~20cm irtopohjavuokaan, ohuempina kerroksina myös 22cm. Kokeile myös leivoksina viini- tai cocktaillaseihin täytettynä - näpertelyä riittää, mutta ovat aika nättejä myös!

Kääretorttupohja
2 munaa
0,75 dl sokeria
0,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
hieman vihreää pastaväriä

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, lisää loppuvaiheessa vaahdon joukkoon pastaväri. Sekoita toisessa kulhossa jauhot sekä leivinjauhe. Siivilöi jauhoseos käännellen munasokerivaahdon joukkoon. Levitä tasaiseksi kerrokseksi leivinpaperin päälle uunipellille, paista 200 asteessa noin 7 minuuttia. Kumoa heti uunista oton jälkeen sokeroidulle leivinpaperille ja irrota varovasti paperi torttulevyn pohjasta.

Leikkaa terävällä veitsellä irtopohjavuoan rengasta apuna käyttäen pohjalevy ja aseta se irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperin päälle.

Valkosuklaatäyte
130g valkoista suklaata
200g tuorejuustoa
2 dl vispikermaa
sokeria maun mukaan
2 liivatelehteä
hieman sinistä ja keltaista pastaväriä
puolikkaan limen mehu
1rkl vettä tai vaaleaa mehua

Laita yksi liivatelehti likoamaan kylmään veteen. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Vispaa kerma vaahdoksi, sekoita vaahtoon tuorejuusto ja sulanut suklaa. Mausta sokerilla. Jaa massa kahteen kulhoon ja laita toinen kulho jääkaappiin odottamaan. Lisää pöydälle jääneeseen kulhoon hieman sinistä pastaväriä, jotta saat haluamasi sävyn. Lämmitä limemehu kiehuvaksi, liota puristeltu liivate joukkoon ja kaada tasaisena liruna koko ajan sekoittaen täytemassan sekaan. Levitä täytettä tasaisesti pohjan päälle ja laita jääkaappiin hyytymään noin 1,5-2 tunniksi täytekerroksen paksuudesta riippuen.

Kun kakku on hyytynyt riittävän kauan, laita yksi liivatelehti likoamaan ja lisää jääkaapissa odottamassa olleeseen massaan hieman keltaista pastaväriä. Sekoita tasaiseksi. Lämmitä vesi tai mehu kiehuvaksi ja liota puristeltu liivate joukkoon. Kaada tasaisena liruna täytemassan joukkoon, sekoita kunnolla. Levitä täytekerros kakkuun ja hyydytä edelleen noin 1,5-2 tuntia.

Mansikkatäyte
250g mansikoita perattuna (sose pakkasesta käy myös)
200g tuorejuustoa
2dl vispikermaa
sokeria maun mukaan
4 liivatelehteä
hieman keltaista (ja punaista) pastaväriä
puolikkaan limen mehu
2rkl mansikkamehua

Laita 2 liivatelehteä kylmään veteen likoamaan. Mikäli käytät tuoreita mansikoita, soseuta ne sauvasekoittimella. Vispaa kerma vaahdoksi, sekoita tuorejuusto ja mansikkasose joukkoon. Makeuta tarvittaessa sokerilla. Jaa massa kahteen kulhoon ja laita toinen kulho jääkaappiin odottamaan. Lisää pöydälle jääneeseen kulhoon hieman keltaista pastaväriä, jotta saat sopivan oranssin sävyn. Lämmitä limemehu kiehuvaksi (lisää mansikkamehua, jos limestä ei tunnu irtoavan tarpeeksi) ja liota puristellut liivatteet mehun joukkoon. Kaada tasaisena nauhana täytemassan joukkoon, sekoita kunnolla. Levitä tasaiseksi kerrokseksi aiempien täytekerrosten päälle ja laita jääkaappiin hyytymään 1,5-2h ajaksi.

Laita loput kaksi liivatetta likoamaan kylmään veteen ja ota jääkaapissa odottanut kulho esille. Halutessasi värjää täytettä punaisemmaksi joko mansikkasoseella tai punaisella pastavärillä. Lämmitä mansikkamehu kiehuvaksi ja liota puristellut liivatteet joukkoon. Kaada tasaisena liruna täytemassan joukkoon kunnolla sekoittaen. Levitä tasaiseksi kerrokseksi aiempien täytekerrosten päälle ja hyydytä jääkaapissa usean tunnin ajan, mieluiten seuraavaan päivään.

Irrota kakun reunat vuoasta palettiveitsellä tai muulla ohuella lastalla. Vasta sen jälkeen irroita vuoan salpa ja nosta rengas varovasti pois kakun päältä. Koristele haluamallasi tavalla.



(Pahoittelut kehnoista kuvista, koko kakun kuvasin illalla ja annoskuvaan oli seuraavana päivänä jäljellä enää yksi vähän nakerreltu pala ).
Aihe on lukittu.
Lisää
20.05.2012 17:53 - 20.05.2012 17:53 #13695 : Ebe
Ebe vastasi aiheeseen: Re: Toukokuun 2012 leivontahaaste: sateenkaaren värit!
Pallokakku

Tässä kakussa ei sisältä löydy sateenkaarta, vaikka kerroksiin voisi hyvin valita jotain sopivaa väritystäkin. Idea on koristelussa ja gelatiinipallosissa. Gelatiinipallot tulee kuivattaa jo vuorokautta ennen käyttöä. Netistä löysin ohjeen näihin hauskoisin koristeisiin täältä]http://cakecentral.com/tutorial/how-to- ... in-bubbles[/url]

Niin viime tingassa ryhdyin kakkua tekemään, että unohdin sinisen sateenkaaripallosista. Muissa käytin appelsiinimehua ja punaista sekamehua nesteenä, joita värjäsin lisää. Pallosia tuskin syödään, mutta värjäämistä on vähemmän ja tuoksuvat paremmilta kuin pelkällä vedellä tehdyt.



Kakkupohjan tein kääretortusta ja siitä leikkasin pientä, korkeaa kakkua varten neljä 15 cm halkaisijaltaan olevaa ympyrää.

Kääretorttupohja

4 kananmunaa
1,5 dl Siro-sokeria
1 dl Ohrakasta
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

1. Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää siivilän läpi toisiinsa sekoitetut kuivat aineet varovasti taikinaa käännellen. Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 225 asteessa 9-10 min. Kumoa hieman jäähtynyt kääretorttupohja puhtaalle leivinpaperille, jonka päälle on ripoteltu sokeria. Anna jäähtyä ja leikkaa 4 ympyrää pohjasta.

Kostutus]
0,5-0.75 dl 3 hedelmän mehu (rypäle-appelsiini-passion)

Väliin]
4 dl vispikermaa
200 g vaniljarahkaa
0,5 l vadelmia
0,5 dl tomusokeria
3-4 liivatetta
n. 1 dl vadelmahilloa

1. Vatkaa vispikerma vaahdoksi ja lisää siihen rahka. Sekoita mukaan liivatelehdet pakkauksen ohjeen mukaan. Lisää vadelmat ja mausta tomusokerilla maun mukaan.
2. Kokoa kakku kostuttamalla kakkupohjia mehulla sekä sivelemällä vadelmahilloa ja täytettä väleihin. Täytettä on reippaasti, levitä loppu täyte kokonaan kakun pinnalle.

Kuorrutus]
300 g vaahtokarkinmakuista sokerimassaa

1. Kauli sokerimassa silikonialustan päällä noin 3 mm paksuksi levyksi ja siirrä kakun päälle. Tasoita pinta ja leikkaa ylimääräinen kuorrute pois. Koristele pikeeripursotuksella ja kuivatuilla gelatiinipalloilla.

Näitä voisi sanoa köyhän leipurin sokeripalloiksi
Ei tarvita kalliita sokerityövälineitä isomaltoosin käsittelyyn. No joo, eivät ole kyllä ihan yhtä hienoja, mutta ainakin keveitä ovat.

Aihe on lukittu.
Lisää
30.05.2012 17:37 - 30.05.2012 17:37 #13784 : Paula
Paula vastasi aiheeseen: Re: Toukokuun 2012 leivontahaaste: sateenkaaren värit!
Aluksi joudun kertomaan, että yhden henkilön äänet on hylätty, sillä hän äänesti vain voittajaa. Lähetin hänelle viestiä, mutta viesti ei ehtinyt perille, sillä viesti seisoo edelleen lähtevissä postilaatikossani. Pahoittelen, mutta se ohjeiden lukeminen...

Pahoittelut, että jouduitte hieman odottelemaan. Tulosten naputtelu ei ole ihan tunnin homma! Kiitos kaikille osallistuneille ja äänestäneille/kommentoneille! Voitosta oli tiukka kisa!

Yleisiä kommentteja]

Minusta sateenkaarenvärit oli ymmärretty väärin. Näky taivaalla on kaunis voimakkaampi tai hennompi, muttei osu silmään kuin nyrkki, eikä näytä vesivärinapilta.
Ihanaa värien käyttöä kaikilla niin luonnosta kuin purkistakin. Kiitos haasteesta ja oli kiva nähdä näin paljon osallistujia.
Vallan mainioita luomuksia löytyi. Mielenkiintoista, miten erilaisia leivonnaisia saa aikaa kun aihe on sateenkaari.
Tällaisena aikana, kun kaiken saa "keinotekoisena", on mukava nähdä että värit voi saada vielä aidosta ruuastakin.
Sitä tosin olisin kaivannut vähän vielä enemmän tämän haasteen toteutuksessa. Ihanaa, että niin moni oli inspiroitunut kuitenkin osallistumaan haasteeseen!

Onneksi olkoon voittajille:

Sateenkaarileivokset sitruunakiisseli-vaniljarahkatäytteellä, pippurinen (28 p)
Suklaiset tyrnileivokset, Vispilä (20 p)
Kätevän emännän rahkapiirakka, Katjuzka (14 p)
An apple a day..., Tekila (13 p)
Maapähkinävoikeksit, PullaAkka (13 p)
Sateenkaarijuustokakku, Sandrina (13 p)

Seuraavassa loput pisteet ja kommentit osallistumisjärjestyksessä:

Sataa sataa ropisee...-kakku, Redrose82 (6 p)

Iloisen hauska toteutus !
Pohjat kiva idea, yllätys sisällä. Ulkoasu hiukan viimeistelemätön.
Hauskasti toteutettu sateenkaariteemaa, niin ulkonäössä kuin sisältäkin.
Ihana sarjakuvamainen kakku.
Hauskasti erivärinen kakkupohja.
Kakun maut ovat ihanan raikkaita, nam! Ulkonäkö on veikeä.
Iloinen kakku, sopisi hyvin lasten juhliin. Värimaailma jatkuu hienosti sisälläkin.
Tämä kakku kyllä täyttää vaatimukset, sateenkaaren värit löytyy! Ihanan nimenkin on saanut. Mahtava kakku vaikka pienen tytön synttäreille! Täytteetkin kuulostavat hyviltä. Omaan makuun kuitenkin hieman liiankin värikäs, pohjan värjäyksen jättäisin pois. Mutta lapsille takuulla maistuu!
Kiva, että sateenkaari näkyy ihan itsenään koristelussa.
Sisus on tosi kiva idea! Koristelu vain ei aivan onnistunut...
Kiva kakku vaikka lastenjuhliin. Sateenkaarivärit näkyvät kivasti myös kakun sisällä.

An apple a day..., Tekila (13 p)

Hauska omenamuoto. Tykkään erityisesti siitä, että sateenkaarivärit on tuotu esille raikkaalla ja luonnollisella tavalla.
Hihii, mainio omena!
Ihana idea! Plussaa siitä, että sateenkaari on luonnontuotetta (hedelmät/marjat), ei väriä! Mahtaako banaani olla huono idea ananaksen sijaan? Rusehtuuko?
Ihanan kesäinen, hedelmät hyvä keksintö värityksessä ja maussa, kaunis.
Ihanat raikkaat marjat ja hedelmät ja hauska toteutus.
Raikkaanoloinen kakku kiitos tuoreiden marjojen/hedelmien!
Ihanat marjat ja hedelmät.
Kiva idea ja varmasti maistuva vitamiinipommi!
Mehevän näköinen herkkukakku! Rahka + marjat, nam.
Yksinkertaisesti ihana ja hauska. Vaikka haasteessa oli kaikki syömäkelpoiset värit sallittuja, niin mielestäni houkuttelevinta on kuitenkin, kun käytetään marjoja ja hedelmiä.
Tosi kiva kakku, hyvin onnistunut, näyttää herkulliselta.

Minttu-suklaaminikakut, Piipak (0 p)

Ei ehkä ensimmäisenä tule sateenkaari mieleen, mutta tosi suloisia ja varmasti hyviäkin pikku kakkuja.
Olisi ollut kiva nähdä myös leivosten sisälle, miltä siellä näyttää.
Taikinan ohje kuulostaa namilta! + mikrokypsennysohjeesta. Näistä olisi ollut mukava nähdä, miltä näyttää sisältä! Ulkonäkö ei houkuttele maistamaan.
Nää on ihan kun jostain nukkekodista.
Näihin kun olisi panostanut ulkonäköön hieman enemmän, niin olisivat olleet oikein loistavia.
Ulkoasuun olisi kannattanut panostaa enemmän, maut vaikuttavat hyviltä. Massaa on suhteessa kakun kokoon aika paljon.
Minttu ja suklaa on ihana yhdistelmä.
Kuulostaa hyvältä, mutta koristelu on vähän liian moukkuinen...

Super helpot Tuttifrutti-muffinssit, laaranen (3 p)

Helpot ja herkulliset muffinssit. Sateenkaarivärejäkin löytyy koristelusta
Muffinien kuvaus kuulostaa herkulliselta, varsinkin tuo rapsakka pinta. Pitäisi testata reseptiä joskus!
Nami, vaniljasydän!
Ihanan helppo ohje! Varmasti maistuvia.
Hieman epäilyttää pinnan kovuus? resepti vaikuttaa kuitenkin herkulta.
Kivan tuntuinen helppo ohje.
Näitä voisi joskus kokeilla!
Hauskan näköinen koristelu muffinssien päälle. Ja syödessä noista tutti frutti -rakeista kivasti rapeutta pehmeään muffinssiin.
Ovat nimensä mukaisesti helpot.
Varmasti maistuu hyvältä, koristelu on vain aika yksinkertainen.
Sateenkaaren värejä löytyy hauskasti sekoittuneena, kuten taivaallakin!

Hirvittävän hedelmäinen sateenkaarikakku, Lotta (8 p)

Raikkaan näköinen kakku. Sateenkaarin värit tulevat kivassa muodossa esille, raikkaan hedelmäisinä. Sopivanväriset hedelmät ja marjat sekä niistä aseteltu sateenkaaren muoto luo juuri oikeanlaisen sateenkaarivaikutelman.
Herkullisen näköinen, ottaisin palan! Tuoreet marjat leivonnaisissa on kyllä 'mun juttu'. Hedelmäkakut ansaitsisivat kyllä tulla muotiin!
Ihanasti käytetty värikkäitä hedelmiä!
Upeasti tehty kakku. Kakkupala olisi ollut mukava nähdä.
Aika monta makua täytteessä...Ihanan hedelmäinen sisus silti! Esteettisesti huikean kaunis!
Kivasti aseteltu perinteinen hedelmäkakku.
Raikkaan näköinen kermakakku.
Vaikka kaikki syömäkelpoiset värit ovat sallittuja haasteessa, aidot marjat ja hedelmät ovat mielestäni houkuttelevimpia. Kaunis kakku.
Tosi kaunis!!

Kurpitsa-mangokäärö, Tilli85 (0 p)

Kivantuntuinen täyte. Koristelussa ne sateenkaariväritkin piilevät.
Siistin näköinen kääris.
Kurpitsahillon reseptiä jäin kaipaamaan vai oliko kaupan tuote? Ehkä kostutustakin voisi hieman sipaista. Muhkea torttu.
Kiinnostava resepti!
Tekisi mieli ruikuttaa kurpitsahillon ohje. Kivasti sovellettu.
Jännitävää...kurpitsaa.
Kurpitsa ja mango kuulostaa herkulliselta yhdistelmältä. Kivaa, että joku osallistuu kääretortulla.
Kivan erilainen resepti, koristelu ei vain oikein yllätä.

Kätevän emännän rahkapiirakka, Katjuzka (14 p)

Herkullisen kuuloinen rahkapiirakka! Kiva kun värit tulevat suoraan luonnosta.
Herkullinen resepti <3 Hedelmien ja marjojen asettelu vaikuttaa valitettavasti huitaistulta, sekavalta.
Kerrassaan ihanan lumoavan hedelmäinen torttu!!
Kaunis, raikkaan näköinen, erikoinen kun piirakassa monta makua eri kohdissa.
Herkullisen näköinen. Jos olisi ollut mahdollista antaa lisää pisteitä, niin tänne olisi tullut!
Huippu herkullinen juustokakku.
Kivannäköinen pikainen piirakka! Vaikuttaa helpolta ja maistuvalta tehdä vaikka yllätysvieraille. Tälle täydet pisteet! Sateenkaaren värejä löytyy, luonnollisesti marjoilla/hedelmillä.
Kesäiseen kahvipöytään väripilkku.
Tässäkin väri tulee mielestäni houkuttelevimmasta mahdollisesta, eli marjoista ja hedelmistä. Runsas piirakka ja hyvä, kun ohjetta voi helposti muunnella.
Ihanat värit!
Hauskasti ja houkuttelevasti koristeltu piirakka. Kiva, että sateenkaarivärit on laitettu hedelmien ja marjojen muodossa!

Sateenkaarikakku, maya (2 p)

Sateenkaari yhdistää kauniisti kakut. Maukas täyte kakuissa!
Nähty vaivaa. Kiva idea myös vaikka äiti-lapsi -kakuksi.
Hauska idea yhdistää kakut sateenkaarella. Sisustaa olisi ollut kiva nähdä.
Oho, mahtava luomus! en ole koskaan nähnyt vastaavaa.
Ihanasti yhdistetty sateenkaarella 2 kakkua, Kaunis, täyte kuulostaa hyvältä.
Kiva ja helppo maidoton resepti. Siisti ulkonäkö. Mutta mutta, pelkkä massasta tehty sateenkaari ei ehkä ole haasteen kannalta kaikkein innovatiivisin ratkaisu.
Hempeä vaaleanpunainen kakku. Sopisi pikkutytölle synttärikakuksi.
Ihanasti yhdistetty kakkupari.
Tähän on saatu sateenkari ihan kokonaisuudessaan.
Kinuski-vadelmatäyte on ihanaa! Kiva toteutus kakuissa. Erikoisruokavalion kakkukin paasi kokonaisuuteen luontevasti mukaan, joutumatta 'häpeämään' taustalla. Sateenkaari on näyttävä, mutta kuitenkin kakun leikkaus onnistuu helposti.
Todella herkän ja kauniin näköinen kakkupari ja hauska idea, että sateenkaari yhdistää ne.
Hauska idea yhdistää kaksi kakkua sateenkaarella.

Värikkäät juustokakkuleivokset, sitrusperhonen (11 p)

Leivoksissa on kauniit värit. Kiva kun leivoksiin on haettu myöskin eri makuja.
Herkullisia vesivärinappeja. Maut löydetty väreihin sopiviksi.
Rohkeaa värien käyttöä, plussana väri-makuyhdistelmä.
Iloisen väriset herkkupalat. Oikein kutsuvat syömään.
Tulee mieleen lapsuus ja vesivärit, tosin näitä voi syödä. Hih.
Näihin on nähty vaivaa! Kivasti värit ja maut vastaa toisiaan.
Mitä väriloistoa!
Kiva idea! Mielestäni maut yhdistettynä väreihin ovat onnistuneita valintoja. Olisiko pohja kaivannut kostutusta?
Kuvista tulee mieleen lasten vesiväripaletti. Olitpas nähnyt vaivaa makujen ja värien mätsäämisessä!
Tuli mieleen vesivärinapit, hauskoja.
Maku on varmasti hyvä, mutta koristelu tuo mieleen lasten veriväripaletin.
Sateenkaarivärit tulevat hyvin esille. Leivoksista tulee mieleen maalipurkit, mikä toisaalta on vaan hauskaa!

Tuulihattujen värielämä!, nami-hiiri (8 p)

Tuulihatut näyttävät juuri niin hyviltä kuin vain voivat. Täytteisiin on käytetty mielikuvitusta sateenkaarivärien saavuttamiseksi, mikä on hyvä. Eli on käytetty pääosin hyväksi luonnollisia värejä esim. hilloista ja marja- ja vihannesjauheista.
Kivoja suupaloja.
Kaunis, kätevästi värjätty täytteet luonnontuotteilla.
Tuulihatut ja raikkaat marjat – makoisaa!
Reseptin täyte kuulostaa mukavan raikkaalta. Tosi kauniita leivoksia!
Tosi söpöjä! Ei värien tarvitse olla niin kirkkaita, nämä näyttävät minusta herkullisemmilta kuin keinotekoisesti, vahvasti värjätyt leivonnaiset. Kivat yksityiskohdat saatu kukilla ja tikuilla.
nami-hiirimäiset suupalat.
Nämä maistuvat varmasti aivan älyttömän hyviltä, mutta minun mielestä väriä olisi saanut olla hieman enemmän.
Hempeydessään kauniin ja maukkaan näköisiä.
Kauniit pehmeät värit.
Piristävä ulkoasu.

Maapähkinävoikeksit, PullaAkka (13 p)

Hauskat sateenkaarikeksit. Maapähkinävoi kelpaa aina!
Hauska idea ja hyvin teeman mukainen. Myöskin resepti vaikutti maistuvalta.
Hauskan väriset kiekurakeksit - ihan kuin tikkarit.
Ihanan värikkäitä keksejä ilman että väri tulee kuorrutteesta vaan väri ihanasti taikinassa/keksissä muuten.
Helppo resepti. Hauskan näköinen lopputulos.
Onpas railakkaan näköisiä keksejä! Maapähkinävoi antanee kivan säväyksen, nam.
VAU värikkäitä keksejä.
Mainio keino hävittää maapähkinävoipurkki. Hauskan väriset keksit herättävät mielenkiinnon myös lapsissa.
Nämä pistivät silmään saman tien. Ja näistä tuli mieleen heti sateenkaari.
Voipi olla, että keksiohje pääsee testiin.
Tosi kiva idea, ainoat keksit tässä kisassa.

Red Velvet Cake, Kakkumonsteri (0 p)

Sateenkaarivärit näkyvät nätisti kukkasissa. Perushyvä kakku!
Kauniin yksinkertainen koristelu! Minusta kakku on näin just hyvä, ilman erivärisiä kerroksia. Samoin minusta sen punaisen elintarvikevärinkin olisi voinut jättää pois, mutta sittenhän se olisi ollut vain pelkkä 'velvet cake'?
Tätä pitää kokeilla.
Tälläistä voisi kokeilla ja katsoa miten tuo viinietikka reagoi tuon kaakaojauheen kans ja miltä maistuisi.
Hieman enemmän sateenkaaren värejä olisin toivonut, mutta resepti kerrassaan on herkullinen!
Kakkupohja menee kokeiluun. Eriväriset täytekerrokset olisivat tosiaan olleet kiva juttu (ilmeisesti sisältäen myös eri makuja?), nyt sisus on tylsähkö. Kukat ovat sieviä.
Tällä ohjeella lähtee kakku kokeiluun.
Herkullisen kuuloinen kakku, sateenkaarenvärit vähän piilossa.
Kuorrutusta myöten maukkaan kuuloinen.
Kaunis kakku ja tykkään siitä, että pohjana on nimenomaan punainen kakkupohja.

Suklaiset tyrnileivokset, Vispilä (20 p)

Tyrni ja suklaa ovat hyvä yhdistelmä ja nämä leivokset näyttävätkin herkullisilta. Sateenkaarisävytteinen suklaakoristelu tuo pirteän ulkonäön.
Ihanaa, että joku käyttää tyrniä, ja suklaan kanssa se on herkkua.
Oho, kivoja uutuuskoristeluja tulee näihin haasteisiin esiin, tämmöisiä en ole missään nähnyt!
Näyttävät niin herkullisilta. Ja varmasti ihanan pehmeitä syödä. Täytyy laittaa kokeiluun.
Ihana raidoitus, piristävän näköinen.
Resepti vaikutti mielenkiintoiselta, tyrni toi leivoksiin hieman erikoisempaa säväystä. Koristelu oli nätti, sateenkaaren värithän siinä oli tummalla pohjalla.
Vau, mikä resepti! On oltava hyvää!
Näissä löytyy varmasti makua värin lisäksi.
Ihanan pehmeän näköisiä leivoksia! Tyrniä en ole tainnut koskaan syödä, mutta nämä leivonnaiset houkuttelevat kyllä maistamaan. Värit pääsevät hienosti esille tummaa suklaakuorrutusta vasten.
Värit juuri haasten mukaiset. Olisiko täytettä kannattanut sitoa vaikka valkosuklaalla tai ihan liivatteella?
Ihana väritys pinnalla.

Sateenkaarileivokset sitruunakiisseli-vaniljarahkatäytteellä, pippurinen (28 p)

Tosi kauniit ja omaperäiset leivokset.
Kauniit ja herkän väriset leivokset. Tekisi mieli maistaa!
Kaunis leivos jossa sateenkaarenvärit toteutettu kauniilla tavalla.
Kerrassaan ihanasti toteutettu sateenkaariteemaa!
Mukavan raikas täyte leivoksessa. Olisi ollut kiva nähdä, miltä leivokset näyttää ilman koristetta päällä!
Herkullisen tuntuinen ohje ja upea toteutus!
Ihanat värisävyt.
Aivan upea ulkoasu, ihanan hempeät värit ja niin kesäisen näköinen.
Suloiset leivokset - ihanat värit!
Varmasti hyviä ja ihana sateenkaari koristelu, mutta olisi ollut kiva nähdä miltä leivos näyttää myös sisältä päin.
Nättejä ja ulkoisesti täydellisiä sateenkaarihaasteeseen, mutta harmittaa ohjeen suora lainaus, vaikkei se kiellettyä olekaan.
Oli vain kaikkein herkullisimman näköinen luomus! Ja hyvät raaka-aineet.
Yksi suosikeistani! Hempeän näyttävät leivokset hempeine sateenkaariväreineen. Täyte tuo veden kielelle!
Kauniit, toteutettu harkiten, herkullisen sateenkaarimainen väritys,joka houkuttaa maistamaan, erittäin huolellista työtä, tavallisia kuitenkin extratavalla, ehdottomasti haluaisin maistaa!

Sateenkaarijuustokakku, Sandrina (13 p)

kauniin yksinkertaiselta näyttää, mutta ei kuitenkaan nopein ja helpoin tehdä
Kauniin värinen ja kiva teeman mukainen idea keksitty. Juustotäytteiden maut vaikuttivat tosi herkullisilta.
Ihana sateenkaarikakku!
Villit ja kuitenkin maukkaat värit.
Kivat värit juustokakussa.
Maistuuko lime tässä kakussa, kun sitä on kuitenkin noin vähän? Hyvät perusmaut kakussa.
Ihanan hempeät sateenkaarivärit.
Rohkeaa värien käyttöä.
Nätit ja selkeät värit.
Pirtsakan värinen kakku. Juustokakut ovat suurinta herkkuani. Menee kokeiluun tämä ohje.
Valkosuklaa ja mansikka on ihana makuyhdistelmä.
Lastenkutsujen taattu vetonaula! Hempeän kauniit värit ja houkuttelevat täytteet.

Pallokakku, Ebe (9 p)

Todella näyttävä kakku! Hauska uusi idea nuo pallot. Niissä on kaunis ja heleä sateenkaarivärien sävy. Harmi vaan, että ne jäävät helposti syömättä. Kakun täyte vaikuttaa tosi hyvältä.
Ihanat pallot!!!
Tyylikkäät pallot ja muutenkin todella kaunis kakku.
Kiitos pallovinkistä! Kiva, erilainen kakku.
Gelatiinipallerot ansaitsi parhaat pisteet. Syystä, että olen pitkään halunnut kokeilla ja nyt sain hyvän linkin helppoon ohjeeseen.
Kiva perustäytekakku, joka maistuu varmasti lähes kaikille. Pallot on hauska idea, mutta toki olisi voinut se sateenkaari löytyä myös kakusta itsestään!
Yksinkertaisesti väriä valkoisella pohjalla. Tuota pallo juttua täytyy kokeilla itsekin.
Kiva jotakin uutta ja kukas muu takana kuin Ebe.
Hauska idea tehdä värikkäitä palloja. Olisi ollut kiva kurkistaa myös kakun sisälle.
Jänniä ja kivoja nuo pallot.
Oho mikä koristeluidea! taattua ebe-laatua! Todella hauskat pallukat ja täyte peruskauraa, nam.
Aihe on lukittu.
Sivu luotiin ajassa: 0.261 sekuntia
Toteutus: Kunena foorumi

Sponsorit 2017