Linkitys

Lisää
18.06.2010 09:09 - 18.06.2010 09:09 #19587 : Anonymous
Anonymous loi aiheen:
Oletteko törmänneet miten paljon blogeihin, joissa tuntuu, että ei millään ikinä linkitetä omia ohjeita sinne mistä idea/ohje on napattu? Ihan kuin ruudin uudelleen keksimisestä tultas suosikkibloggaajaks yhdessä yössä.

Uskoisin, että ruudin keksiminen uudelleen ei ole kovinkaan todennäköistä, ei ainakaan ihan perustallaajalta (kuten esim.minä olen). Olen olevinaan nähnyt aivan selkeitä juttuja, mutta ei mitään vinkkiäkään siitä, että idea on alunperin jonkun aivan muun kuin itsensä. Olisi edes joku maininta, että btw tämän tortun koristeluidea on jostakin muualta, mutta ei. Yritetään kruunu saada loistamaan oikein kirkkaana. Se on vielä räikeintä, jos idea esitellään aivan omanaan.

Juu ja en tarkoita nyt, että tämä sokerikakkupohja on sieltä ja täältä...tai jotkut yleismaailmalliset kermarahkaseokset tai kinkkupiirakan ohjeet tai ohjeet, mitkä on sadassa blogissa. Tarkoitan ihan selkeitä kopioita ja sitä, että jos idea lähti jonkun toisen blogista vaikka, niin miksi sinne ei voi laittaa sitä linkkiä?!? Ja kyllä 10 bloggaajaa voi tehdä Hello Kitty kakun ja se ei ole plagiointia, vaan tarkoitan edelleen sellaisia hyvin selkeitä juttuja....tiiättekö siitä se ajatus sitten lähti.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
18.06.2010 10:08 - 18.06.2010 10:08 #6247 : Paula
Paula vastasi aiheeseen: Re: Linkitys
Nyt en ole ihan täysin samaa mieltä. Tai siis. En ole ihan varma mitä tarkoitat.

Jos teen esim. jotain karamelleja, en välttämättä linkitä paikkaa, josta reseptin löysin. En vielä osaa alusta asti kehitellä oikeita suhteita, joten reseptit eivät ole itse kehittämiäni, mitä nyt maustamisia tai jotain ihan pieniä muutoksia. Kuitenkin jotkut Salt Water Taffyt tai Candy Cornit on aika yleisiä makeisia, joiden reseptin voi löytää monesta paikasta. Tarkoititko, että tällaiset pitäisi linkittää? On aika todennäköistä, ettei resepti ole senkään kehittämä, josta sen lainasin. Tässä ehkä pähkinänkuoressa: Jos kuitenkin tiedän varmaksi, että resepti on oma, linkitän tekeleeni alkuperäiseen reseptiin.

On mielestäni nimittäin huvittavaa, kun joskus näkee linkkilistoja, jossa ensin linkitetään paikasta a paikkaan b, josta linkitetään paikkaan c, josta linkitetään paikkaan d jne. Kukaan näistä ei ole itse kehittänyt reseptiä. Mun mielestä kunnia sille, kenelle kunnia kuuluu, mutta rajansa kaikessa.

Itse linkittelen kyllä myös resepteihin, joista olen inspiksen saanut, vaikkei resepti aina olisikaan alkuperäinen. Vissiin tarkoitit lähinnä inspistä, etkä pelkästään reseptin lainaamista?

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
18.06.2010 12:52 - 18.06.2010 12:52 #6248 : Anonymous
Anonymous vastasi aiheeseen: Re: Linkitys
No joo itse sorrun tuohon a:sta B:hen ja c:hen.

Juu en siis tarkoita näitä yleismaallisia asoita. Tarkoitan oikeastaan sellasia ihan selkeitä ideoita ja selkeästi sitä, että "selailen blogeja, ja löydän loistoreseptin, niin tykkään laittaa linkin, jotta kunnia sille, jolta sen löysin. Ja toinen, mitä tarkotan on, että olen nähnyt, jossain blogissa jonkun tosi hienosti koristellun kakun. Myöhemmin löydän blogin, jossa on selkeästi kehitetty "oma idea", mutta idioottikin näkee, että idea on toisen.

Äh vaikea aihe selittää, kun on niin monipiippunen, mutta kuitenkin "perussettejä" en tarkoita... mitä nyt sitten tarkoitankaan tällä perussetillä Tästä se joku vielä riemastuu

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
18.06.2010 13:56 - 18.06.2010 13:56 #6249 : TaikinaTaivas
TaikinaTaivas vastasi aiheeseen: Re: Linkitys
Tätä asiaa on puitu monet monet kerrat eri blogeissa. Kauheaa riita aiheutti jossain vaiheessa mm. eräs hyydykekakku, kun se usein mielletään erään bloggaajan omaksi kakuksi, vaikka hän oli ohjeen saanut joltain ystävältään ja samaa ohjetta on monet lehdet pullollaan. Silti on henkilöitä, joiden mielestä aina pitäisi linkittää tämän yhden ja ainona blogiin se kakku !!!!!

Mie hyvin harvoin harrastan näitä linkityksiä, koska harvoin suoraan otan keneltäkään ohjetta tai apinoisin kenenkään koristeluideoita. Alitajuntaan jää ideoita pitkän ajan takaakin eikä näitä "alkulähteitä" voi millään muistaa. Samaa ideaa saattaa saada monikin ihminen elikkä harvoin meillä niin uniikkeja ajatuksia tai idiksiä on.

Joka tapauksessa se mitä omassa blogissa esitellään on ihan omin pikkukätösin tehty .

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
18.06.2010 18:14 - 18.06.2010 18:14 #6256 : onnelianneli
onnelianneli vastasi aiheeseen: Re: Linkitys
Mie linkitän yleensä silloin jos olen idean saanut johonkin tiettyyn jostain toisesta blogista tai nettisivustolta. Ihan vain siksi, että joku muu voikin innostua siitä alkuperäisestä kun mie itse taas olen tehnyt siitä muunnoksen. Mie tuossa päivittelin 10 vuoden reseptikansiot ja kyllä niissä lähes samat kakut esiintyvät muutaman vuoden välein, joten harva se sellainen ohje on minkä joku bloggaaja on itse alusta asti keksinyt ja kehitellyt, sama kai pätee koristeluihinkin.. olihan se pyöräkin aikanaan keksitty samaan aikaan kahdella eri puolella maapalloa
Niin siis, minähän en osaa koskaan tehdä mitään ohjeen mukaan vaan mulla on jokin psykologinen pakko muutella sitä edes jotenkin jos ei muuten niin ainesmäärien osalta

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
19.06.2010 06:17 - 19.06.2010 06:17 #6270 : Pricilla
Pricilla vastasi aiheeseen: Re: Linkitys
Mun mielestä tää on vähän kakspiippuinen juttu, joten olen aika lailla sitä mieltä, että jokainen tehköön tyylillään!
Itse laitan maininnan, jos olen jonkun blogista ohjeen suoraan ottanut, tai idean. Mutta täytyy sanoa, että todella harvoin aivan ohjeen mukaan teen ja noita ideoita tarttuu blogeja selaillessa päänuppiin niin paljon, ettei todellakaan voi muistaa mistä minkäkin on bongannut (blogien lisäksi kun selailen vielä kirjat ja lehdetkin läpi)! Sitä paitsi, jos minulle on jonkinlainen idea esim. kakun koristelusta jäänyt, niin lähden työstämään sitä mielessäni ilman mitään muiden blogeista otettuja mallikuvia ja silloinhan lopputuloksesta tulee uniikki, minun näköiseni, vaikka idea oliskin jostakin joskus mieleen jäänyt

Ja se, että jos joku suuttuu siitä, ettei ohjetta ole hänen blogiinsa linkitetty, on mielestäni aika pikkumaista. Eihän sinne blogiin ole pakko salaista reseptiään kirjoittaa, jos haluaa pitää sen omanaan

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
19.06.2010 09:03 - 19.06.2010 09:03 #6273 : Paula
Paula vastasi aiheeseen: Re: Linkitys

Ja se, että jos joku suuttuu siitä, ettei ohjetta ole hänen blogiinsa linkitetty, on mielestäni aika pikkumaista. Eihän sinne blogiin ole pakko salaista reseptiään kirjoittaa, jos haluaa pitää sen omanaan

Juuri näin. Eihän niitä aitoja alkuperäisiä kuuluisia reseptejäkään kaikkia tiedetä.

Ei kai kenekään reseptiässä copyrightia ole. Tiedän eräänkin, joka käytti mun kehittämää reseptiä linkittämättä sitä blogiini ja asia on mulle ihan ok. Mitä pienistä.

Olis se kyllä hassua mainita reseptin tai koristelun yhteydessä ethän kopioi reseptiäni/koristelujani kysymättä lupaa tai linkittämättä. Kuulostais jotenkin omahyväiseltä tai jotain, heh.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
19.06.2010 14:59 - 19.06.2010 14:59 #6278 : Tanja
Tanja vastasi aiheeseen: Re: Linkitys
Hmm.

Sanotaan näin että jos suoraan plagioin (oliko nyt oikee sana?) jonkun koristetta tai muuta sellaista, niin pyrin kyllä linkittämään alkuperäisen idean lähteille juttuni.

On myös sattunut sellaista että kerran yhtä blogia selatessani sattui nenän eteen lähes täysin samanlainen kakku kuin yksi omistani. Kakun muoto ja koristeet kuin suoraan kopioitu blogistani. Tästä vähän huvittuneena jatkoin blogin selaamista kunnes sieltä alhaalta löytyi joku maininta mistä kakun idea lähti. Oli kiva huomata että edes pienesti huomioidaan, ja olisin kieltämättä vähän hölmistyneeksi jäänyt jos ei olisi mainittu mitään koska kakut olivat niin saman näköisiä.

Mutta kuten Rouva V muistaakseni omassa blogissaan kirjoitteli, ja kuten täälläkin moni on jo sanonut, ei niitä ideoiden alkuperäisiä lähteitä voi aina välttämättä millään muistaa. Mutta tuommoinen toisen kakun kopioiminen ulkonäöllisesti ois miusta ihan kohteliasta linkittää alkuperäiseen kakkuun. Tämä vain esimerkkinä.

Reseptit on sitten toinen juttu, koska niitäkin on netti pullollaan. Jos mie jonkun blogista kopsaan reseptin ni kyl mie sen linkitän alkuperäänsä. Ja näin näyttää monet muutkin tekevän ja se on miusta ok.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
19.06.2010 19:48 - 19.06.2010 19:48 #6282 : Anonymous
Anonymous vastasi aiheeseen: Re: Linkitys
Olen tässä mietiskellyt paljonkin sitä, kuinka vaikeaa aloittelevana leivontablogin pitäjänä on enää keksiä täysin jotain uutta. Tuntuu että kaikki on jo vähintään kertaalleen keksitty, etenkin koristeluissa. Myös reseptit tiedän omassa blogissani olevan sellaisia, että jossain muodossa (eri ainemäärillä, eri suklaalla, eri koristeilla yms. pienillä muutoksilla) joku on ne taatusti jo ainakin kerran tehnyt.
Ongelmaksi muodostuukin tällöin se, että koska leivontablogeja on valtavasti, ei ole millään mahdollisuutta käydä kaikkia läpi vain varmistaakseen, ettei kukaan ole vaikka tehnyt samalla suklaakoristuksella kakkua tms.

On tietty selviö, että tuskin kukaan aivan samanlaista kakkua toisen kanssa onnistuu tekemään vaan ihan sattumalta. Ja toki pistän itse aina lähteen, jos jonkun ideaa esim. kakussa plagioin. Sille en taas koe voivani mitään, jos jollakin on esim. mokkapalat tehty samalla reseptillä kuin omani. Ne on mun mielestä sitä "perussettiä" jossa helposti käy niin, että vaikka yrittää tehdä oman variaation, joku ehtii edelle.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
26.05.2011 16:20 - 26.05.2011 16:20 #9656 : Anonymous
Anonymous vastasi aiheeseen: Re: Linkitys
Itse jos satun lainaamaan kakkuohjeita tai koristevinkkejä niin aion kyllä laittaa linkin sinne alkuperäiseen,koska se on mielestäni vain kohteliasta.Blogissani on tällä hetkellä kuitenkin vain omat ideani ja omat tekeleeni,mutta paljon hienoja kakkuja olen nähnyt muissa blogeissa,joten varmasti niitä tulee lainattua jos.Aina tietenkin linkittäen sinne mistä nappasin sen.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
06.07.2012 20:40 - 06.07.2012 20:40 #14226 : marsispossu
marsispossu vastasi aiheeseen: Re: Linkitys
Harvoin sitä tulee suoraan kopioitua kenenkään kakkua siis sitä koristelua. Mitä itseeni tulee, niin tykkään selailla illat pitkät toisten kakkublogeja ja ihailla muiden aikaansaannoksia. Ideoita tarttuu päähän sieltä sun täältä. Niitä yhdistelemällä ja itse ideoimalla syntyy aina se seuraava kakku. Kun saan kakun valmiiksi, niin siinä on aina paranneltavaa ja en koskaan tekisi uudestaan täysin samanlaista kakkua vaan muuttaisin siitä jotain. Mitä tulee täytteisii ja varsinkin pohjiin, niin niissä en lähde hirveästi soveltamaan ohjeita. Ei ole taitoja moiseen :/

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Sivu luotiin ajassa: 0.094 sekuntia
Toteutus: Kunena foorumi

Sponsorit 2017