tutoriaali - maidoton, munaton ja gluteeniton kakkupohja

Lisää
06.10.2009 20:38 - 06.10.2009 20:38 #19347 : Tanja
Tanja loi aiheen:
Tämä on ehdottomasti mehevin vegaani-kakkupohja jota olen maistanut. Ohje toimii myös tavan vehnäjauhoilla tehtynä, gluteenittoman siitä saa käyttämällä gluteenittomia jauhoja. Taitaa olla jotain vanhoja kouluaikaisia reseptejä.

Reseptistä riittää halkaisijaltaan 20cm vuokaan. Kakkupohja on suunnilleen saman kokoinen kuin neljän munan sokerikakkupohja.
  • 225g kasvirasvapohjaista margariinia
  • 2,25dl sokeria
  • 1,5 kypsää banaania
  • 6dl jauhoja
  • 3tl leivinjauhetta
  • 1,5dl kuumaa vettä


Vaahdota huoneenlämpöinen rasva ja sokeri.


Muussaa banaanit esim. haarukkaa apuna käyttäen.


Vispaa banaanimössö rasvasokerivaahtoon.

Sekoita taikinaan 4dl jauhoista lapavatkaimen avulla tai käsineen.
Kiehauta vesi kattilassa.


Lisää kuuma vesi varovasti sekoitellen taikinaan.

Lisää lopuksi loput 2dl jauhoista (joihin sekoitettu leivinjauhe) ja sekoita taikina tasaiseksi.


Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan ja paista 190 asteessa n. 50min.

Jos teet taikinan keskelle kuopan ennen uuniin laittoa, saattaa se ehkäistä kakun liikaa kohoamista keskeltä.


Kakku ulos uunista.


Valmis pohja.


Katso myös muut tutoriaalit foorumilla.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
07.10.2009 04:27 - 07.10.2009 04:27 #1626 : Marilele
Marilele vastasi aiheeseen: Re: tutoriaali - maidoton, munaton ja gluteeniton kakkupohja
Oi että, kiitos kovasti tästä Tanja! Otin ohjeen heti talteen.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
07.10.2009 07:19 - 07.10.2009 07:19 #1637 : Tanja
Tanja vastasi aiheeseen: Re: tutoriaali - maidoton, munaton ja gluteeniton kakkupohja
Eipä kestä! Kostuketta kannattaa laittaa maltilla, koska tuo pohja on melko tuhtia tavaraa (muistuttaa kosteaa kahvikakkua) ja banaani antaa hauskan säväyksen makuun.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
11.10.2009 05:36 - 11.10.2009 05:36 #1684 : kakkukatri
kakkukatri vastasi aiheeseen: Re: tutoriaali - maidoton, munaton ja gluteeniton kakkupohja
Vastaavalla ohjeella minäkin olen tehnyt, olen myös käyttänyt banaanin tilalla välillä jotain vauvojen hedelmäsosettakin, esim. persikka ja ihan hyvää on tullut niinkin.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
11.10.2009 12:18 - 11.10.2009 12:18 #1685 : Tanja
Tanja vastasi aiheeseen: Re: tutoriaali - maidoton, munaton ja gluteeniton kakkupohja
Kiitos vinkistä kakkukatri!

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
14.11.2009 10:00 - 14.11.2009 10:00 #2248 : Pricilla
Pricilla vastasi aiheeseen: Re: tutoriaali - maidoton, munaton ja gluteeniton kakkupohja
Kiitokset ohjeesta. Vihdoinkin pääsen tätä testaamaan

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
15.11.2009 17:54 - 15.11.2009 17:54 #2262 : Pioni
Pioni vastasi aiheeseen: Tässä toinen vaihtoehto!
Tässä siis toinen vaihtoehto ko. kakkupohjaksi


Vegaaninen kääretorttupohja

4 dl vehnäjauhoja tai gluteenittomia jauhoja
1½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 ½ tl leivinjauhetta
100 g kasvirasvamargariinia (tummansininen Keiju)
1 ½ dl säilykepersikoiden lientä
½ dl appelsiinimehua tai maitoa

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää sulatettu ja jäähdytetty margariinia sekä mehut. Levitä taikina leivinpaperille pellin päälle. Älä tee pohjasta liian ohutta. Paista 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

Olen tehnyt tällä ohjeella kakkupohjan useasti sekä gluteenittomana että tavallisena ja tällä tulee myös tosi hyvä. (Naapurin "munattomien" tyttöjen mielestä jopa parempi kun tuosta alkuperäisestä jota käytin ennen.)

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
16.11.2009 10:53 - 16.11.2009 10:53 #2277 : Tanja
Tanja vastasi aiheeseen: Re: tutoriaali - maidoton, munaton ja gluteeniton kakkupohja
Kiitos kiitoksista ja kiitos Pioni kun kerroit myös oman reseptisi!

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
08.01.2010 21:03 - 08.01.2010 21:03 #2911 : Isabel
Isabel vastasi aiheeseen: Re: tutoriaali - maidoton, munaton ja gluteeniton kakkupohja
Oih, tulipas siitä hyvännäköinen pohja!

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
09.01.2010 14:33 - 09.01.2010 14:33 #2926 : namia
namia vastasi aiheeseen: Re: tutoriaali - maidoton, munaton ja gluteeniton kakkupohja
Onpa hyvännäköinen kakkupohja! Taidan ottaa ohjeen kyllä talteen.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
09.01.2010 17:38 - 09.01.2010 17:38 #2929 : Tanja
Tanja vastasi aiheeseen: Re: tutoriaali - maidoton, munaton ja gluteeniton kakkupohja
Täytyy vielä lisätä että tuota paistoaikaa kannattaa katsella vähän sillä silmällä - pohja on tujua tavaraa ja ei välttämättä tee edes pahaa pitää sitä vaikka sen kokonaisen tunnin uunissa.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
25.11.2011 19:20 - 25.11.2011 19:20 #22 : Lotta
Lotta vastasi aiheeseen: Re: tutoriaali - maidoton, munaton ja gluteeniton kakkupohja
Samantapaista olen ittekin tehnyt, sellainen vielä vinkkinä että mie en ainakaan muussaa sitä banaania, ei jaksa Laittaa rasvan sekaan ja vispaa täysillä niin kyllä se muusiks joutaa

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Sivu luotiin ajassa: 0.196 sekuntia
Toteutus: Kunena foorumi

Sponsorit 2017